tiistai 28. kesäkuuta 2011

Partsilla lattia

Aurinkoinen ja lämmin päivä toivat eilen kotiin punertavan isännän ja uutiset parvekkeen lattiasta. Yksi rallilauta uupuu. :) Mutta onhan se sitten jo kokolailla valmis. Seuraavaksi kaiteiden kimppuun ja avot, meillä on partsi! Katselin eilen myös netistä terassinteko-ohjeita. Ja olettaisin saaneeni kokolailla hyvän mielikuvan, miten hommassa edetään. Terassia toki ruvetaan tekemään vasta muuton jälkeen, mutta se on sen verran miellyttävä juttu, että sitä on kiva jo etukäteen arpoa ja suunnitella.

Tänään on vuorossa urheiluilta, mutta huomenna voisi töiden jälkeen käydä vahaamassa viimeisetkin kattopaneelit. Toinen laminaatti loppui kesken. :( Onneksi täydennyserää kaipaava huone on vaatehuone, jossa mahdollinen pieni sävyero eri lautojen välillä ei haittaa. Pitää laittaa pari pakettia sitä tilaukseen, josko ne onnistuisi jo viikonlopuksi saamaan. Viimeksi tulivat nopsaan.

Portaista sen sijaan ei ole kuulunut mitään. Pitää soitella puusepälle ja kysellä missä mennään. Kovasti niitä jo odotellaan...

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Puuhapäivä

Mikäs sen parempi tapa lopettaa juhannusviikonloppu kuin ahertamalla raksalla. Miehet valmistelivat parvekkeen rallilautojen asennusta (siinä olikin puuhaa), minä askartelin lattiaa ja lopulta sainkin sen niin pitkälle, että ukot saivat vielä pistää makuuhuoneen ovenkin paikoilleen. Taas näyttää paljon paremmalta. :)

Olohuoneessa on nyt lattia.

Samoin ruokailutilassa. Eli alakerrasta uupuu vain työhuone. Postista ehti myös tipahtaa laput torstaina, että tapetit ovat noudettavissa. Siispä alkavalla viikolla pitäisi alkaa ilmestyä tapettia olohuoneeseen, makkariin ja yläkerran aulaan. Taas tapahtuu!

Isäntä oli myös laittanut kodarin seinän alustavasti järjestykseen. Maalaukset vain loppuun ja listat pintaan. Seinä on tehty samalla tavalla laastilla rosoiseksi kuin keittiön kiviseinä.

Makuuhuoneessa miehet olivat laittaneet siis hirsiseinän kasaan. Kävin sen eilen vielä kertaalleen lakkaamassa. Edelleen se taitaa kaivata kerrosta pintaan. Harmittaa kun sen värisävy on aika lähellä katon sävyä, mutta kuitenkin eri. Eli pitäisi saada selvästi erilaiseksi, jottei tulisi riitoja eri pintojen välille. Se täysin valkoinen maalaus olisi ollut optimi, mutta kun se nyt ei onnistu... Eli katsotaan miten vaaleaksi seinä lakalla saadaan. Mutta hei! Lattia tuli tänään tehtyä. :) Ja sitä myöten myös ihanaiset pariovet paikoilleen. Huoneessa on tosi kiva tunnelma.

Piti vielä tästä härpäkkeestä ottaa kuva. Aikamoinen mötti on tuo tukiasema/reititin, joka tv- ja nettiyhteyksien tarjoajalta meille tulla tupsahti. Onneksi se tulee jäämään eteisen kaappiin pois silmistä. Vaikka ei tuo nyt niin rumakaan ole. Mutta kunhan nyt saadaan loput piuhat vielä siihen kiinni. Saas nähdä mistä ne sitten ujutetaan, tuo kouru näyttää jo aika täydeltä. :)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannuskuulumiset

