tiistai 29. kesäkuuta 2010

Keittiö

Keksimpäs sittenkin yhden kuvan lisättäväksi. Pitkällisen arpomisen ja pohtimisen seurauksena olemme nyt sitten kuitenkin saaneet keittiötoimittajan päätettyä. Taaskaan en muutoin haluaisi mainostaa, mutta koska tämä kuva on heidän tuotoksiaan, niin pakko kait lähde on mainita. Vielä kun päästään sopimaan muiden tilojen kalusteista, niin voidaan vääntää sopimus kuntoon.

Eli keittiö tulee näillä näkymin Domukselta ja on alla olevan mukainen. Lattia tulee keittiöön melkein mustasta kivenoloisesta laatasta ja välitilaan tulee koristekivilaattaa (harmahtavaa). Mutta kaapistot olisivat tässä. :) Pari pientä yksityiskohtaa tuossa vielä on "pielessä". Kaappien yläreunaan tulee samanlainen valolista kuin niiden alareunassakin on. Lasiovellisiin kaappeihin tulee lasihyllyt ja toki tiskialtaan kohdalle tulee myös hana. Lisäksi kulmaan joudutaan tekemään koteloimalla viiste, jonka takana kulkee putkistoja. Pienentää kaappia ja pöytätilaa, mutta ei hirmuisesti.


Rahamaailmaa

Nyt en ole niin pitkään aikaan käynyt tontilla, että ei ole kuvan kuvaa lisätä tähän tekstiin. Ajattelin vain valottaa tällä kertaa tätä rakennustyömaan varjopuolta, eli rahaliikennettä. :)

Tällä laskuja pyöritellessä, budjettia päivitellessä ja kansioita selatessa alkaa iskeä välillä epäusko. Budjettilaskelma näyttää edelleen ihan hyvältä, mutta pelottavasti välillä tuntuu, ettei ihan kaikki langat ole oikeissa käsissä. Koko ajan miettii olisiko sittenkin joku lasku päässyt jonkin vaiheen ohi ja lopulta huomaa, että viikko sitten olisi ollut sopiva aika käydä pankissa. Pieni organisointiongelma meinaa puskea päälle.

Olen tämän päivän rauhoitellut kipeää vatsanseutuani kotosalla, joten olen kiemurrellut koneen ääressä talousasioiden kanssa. Olemme ottaneet näihin rahaliikenteisiin seuraavanlaisen otteen:

Vaihtoehto 1:
- Lasku tipahtaa postiluukusta
- Avataan ja maksetaan
- Merkitään maksetuksi
- Kirjataan maksun määrä budjettiin oikeaan kohtaan, korvataan arviot toteutuneilla summilla
- Rei'itetään ja siirretään mappiin talteen

Vaihtoehto 2:
- Käydään kaupassa, maksellaan omilla korteillamme
- Otetaan kuitti talteen
- Koitetaan muistaa toimittaa se allekirjoittaneelle
- Allekirjoittanut kirjaa ostosten summat oikeiden paikkojen alle budjettiin
- Kuitti siirretään kansiossa olevaan kirjekuoreen
- Raha siirretään rakennustililtä maksaneelle

Mutta kun noita kuitteja nyt sitten koittaa kaivaa ties mistä. Miehen yksityiselämä on täysin kadonnut käsite kun pengon hänen paperipinojaan ja koitan suoristella rypistyneitä kuitteja ja tulkata mikä on mikäkin. Autosta löytyy välillä kirjaamattomia ostoksia ym.

Tiliotteet onneksi on keksitty. Kortti yhteiselle tilille olisi ehdottomasti helpoin ratkaisu, mutta se on yllättävän hintava sellainen. Vielä ei ainakaan olla tähän vaihtoehtoon turvauduttu. Myös käteiskassa yhteiseltä tililtä voisi olla yksi vaihtoehto...

