perjantai 26. helmikuuta 2010

Tuleva koti!

Siinä se nyt on. :) Oikea pääty tulee tielle päin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Mitäs me maanomistajat!

Eilen käyntiin hoitamassa meidän keskinäinen tonttikauppa pois alta. Nyt omistamme molemmat puolikkaan pienestä maapläntistä, joten rakentamisen jatkaminen taloudelliselta kannalta on taas miellekästä molemmille.

Illalla käyteltiin punakynää ja saatiin talo taas paperilla valmiimpaan suuntaan. Tänään pistetään kirje postiin ja jäädään odottelemaan talotehtaan kommentteja. Illalla rentoudutaan taas sisustusaiheiden parissa ja käydään kyselemässä laattamyyjiltä hyviä ideoita. Tai oikeastaan toivotaan, että he voisivat vähän järkeistää meidän omia ideoitamme. Ja niitä on paljon... Välillä tuntuu, että liikaakin. Parhaiden poimiminen päältä on hankalaa. Kaikkea ei pieneen taloon saa mahtumaan, tai saamme elää keskellä ikuista kaaosta. :D

maanantai 22. helmikuuta 2010

Maapohjatutkimus

Saimme tänään lausunnon maapohjatutkimuksesta, joka tehtiin viimeviikolla. Tulokset ovat helpotuksellisia. Paalutuksia ei tarvita ja perustusmaa on varsin kohtalainen. Hyvä niin. Tästä oli lievää epäluuloisuutta ilmassa, koska uuden asuinalueen alueella maan koostumus vaihtelee suurestikin.

Talotehtaalta on nyt saatu myös alustavia luonnoksia, joilla selvitetään kunnan alustava tarkastus sekä naapurien kuuleminen. Muutoin luonnoksissa onkin sitten vielä aika paljon hiottavaa, ennen kuin ne vastaavat sitä mitä tässä haetaan. Pientä säätöä, mutta monessa paikassa. Punakynä viuhumaan ja kommenttia tehtaalle.

Talon värikin tuli päätettyä. Punainen tupa ja perunamaa! Kuulostaa ehkä perinteikkäältä ja idylliseltä, mutta kaavan mukaisista vaihtoehdoista tuo oli ainoa siedettävä sävy. Sormet ristissä odotellaan lopputulosta. 82-vuotias tätini kuitenkin ilmoittautui jo vapaaehtoiseksi julkisivun lautojen maalaajaksi. :)

maanantai 15. helmikuuta 2010

Helmikuuta 2010

Taloprojektimme lähti käyntiin syksyllä 2009. Isännän osalta yritystä oli ollut jo aikaisemmin ja tontti olikin jo valmiiksi hankittuna. Syksyllä kuitenkin päätimme jakaa vastuut sekä ilot ja aloittaa rakennusprojektin ihan tosissaan yhdessä.

Tavoitteena on rakentaa 1 3/4 puutalo Mäntsälän uudelle asuinalueelle Männikköön. Projekti lähti hiljalleen käyntiin syksyn pimetessä, selailemalla talomalleja ja etsiessä sopivaa vastaavaa mestaria. Mestari löytyikin melko pian ja läheltä tonttia. Mieluisa yllätys. Myös talo alkoi pikkuhiljaa hahmottua kun valmiista talomalleista poimittiin mukavia elementtejä ja yhdisteltiin niitä meidän toiveidemme ja tarpeidemme mukaan.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että sopimus talotehtaan kanssa on tehty. Maapohjatutkimus tehdään tällä viikolla ja tarjouspyyntöjä eri suunnitelmista on lähetelty kasoittain. Omia hahmotelmia ja tehtaan piirustuksia odotellessa koitetaan pistää aikatauluja johonkin järjestykseen. Talon alustava toimitusaika on kesäkuun puolessa välissä, mutta taitaapi olla pakko siirtää toimitusta kuukaudella eteenpäin. Muutoin saattaa tulla turhan kiire.

Meillä onkin tavoitteena tässä projektissa koittaa säilyttää sekä hermomme, taloudellinen tasapaino että tyydyttävä lopputulos. Turhan tiukat aikataulut eivät siis sovi kuvioon, mutta aina niiltä ei toki voi välttyä.

Töitä tullaan tekemään paljon itse, ja kädet jo syyhyä molemmilla. Yksi syy tämän blogin kirjoittamiseen onkin siinä, että puolen vuoden päästä tuskan pahimmalla hetkellä voi palata tänne katsomaan, miten innoissaan sitä alussa olikaan. :D

Katsotaan miten hommat jatkaa etenemistään. Sitä mukaa päivitellään tekstiä ja kuvia kun jotain mukavaa on jaettavaksi.