Kohta se on lähtö Juhannuksen viettoon, mutta pistetäänpäs pientä tiedotetta taas missä mennään. Isäntä siellä raksalla puuhaa nytkin viimeisiä hommia ennen parin päivän vapaata ja töiden alkua. Kodinhoitohuoneen viimeinen uupuva seinä on kuulemmati tullut rapattua rosoiseksi ja nyt on maalaushommat käynnissä. Myös hirsipaneeliseinä makkarissa on valmis. Tiistain iltakierros rautakaupoilla tuotti myös välioven painikkeiden valinnan ja onnen potkun, jonka avulla saamme yhteen ulkovalaisimeen erikoisruuvit kadonneiden tilalle.

http://www.prisma.fi

Vaikka 8 euron välioven painikkeet tosiaan kuulostavat houkuttelevilta (isäntä niitä käsissään kovasti pyöritteli), niin lopulta päätimme budjetin paukkuessa kuitenkin valita yllä olevat hieman erilaisen muotoilun omaavat painikkeet. Ne ovat kokolailla linjassa ulko-ovien painikkeiden kanssa ja sopivat mielestäni varsinkin meidän makkarin lasiseen parioveen paljon paremmin kuin suora ja tylsä malli. Eihän nuokaan Habon kahvat nyt toki Abloyn hintoihin pääse, mutta eivät nyt ihan sitä 8 euroakaan ole. :)

Tapettitoimitus on edelleen matkalla, sitä odotamme kuumeisesti. Mutta nyt sitten vain hyvää Juhannusta kaikille. Allekirjoittanut raksatunnelmissa jälleen Juhannuspäivänä. Varokaa naapurit, sirkkeli tuloo!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tjaah

Ei tullut lattia valmiiksi. Käsi teki tenän ja aika loppui kesken. Pari päivää kädelle huilia ja josko sitä sitten juhannuspäivänä menisi ilahduttamaan naapureita sirkkelin vinkumisella. ;) Miehet taas saivat kylläkin yläkerrassa makuuhuoneen hirsiseinän yhtä paneelia vaille valmiiksi. Myös alakerran vessa sai oven. Se on kertakaikkisen jännää miten nuo ovet antavat niin valmiin ilmeen kodille. Niin... Kodiltahan se alkaa pikkuhiljaa tuntua.

Mutta nyt lepuutan käsiparkaa. Taisi pienen rasitusvamman iskeä ranteeseen. Lisää taas tuonnenpana.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Lattia etenee

Tänään oli lattiapäivä. Aamulla noudettiin laminaattileikkuri vuokralle, joten etenemispaineet lattian osalta olivat kovat. :) Isännän siskon ja isän kanssa siivottiin koko alakerta sekä primeroitiin uupuvat kohdat (paitsi kunnes tökötti loppui kesken). Eteisaula oli jo ennestään kunnossa, joten itse rupesin siihen kokolailla heti askartelemaan lattiaa. Isäntä lakkasi yläkerrassa hirsipaneeleita. Meidän paneelilaatu onkin sen verran heikkoa, että se halkeilee, eikä näin ollen ammatti-ihmisten mielestä sovellu maalattavaksi. Siispä valkolakkaa pintaan. Kyllä siitäkin ihan kiva tulee. Huomenna ne voisi laittaa jo seinäänkin, mutta huomiselle on kyllä niin monta muutakin hommaa, että taitaa miehiltä loppua kädet kesken. Itsehän pakenen toimistoon. :) Joskin illalla taidan rynnistää vielä lattiatalkoisiin kun nyt on vauhti päällä.

Eteisaula ja porraskuilu sai ensimmäisenä laminaatit päälle. Heti tuli niin kotoisaa. :) Nyt voi sitten portaat tulla.