Mutta sittenkin on vielä se ongelma, että summat eivät päädy budjetissa oikeaan kohtaan. Jos yhdellä kertaa on ostettu muovia, työkaluja, muurauslaastia ja työhanskat, niin summa päätyy auttamattomasti "sekalaista" koriin. Ja minä sitten harmittelen, kun laastien osuus olisi pitänyt saada perustusten alle. :D

Näin perfektionistisena luonteena meinaa hiukset harveta päästä kun tietää, että x määrä rahaa jää niille teilleen. Talkoolaiset onneksi melko hyvin ottavat kuitit talteen ja kaipaavat omansa takaisin, mutta meidän oma rahaliikenteemme kokee melkoista turbulenssia vähän väliä.

Jälleen kerran olen kiitollinen siitä, että budjetissa löytyy rivi: Sekalaista

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Katto ja kaikki

Tai ainakin melkein. Kyllä tuosta jo hahmottaa jokseenkin mimmoinen tönö siitä on tulossa. Katselin jo makuuhuoneita lattian läpi uteliaana... Vielä kun saadaan hökötys suojaan sateelta, niin sitten kelpaa.

Ensi viikoksi tuli nyt sitten loppupäätelmänä passitus hommata telineitä lisää tontille. Tähän asti elelimme uskossa, että rakennusurakoitsija itse hommailee tarvittavat romppeet paikalle. Mutta mestarin huomiosta todettiin, että tarvittava ei ehkä ollut tällä kertaa sama kuin tarpeellinen. :) Noh, sisätöiden sijaan taidetaankin heinäkuussa pistää ulkopinnat järjestykseen samalla telinevuokralla.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Hämmennyksen hälvennys

Kuulemmati on saattanut hämmennystä herättää hiljaisuus blogissamme. Kyseessä on ollut vain ja ainoastaan viikonlopun lomamatka pakoon rakentajan arkea. :)

Tänään on taas pystytys tontilla jatkunut ja huomenna pääsemme tuloksia ihmettelemään. Alustavien suunnitelmien mukaan huomenna on paikalla myös nosturi, joka pistää kattotuoleja paikalleen. Jänskää.

Tässä on talon edistysvaihe ennen tätä päivää.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kerta kiellon päälle

Nojuu, kävin sittenkin tontilla. Työpäivän aikana mestari soitteli käyneensä tontilla ja totesi peittojen asettelussa olevan toivomisen varaa. Isännän ollessa lapsenvahtijärjestelyhommissa, värväsin vanhemman polveni mukaan korjaamaan peitteet kohdilleen. Ja vaikka tiesin tontilla olevan puita pystyssä, niin kyllä tämä näky silti lämmitti kovasti mieltä.

Pakko oli kävellä perustusten sisäpuolelle ihan oviaukosta. :D Ja tulihan siinä sitten vähän poseerattuakin.

Talo tontilla =)

Eilen tuli talo. Kasa puuta, kattoristikoita, tuulensuojalevyjä sun muuta. Lisää tulee perjantaina ja ensi viikolla vielä enempi. Pystyttäjät ovat tänään tontilla ja siellä onkin kaikki valmista heidän töiden aloittamistaan varten. Puhelu tontille hetki sitten todisti, että kova naputus on jo käynnissä.

Eilinen päivä oli vihdoin suhteellisen leppoisa itse tontilla. Pitkin päivää tehtiin rauhassa hommia. Putkimies kävi aamusta vetämässä viemärilinjat paikalleen, loput täytöt tehtiin ja kun pääsin paikalle, näyttikin jo päällisin puolin kovin valmiilta. Enää piti täyttää ylimmän rivin harkot, tasoittaa yläpinnat, asettaa radonhuovat ja muurata takan alusen sekä kodinhoitohuoneen viimeiset rivit.

Illalla alkoi muurauslaasti uhkaavasti loppua, joten lähdin hakemaan sitä lisää samalla kun noudin pari ystävääni lentokentältä. Noh, tien varteen tyssäsi se matka kun rengas puhkesi. Kävelyä kilometrikaupalla, pohdintaa ja pähkäilyä, kunnes auto vihdoin oli taas ajokunnossa. Kotona oltiin isännän hakureissun ym. jälkeen vasta vähän ennen kahta, mutta jo taas seitsemäksi isäntä lähti viimeistelyjä tontille tekemään. Saas nähdä miten vinoon menee viimeiset muuraukset. :)

Sisäpuolen täyttö valmiina ja tuossa on meidän vessa. Ei olla vielä testattu.

Tähän tulee meidän aivan ihanan iso katettu terassi. Samaan tilaan mahtuu iso ruokapöytä ja grilli. Meinattiin ensin jättää tämän rakentaminen suosiolla ensi kesään, mutta talosta puhuttaessa alkoi jutut olemaan enempi vähempi tyyliä "aamukahvit terassilla", "grilliruokaa terassilla", "lehdenlukua terassilla" jne. Parempi tehdä nyt, että pääsee heti ensi kesänä toteuttamaan näitä asioita.

Siinä se nyt on. :)

Ensimmäiset kattoristikot ilmassa. Kyllä oli kuulkaa jännää. :) Monta kertaa tuli muisteltua sitä iltaa kun löhöili sängyllä kynän ja ruutupaperin kanssa. "Tuossa se luomus nyt on."

Tyytyväinen isäntä talonsa kanssa. Välillä ehti istua jopa hetkeksi alas.

Siinähän sitä tavaraa alkaakin sitten jo olla. Pari koolausrimaa oli mennyt kuljetuksessa poikki, mutta muutoin tuntui tavara olevan ihan kohtalaisessa kuosissa. Vaikka tosiaan kuormaa siirreltiin rekasta toiseen aikataulusekoilujen takia. Taustalla näkyy saman talotehtaan valmis kapistus. Arvatkaas onko talomyyjä innoissaan kun saa pitää runkovalmiin ja muuttovalmiin talon talonäytöt samana päivänä vierekkäisillä tonteilla?

Pitäisi varmaan kerjätä lisäetuja kun tämmöinen tilanne mahdollistetaan. :P

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Tänään on se päivä

Nyt alkaa olla täyttöhommat tontilla tehtynä. Paraikaa viimeisiä kauhallisia kipataan. Mestarikin kävi iltapäivästä tontilla kääntymässä, eikä keksinyt oikein mitään korjattavaa. Pieniä vinkkejä antoi, mutta lopuksi totesi vain, että hyvin ollaan selvitty. :) Kiirettä tuo moitti, mutta vielä kuukausi sitten yksi jos toinen taho sanoi, että hyvin sitä ehtii... Noh... Hyvin on kovin suhteellinen termi. :D

Näin ensirakentajina onnistuimme vähän sotkemaan aikatauluja vielä lisää. Putkimies oli sovittuna, mutta ei tarpeeksi aikaiseen ajankohtaan. Nyt tulikin sitten hoppu saada kaveri tontille vetämään viemäreiden runkolinjat paikalleen. Lapiohommiin päästään kun joudutaan siirtelemään sorat putkien päälle jälkikäteen, mutta pieni paha loppujen lopuksi. Putkimiehelle sen sijaan meinasi tulla ongelmia kun joutui ruuvaamaan omia aikataulujaan. Noh, eiköhän tämäkin tästä...

Eristeet oli myös mitoitettu pikkuisen vajaasti. Yksi paketti tarvitaan vielä lisää, että saadaan terassin pilarien ympärykset kunnolla suojattua. Mutta kuvia eiliseltä.

Tältä siellä näytti kun pääsin töistä karkaamaan. Enää yksi pääty oli tekemättä. Ihan järkyttäväksi palapeliksihän se eristeiden laittaminen sitten loppujen lopuksi meni. Siksi jäi tavarakin vajaaksi. En minä pienessä mielessäni taas osannut ajatella, että noin hirveästi tulee hukkatavaraa pieninä paloina... Vielä kun levyjä laitetaan kiireessä paikalleen kaivurin odotellessa 10cm päässä päästä, niin ei siinä sitten ehdi asetella ja miettiä tehokkainta tapaa pilkkoa palasia. :)

Ja vaikka ilmaistyövoima onkin meitä melkoisiksi orjapiiskureiksi moittineet, niin tässä on nyt todiste! On noita syytäkin vähän potkia. ;)

Radonputket paikalleen. Älkää muut käyttäkö kalliita viemäriputkiliitoksia liitoskappaleina. Meillä vain ei ollut käsillä muuta vaihtoehtoa.