Tässä alias lattiamestari pakertaa olohuoneen kimpussa. Niin pitkälle tein kuin primeroitua pintaa riitti, mutta ruokailutila ja puolet olohuoneesta jäi huomiselle. Mutta näinkin pitkälle tehtynä saatiin jo paljon aikaan. Vessan ja kodarin ovet voi huomenna laittaa paikoilleen. Siispä tämän illan ohjelmassa on vielä välioviin kahvojen valinta, jotta isäntä osaa ne huomenna metsästää käsiinsä. Mutta lattia itsessään näyttää kivalta! Minä tykkään. :)

Tähän asti se siis eteni. Huomenna onkin aikamoinen askartelu, että saan tuon seuraavan lautalinjan kohdilleen kun pitää aloittaa taaimmaisesta seinästä ja sitten vielä osua tämän jo olemassa olevan rivistön kylkeen. Mutta eiköhän se onnistu. :) Ja jos ei onnistu, niin nuo on onneksi aina helppo napsia pois, sirkkelöidä vähän lisää ja pistää uudestaan paikoilleen. Pääosin tuon Tarkettin laminaatin latominen on vain järjettömän helppoa. Välillä laudat hieman vääntyilevät, joten jotkut on tosi vaikea saada ponttiinsa kunnolla, mutta pääosin siis vallan näppärää. Kovasti toivon, että huomenna ehtisin tehdä sekä tässä näkyvän osion, että yläkerrassa meidän makkarin ja vaatehuoneen. Sitten uupuisikin enää vain työhuone! Jippii!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Väliaikatiedotus

Pistetäänpäs nyt tällainen pieni väliaikatiedotus tähän kohtaan.

- Työhuone on saanut pohjamaalin pintaansa, joten kaikki kipsilevyseinien hiomis- ja tasoitustyöt on nyt tehty. JEEE!!! Korjailuja vielä on, mutta suurimmat siis hanskassa. Kodinhoitohuoneessa on yksi pätkä kiviseinää, joka pitää vielä rappailla valmiiksi, mutta muutoin laastihommat ovat kunnossa.

- Eteinen ja porraskuilu on maalattu kertaalleen lopullisella värillään, ja ehkäpä se tänään saa jo toisenkin kerroksen.

- Kodarissa välitilan laatoitus on saumattu. Saumaushommia on enää takan taustaseinässä, joka muutoinkin vielä kaipaa työstöä.

- Tilasimme netistä 23 rullaa tapettia (huomattavasti halvemmalla kuin liikkeestä), joten kunhan ne kotiutuvat, niin päästään urakalla tapettihommiin. Tilaukseen menivät aikaisemmin esitellyt Sahara -tapetit olohuoneisiin sekä makuuhuoneeseen seuraavaa...

http://www.amazon.de

Tällaista yhdelle seinälle ja kahdelle sienälle samaa tapettia yksivärisen valkoisena. Ja se neljäs seinähän meillä tulee leveää valkoiseksi maalattua hirsipaneelia. Alustavien mielikuvien mukaan makkarista on siis tuloissa rauhaisa. :)

Seuraavina hommin ovatkin sitten:

- Työhuoneen seinien pintamateriaalien valinta.
- Alakerran lattian laitto, portaiden toimitus kun tapahtuu kahden viikon sisään!
- Ahkera tapetointi.
- Väliovien kahvojen valinta ja hankinta.
- Kynnysten valinta ja hankinta.
- Makuuhuoneen hirsipaneelien käsittely ja asennus.
- Listahommia.
- Märkätilojen silikonien laittoa...

Ja jatkuuhan se lista vielä pitkään. Mutta jätetään tällä erää tähän. Suurin projekti tässä lähitulevaisuudessa taitaa kuitenkin olla tuo alakerran lattia. Arvomme myös edelleen, että laitammeko alakerrassa laminaatin ja askelvaimentimen alle muovia vai primeria. Pitäisi suorittaa pikainen hintavertailu. Primeri olisi varmaankin aikalailla helpompi.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Vesitsydeemit

Eilen lähdettiin illalla ihmettelemään raksan vesijärjestelmiä. Pieni jännitys vatsanpohjassa saavuttiin paikalle, ja voila! Kaikki kunnossa. :) Joskin lämpimän veden jakotukin yhtä pulttia jouduttiin kiristämään kun se hieman tiputteli, mutta ongelmaa siitä ei syntynyt. Kun kaikki hanat oli käyty läpi, kuvattu vesipisteet ja todella järkevästi vasta sitten siivottu (siksi monet kuvat kovin sekaisia), isäntä hioitu työhuonetta hetken ja palkaksi pulahdettiin kylpyyn. Ensimmäinen kylpy omassa kodissa. :)