Tässä näkyy edistystä. Muurihan meillä on anturan kanssa 120cm, josta nyt näkyy noin 40cm. Lisäksi tuossa muurin tällä puolella vielä meni pieni painauma, joten täyttöä on pistetty aikalailla. Mielenkiintoa tontin muotoon tuo se, että tuonne talon etupuolelle taas tulee autokatos, joka pitäisi jättää alkuperäisille koroilleen. Nousua autolta kuistille tulee siis melkein metri. Jänskää. Olen jo miettinyt, että pitäisikö tätä hommaa varten avata CAD-softa ja ruveta ruuvaamaan kuistin portaita, tasanteita ja pihateitä järjestykseen. Kaikkeen sekin kapistus muuten taipuu. :)

*edit*
Melkein unohtui se tärkein... Niin mikä päivä tänään on? Talopaketin toimituspäivä!!!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sekaannuksia

Perjantaina talotehdas soitti isännälle ja kertoi, että kuormasta jäi uupumaan muutama tavara, ja että tästä syystä toimitus siirtyy tiistaille. Tämä helpottava uutinen pelasti tilanteen kun myös maaurakoitsijamme ilmoitti, että hän voi tulla aikaisemmin sovitusta poiketen maanantaina hommiin. Ilman tätä siirtoa aikataulut olisivatkin pettäneet pahemman kerran, koska tontti on armottoman pieni. Jos talotoimitus tulisi ennen kuin maatäytöt olisi tehty, paikalle olisi ollut pakko tilata kallis hihnakuormuri...

Sopivasti sunnuntaipäivänä kun ketään ei saa kiinni, tulee puhelu isännän puhelimeen. Soittajana talotoimituskuorman kuljettaja: "Olen nyt lähtenyt ajelemaan etelään päin ja toimitus olisi sitten huomenna aamulla.". Tarkempi tarkastelu viestiketjusta paljasti, että me olimme möhlineet. Isännälle oli tullut heti puhelun perään tekstiviesti, jossa peruttiin siirto ja palautettiin toimitus maanantaille. Paniikki päälle siis.

Maaurakoitsijamme keskeytti sunnuntain viettonsa ja säntäsi työmaalle hommiin. Ja vaikka emme olekaan tässä blogissa ottaneet mainostamisen linjaa minkään suhteen, niin kyllä nyt on pakko sanoa, että aivan ensiluokkaista palvelua olemme saaneet Maanrakennusliike E. Varis Oy:ltä. Työn jälki on loistavaa, mutta työmoraali ja asenne vielä parempi. Monta mutkaa on tullut oiottua Variksen vinkkien ja ohjeiden avulla, ja ilman tuota käsiparia olisi monta hommaa käynyt myös huomattavasti hitaammin.

Hyvä tuuri kävi muutoinkin ihmisten kanssa. Talotoimitustamme purkamaan tuleva nosturin kuljettaja ilmoitti, että hän voi varastoida talopakettimme kunnes olemme saaneet tontilla kaiken valmiiksi! Ilmeisesti kustannusasioista oli juteltu myös talotehtaan kanssa, koska meille ei näillä näkymin tästä lisämutkasta ole koitumassa kuluja. Onhan toki totta, että olisihan talotehdaskin voinut vielä soittaa perään uudestaan muuttuneesta aikataulusta. Tekstiviestit eivät aina ole aivan luotettava viestiväline.

Summa summarum: Katastrofien jälkeen ehkä voittoon?

Tänään pitäisi loput täytöt tulla valmiiksi, joten talopaketti lienee tontilla huomenna aamusta. :)

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kiireiset päivät

Eilinen päivä oli aika mahdoton. Aamusta iltaan tontilla painettiin hommia vaikka vettä tuli välillä kuin saavista kaatamalla. Uskolliset perheenjäsenemme olivat siellä johtamassa joukkoja ja maaurakoitsija autteli minkä kerkesi harkkoja kantamalla ja vaikka mitä. Kerrassaan mahtavaa toimintaa kaikilta!

Tänään oli hieman parempi keli ja saatiin viimeiset muurauksetkin melkein tehtyä. Täyttöjä ajatellen kaikki on jo kunnossa, mutta keskiviikkona alkavaa pystytystä varten pitää vielä muutamia harkkoja pistää paikalleen.

Tähän kuntoon se nyt sitten saatiin perjantain vesisateessa. Slammaukset seiniin, viisteet paikalleen ja alajuoksun kiinnikkeet kuntoon.

Tänään oli vuorossa muurin kunnostusta ulkopuolelta täyttöjä ajatellen. Bitumia ja huopaa (termit hukassa) kylkeen, patolevyt listoineen paikaleen ja alustavia sepelikasoja seinustalle.

Kodinhoitohuoneen alla on melkoinen putkiviidakko. Viemäri, päävesiputki sekä maalämmön putket. Meille kun ei tule erillistä teknistä tilaa, vaan kodinhoitohuone sisältää kaikki toiminnot. Ainoastaan sähkökeskus sijoittuu talossa muualle, eli eteiseen.

Tässä putket saavat täyttömaata niskaansa.

Tähän tulee vielä sadevesiputket, jonka jälkeen päästäänkin tekemään täyttöjä rankemmalla kädellä. Jännitys tiivistyy päästääkö maaurakoitsijan vaimo miehen tontille huomenna... Valmistelut tosin saatiin sen verran hyvälle mallille tänään, että eiköhän me maanantainakin selvitä. Perhe etusijalla urakoitsijallakin. :)

Ja tältä se nyt sitten tämän päivän jälkeen näyttää. Tuulessa ja vesituiskussa. :)

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Suomalainen sisu!

Dodiin, dodiin... Normipäivä rakentajan arjessa.

- Isännälle kyyti töihin aamulla.
- Keittiöfirmassa kääntyminen.
- Töihin... *aivojumppaa*
- Kotiin hoitamaan talousasiat ajan tasalle ja vauhdissa lasillinen limpparia
- Nopeusrajoituksia jotenkin kunnioittaen tontille
- Hanskat käteen ja betonimyllyn kimppuun
- Kahvia, vähän purtavaa
- Hanskat taas käteen ja jatkuu
- Noin tuhat tapettua hyttystä ja tuplat pistoja kintuissa
- Vakuuttelua alan ammattilaisille, että kyllä tämä tästä
- Kotiin laskemaan tilavuuksia, soramenekkiä ja muuta pientä (esim. tämä blogin päivitys)
- Muutama tunti unta ja sama alusta ilman oman työpäivän osuutta

On tässä touhua. Pari viikkoa on nyt mennyt niin, että herätys on ollut viimeistään klo.8 ja nukkumaan on päässyt aikaisimmillaan klo.23.30. Lounastauko töissä on ainoa vapaa hetki päivässä kun ei tarvitse ajatella, laskea, pohtia, lukea, oppia, ajaa autoa tai tehdä fyysisiä töitä (ellei syöminen sellaiseksi lasketa). Arkityötkin kun on tosiaan aikamoista aivojumppaa ja uuden opettelua, niin välillä sitä miettii milloin tulee aivojen kapasiteetti vastaan. Toivottavasti ei ihan heti. :P

Kiirettä pitää. Sokkelia on nyt muurattu kaksi kiekkaa kahdessa päivässä, huomenna pitäisi päivässä rutistaa kolme. Perjantaina aamusta heti runnomaan patolevyjä ja muita juttuja paikalleen, tehdä alustavat täytöt, sijoitella eristeet kohdilleen ja täyttää loput sitten lauantaina. Tässä aikataulussa jos jollain ihmeen konstilla pysytään, niin ollaan ajoissa valmiita.

Itse talon pystytys alkaa vasta keskiviikkona, mutta tuo meidän tontti on sen verran pienen läntä, että talotoimituksen jälkeen sinne ei ole enää kaivurilla asiaa. Siispä kaikki on saatava valmiiksi ennen maanantaita.

*viheltelee*

Mutta eihä tässä muu auta kuin koittaa ottaa huumorilla, nauttia tästä elämänvaiheesta ja painaa vain armottomasti hommia aamusta iltaan. :) Jännittää kyllä, sitä ei käy kieltäminen.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Tänään muurataan!