Mutta sitten kuviin, koska niitä on aika paljon. Keittiön vesipiste sisältää meidän pari lempparijuttua. Isäntä ihastui jo silloin muinoin tuohon Damixan Arc hanaan. Onhan se toki hieno, vesi kun tulee joka suuntaan. :D Huono puoli on se, että sillä voi myös kastella koko keittiön. T. Nimim. Kokeillut. Itse taas olen kovasti jo etukäteen kiintynyt tuohon tiskialtaaseen. Tykkään pienistä "jutuista", joita tässä pöydässä edustaa lisäkipot (kuorikori, siivilä ja kulho), joita voi asettaa tuohon pienempään altaaseen erilaisia hyötytarkoituksia varten.

Kodarissa ei sinällään ole mitään ihmeellistä. Perus allas, perus hana. Mutta kuraharja on hyvä juttu! Tuosta allaskaapista lähtee myös putki ulkoseinään ja siinä nököttävä vesiposti tuli myös koekäytettyä.

Vessa tuli myös koekäytettyä ja kyllä ahteri siihen asettuu. :) Allaskaapin vetolaatikot on otettu pois putkaria varten, mutta vielä ennen niiden paikoilleen laittoa pitää keksiä paikka käsisuihkulle ja porailla sitä varten tarvittava reikä. Kovasti olen mielissäni myös hana-allasyhdistelmistämme. Hana on sen verran pieni ja siro, että allasta jää reilusti vapaaksi esim. kasvojen pesua varten.

Tässä kuvassa hana näkyy hieman paremmin. Yläkerrassa siis vaihdettiin allas pyöreään, jotta viemäri mahtui laatikoston oikeista kohdista menemään. Allas sijoitettiin vielä hieman kulmittain, tilan säästöllisistä syistä. Kunhan saadaan kaapit seinälle ja koko homma valmiiksi, niin laitan kuvan asettelusta. Hyvältä se näyttää. :)

Napsin myös suihkuista kuvia, mutta ne jäivät valon puutteessa niin kamaliksi, että jätän niiden esittelyn väliin. Eiköhän ne jatkossakin pesuhuoneiden yleiskuvissa vilahtele. Sen sijaan tässä taas todistusaineistoa ovien paikoilleen löytymisestä. :)

Nyt netin ihmeelliseen maailmaan tapettikaupoille ja sitten ihmettelemään mitä tänään tekisi. Tarkoitus oli raataa raksalla, mutta isäntä köllöttelee tuossa unisena sen näköisenä, että taitaa olla lepopäivä. Huomenna päästäänkin sitten kokeilemaan purjelentoa ja sen jälkeen koko päiväksi raksalle puurtamaan. Hommaa olisi vaikka muille jakaa... (vinkvink tutuille)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Vielä virtaa, tai siis jo!!

Hahaa... Putkari soitti, että muistakaahan ottaa vessapaperia matkaan seuraavalle tonttireissulle. :) Kuvia siis tiedossa viikonloppuna. :) Jeee!! Kaikki putkihommat ovat valmiina. Putkari vain teki vielä yhden lisäehdotuksen toiselle ulkovesipisteelle. Mietitään sitä vielä isännän kanssa ja niin pois päin. Kundit kovasti ilahtuivat ajatuksesta, että seuraavalla raksareissulla pääsee kylpyyn. :D

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Listahitti

Tänään oli vain pikainen käännös raksalla. Sen verran, että ehdin ihastella vaatehuoneen valmista kattoa, kuvata vessan kattolistat ja hioa työhuoneesta neljänneksen.