Nyt on sokkelin mitat paikallaan ja tänään päästään muuraamaan. Illalla jo aseteltiin ensimmäinen kierros paikalleen.


sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Linjauksia

Rauhallinen viikonloppu muuttui armottomaksi nakutukseksi ja sahaamiseksi, mutta tulipahan sokkelia varten linjatolpat pistettyä kasaan. Huomenna merkitään korkeudet valmiiksi lankoja varten, jonka jälkeen odotellaankin vain kovasti harkkojen saapumista tontille ja muuraustöiden aloitusta. Kaikki mahdolliset apuvoimat on värvätty hälytysvalmiuteen, koska kiirushan tässä nyt näyttää pahasti tulevan... Katsotaan muutaman päivän päästä mihin asti ollaan päästy.

Linjapukeista tuli melkoisen massiivisia. Viisi kerrosta harkkoja toki vaatii oman korkeutensa, mutta itse kehittämämme viritelmät ehkä edesauttavat hieman kaoottisen yleiskuvan syntymistä. Mutta vatupassin mukaan nämä samaiset viritelmät ovat kuten pitääkin. Ja ainakin pysyvät! *koputtaa puuta*

Tänään oli myös naapureilla hieman ihmettelemistä kun automme kaartoi pihaan normaaliin tapaan, mutta tällä kertaa tontin valtasikin aito ja oikea girl-power. Ystäväni kanssa pistettiin loput lankut pystyyn ja muutaman ärräpään jälkeen palkittiin itsemme jäätelöllä hyvin tehdystä työstä.

Sitten sunnuntaikevennys - Tässä ollaan ehditty pitkin kevättä kirota meidän väliaikaista majoitustamme, ympäristöä ja kaikkea mahdollista siihen liittyen. Olemmehan me jo hieman yli-ikäisiäkin opiskelijaboxissa majoittumiseen, mutta on tässä yksi hyvä puoli. Auringonlaskut. Puhelimen kamera ei vain oikein tee oikeutta värimaailmalle.


perjantai 4. kesäkuuta 2010

Viikon touhuja

Nyt on ollut melkoisen kiireinen viikko. Tiistaina tosiaan saatiin anturamuotit tontille ja ulkoseinien osalta asennettuakin. Keskiviikkona kasattiin loput muotit, eli kodinhoitohuone, pilarit, takan alunen, kuisti sekä varasto. Osa tehtiin puusta ja osassa käytettiin muotteja, vähän riippuen tilanteesta ja riittävyydestä. Kuistin osa oltaisiin mieluusti tehty valmismuoteilla, mutta mitoituksessa oli käynyt muutaman metrin vika. Kulmien menekin olin onnistunut laskemaan pieleen, mutta onneksi puuta on aina helposti saatavilla.

Apuvoimia oli koko viikon käytössä hienosti ja eipä hommista mitään olisi tullut ilman talkoolaisia. Kaikki puuhasivat lyhyillä yöunilla, jotta muotit saatiin ajoissa kuntoon. Iso kiitos siitä, toivottavasti pystymme jossain vaiheessa tämän jotenkin korvaamaan.

Pumppuauto tuli tontille torstaiaamuna etuajassa, joten kiirehän siinä loppuviimeistelyssä sitten taas tuli. Ja kaiken huipuksi eilen illalla tajusin, että kaksi muottia olivat liian alhaalla. Noh, mestarin ohjeiden mukaan virheen voi korjata lisälaastilla sokkeliharkkojen välissä. Onneksi. Hieman kyllä hirvittää, onko jotain muitakin mokia jäänyt huomaamatta. Tarkkana saa olla kuin porkkana koko ajan. Varmistus ja toinen, ehkä vielä kolmas...

Anturan valusta olisi ollut kiva saada työkuvia, mutta siinä hässäkässä ei kukaan ehtinyt kameraa kaivaa esiin. Kädet oli täynnä työtä muutenkin. Nyt on antura muovin alla odottelemassa maanantaina alkavaa muurausta. Kuvia kuitenkin.

Muottitoimitus tontilla. Mainostamiseksihan tämä vähän menee, mutta ei auta. Vaikka kyseiset kapistukset ovatkin käteviä esim. purkamisprosessilta välttymisen kannalta, niin ainakaan tämä porukka ei vakuuttunut niiden kätevyydestä muutoin. Puumuottien kasaaminen tuntui luontevammalta ja helpommalta. Suattaapi seuraavalla kerralla tulla käytettyä vielä jotain vaihtoehtoista menetelmää. Melkoisen näppärältä kuulostaa sokkeliharkoista tehtävän muotin käyttö...

Tässä näkyy työmaata. Sarjatyölinja lautojen sahaamiseen oli kovassa käytössä. :)

Sitten on valut suoritettu. Valmismuotit muotoutuivat melkoiseen makkaramuotoon. Sidoimme yläreunoja rautalangalla tasaisin välein yhteen, jotta pelättyä "levähtämistä" ei tapahtuisi. Oli myös melko onnistunut arvio betonintoimittajalta, kun hän teki "tassulevähdyksen lisän" alkuperäiseen arvioon betonin menekistä. Juurikaan ei tavaraa yli jäänyt. Tarkkaa työtä.

Anturoiden peittämiseen leikelty muovi oosoittautui harmillisen kapeaksi. Ei taas järki luistanut siinä kohtaa kun sen piti. Mestari vahvasti epäili tätä omakotitalorakentajalle tyypilliseksi pihiydeksi, mutta siitä ei tällä kertaa ollut kyse. Olimme vain hölmöjä. :) Mutta luovuudella ja työmaan nurkat tutkimalla saimme kehitettyä sorasta ja erinäisistä tarvikkeista tarpeeksi painoja, jotta saatiin muovit suhteellisen tiiviisti paikalleen. Illalla tehty tarkistus osoitti, että kosteus näytti ainakin melko hyvin pysyneen muovien sisällä.

Tyylinäyte puumuotista.

Illalla tehdyllä tarkastuskierroksella tuli myös otettua kuva tulevasta kotikadusta.

Sekä illan hämyisestä tontista.

Nyt vain harkkoja odotellen vietetään rauhallinen viikonloppu. Talkoolaisille ansaittua lomaa ja anturalle kaivattua kosteutta ja aikaa kuivumiseen. Sekä minulle hermovapaata, joka taas aiheuttaa suoran jatkumon isännän hermovapaaseen. :D

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kesäkuu!

Nyt se sitten on kesä. Tasan kaksi viikkoa on aikaa siihen, että tontille tömähtää puutavaraa sun muuta tarviketta kasapäin talotoimituksen muodossa. Siihen mennessä pitäisi saada perustukset valmiiksi, ja toistaiseksi (*koputtaa puuta*) näyttää ihan hyvältä. Eilen saatiin pohja tiivistettyä ja näin heti aamusta tontilla on taas apujoukot tekemässä loput tärytykset.

Itse käyn isännän kanssa vuokraamassa piakkoin peräkärryn, jonka jälkeen lähdemme noutamaan anturamuotteja tontille. Joudun palaamaan reissun ja peräkärryn palautuksen jälkeen taas toimistolle, mutta tänään taitaa raksa kutsua vielä töidenkin jälkeen. Antura olisi tarkoitus saada tänään kohdilleen ja huomiseksi iltapäiväksi tilata betoniauto paikalle. Hurjaa kerrassaan miten asiat etenee! Muoteilla tehtävän anturan lisäksi pitäisi tänään ja huomenna aamupäivästä askarrella perinteisellä laudoituksella muotit pilarien sekä takan alle.

Toimistolla on hyvä suorittaa pieniä laskutoimituksia työn ohella, joten tämän päivän ohjelmaani sisältyy betonin menekin laskeminen sekä sokkeleihin tarvittavien harkkojen määrä. Mikähän olisi sopiva varmuuskerroin... Kuljetuksesta tuskin kaikki harkot selviävät yhdessä osassa, puhumattakaan pienistä laskuvirheistä, latomisjärjestyksen vaikutuksista, virheellisistä katkaisuista jne.