Isäntä totesi nämä samaiset listat liian massiivisiksi laatoitettuihin tiloihin, joten kylppärit saavat kattoonsa astetta pienemmän listan. Mutta näin asuinhuoneissa ja puolikuivissa tiloissa tämä isompi lista on minusta mukavan näköinen. Ja peittäähän se toki pahimmat mokat myös. :P

Huomenna saattaa raksalla olla hieman hiljaista, ja samoin koko ensi viikko. Isäntä on reissussa alkuviikon, joten saas nähdä monena iltana jaksan töiden jälkeen lähteä raksalle poikien kanssa heilumaan. Tosin pitää pitää taas mielessä, että pienikin askel eteenpäin on kuitenkin juurikin sitä! Eli siinä mielessä... Tsemppiä minä. :)

Muuta ihmeempää ei sitten olekaan tälle päivälle päivittää. Tutuille ja sukulaisille kuitenkin terveiset pojilta, jotka pääsivät kokeilemaan tänään jotain jännää... :)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kattoja kattoja kattoja vaan...

Taas tehtiin kattoja. :) Kävin eilen vahaamassa loput raksalta löytyvät paneelit ja tänään ne löysivät suurin osa tiensä kattoon. Alakerrasta ei uuvu enää kuin työhuoneen katto, mutta siinä huoneessa on muutakin tehtävää vielä. Seinät pitää paklata, hioa ja maalata. Mutta josko sen saisi viikonlopun aikana. Yläkerrasta puuttuu enää pari paneelia vaatehuoneesta ja kylppäristä. Sain tänään kuitenkin kylppärinkin paneelit vahattua, samoin kattolistat, joten eiköhän se huone ala kohta näyttää jo valmiilta. Putkari tosin ei ole (yllättäen) pysynyt aikatauluissa, joten hän tulee näillä näkymin sitten ensi viikolla. Toivottavasti niin... Portaiden tekijä kävi tekemässä tarkistusmittauksia ja kertoi, että portaiden toimitus voisi olla juhannuksen tietämillä. Sehän meille sopii. Siihen mennessä meillä pitäisi olla valmiina jo kaikki listoituksia lukuun ottamatta (ja ehkä niistäkin osa). Talossa alkaa näyttää jo ihan talolta! Ei ole enää pelkkä raksa. :)

Tässä kuitenkin kuvaa vielä keittiön kuviomaalauksesta. Onhan se ihan ok, mutta edelleen meillä isäntä on paljon innostuneempi kuin minä. :) Ehkä minäkin tuolle vielä lämpenen. Toisaalta se on mukavan huomaamaton ja kuitenkin sisältää jotain pientä eloa.

Miehet ovat ahkerasti hioneet kuvassa näkyvän kantavan palkin sekä pilarin, jotka sitten tänään sain vahattua valkoiseksi. Saas nähdä pitääkö vielä toinen kerros pistää. Pinta kun on hiottu, niin se imee vahaa kovin eri tavalla eri kohdista. Vähän jäi siis laikukkaaksi. Pitää hetki sitä katsella ja ihmetellä, jotta kaipaako toisen kerroksen vaiko ei.

Ja keittiön katto tuli valmiiksi tänään. Tuli valoa runsaasti lisää sisälle. Vielä kun saadaan lattia, niin yläkerrasta opittuna voi todeta, että sitten tila näyttää taas valtaisasti suuremmalta. :) Mutta tehdään nyt se työhuone ensin, jotta on hieman pölyvapaampi ympäristö lattioita tehdä.

Vahailin myös tänään saunan katon paikkovahaukset järjestykseen ja saunan oven karmit mustaksi sisäpuolelta. Ulkopuolelta sitten pyökin sävyiseksi, mutta sitä en vielä ehtinyt tehdä. Yläkerrassa oli ilmestynyt jo kolme väliovea paikoilleen. Jotenkin tänään tuli semmoinen olo, että nyt ei puutu enää paljon. :) Listahommat tulevat olemaan iso juttu, mutta onhan se sitten ihan eri asia touhuilla sukkasillaan pitkin taloa. :D Oijjoi...

Liesitaso meillä edelleen tuotta pään vaivaa. Vaihtaako kaappi, vai ostaako keraaminen taso toiselta valmistajalta... Voivoi. Hankalia päätöksiä.