sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kotipaikan iloja

Nyt pitää taas vähän hehkuttaa. :) Kyllä vain on kiva asuinpaikka meillä! Juna-asemalle kävelee eteisestä 10 minuuttia, palvelut ovat kävely/pyörämatkan päässä ja Helsinkiin junalla kulkee 40 minuutissa. Naapurusto on kuin kaupunkikylässä konsanaan, omaan makuumme vähän turhankin tiivisti sijoiteltujen talojen muodossa. Mutta kaiken tämän urbaaniuden keskeltä pääsee kahdessa minuutissa luontoon. Tuosta vain tien yli ja pusikkoon. Tänään tuli tehtyä muutaman tunnin kävelylenkki metsässä. Lumikengät olisivat olleet paikallaan, mutta meni se näinkin. Kameran nappasin myös mukaan.


Junaradan vierustan kallioilta valui komeat jääputoukset.

Suomalaista maalaismaisemaa ihan tuossa nurkan takana.

Poikkimetsäntie. Ei talvikunnossapitoa. Tien nimi tietysti viittaa siihen, että se kulkee metsän poikki, mutta näin talvella saa nimi myös vallan toisen merkityksen. Osa puista piti kiertää ojan kautta kun ali ei mahtunut. :)

Joku muukin oli eksynyt samalle reitille osalla matkaa. Yhdeltä suunnalta kuului myös armoton moottorikelkkojen ääni. Taisi olla hyvä ajopaikka lähettyvillä.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Askartelua

Jotain pientä aina ilmaantuu viikosta toiseen. Tällä viikolla tuli askarreltua lapsille yöpöydät näiden virkaa tehneiden pahvi- ja lelulaatikoiden tilalle. Yksinkertaista, hieman roisia ja halpaa. Mutta nyt on poikien huoneissa kaikki "samaa sarjaa" kun ne on itse kaikki tehty. :) Vielä kaapeille ovet, niin sitten voi napsia kokonaiskuvia huoneista. Tällä kertaa esittelyssä kuitenkin vain nuo yöpöydät.

Mäntyliimapuulevyä, tumman tammen sävyistä antiikkivahaa ja Robin Hoodin valmisjalat. Sopivan simppeliä, mutta kyllä noille lukulamput ja pari akkaria saa majoitettua. :)

Seuraavaksi varmaan pitäis palata verhojen ihmeelliseen maailmaan. Verhotankoja pitäisi hommata jostain, mutta niitä pitää kyllä vielä vähän miettiä. Huoneita vapaina hetkinä ihmetellessä sitä huomaa yhtä jos toista. Esimerkiksi yläaulaan ei voi perinteisiä pitkiä verhoja laittaa, koska katon kulma tulee tavallisen verhotangon tielle. Ehkä siis laskosverhoja sinnekin? Poikien huoneiden henkeen taas sopisi hyvin paneeliverhot. Meidän makkariin taas runsaat pitkät verhot. Olkkariin läpikuultavaa verhoa eri sävyissä ja työhuone... Öh. :D Työhuone on edelleen täysi varasto. Välillä pitää muistaa tuosta luolasta käydä avaamassa edes säleverhot, ettei työpöydän nurkaan unohtunut orkidea vallan henkeään heitä.

Vaikka talvesta kovasti pidänkin ja lumileikit on mitä parhaimpia, niin kyllä sitä kevättä ja varaston valmistumista jo odottaa kovasti. Sisätiloja kun ei saa kuntoon ennen sitä... Rappusten alunen on sen näköinen, että jos sieltä jotain haluaa, niin pitää ensin siirtää 300 kg työkaluja ja tarvikkeita. Huoh... Vaan ei auta.

Nyt verhoja miettimään ja keittiön ihanasta tilasta nauttimaan. Viikonloppuisin on aikaa kokkailla!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Verhohommia ja vähän muuta

Jaahas, nyt kun on noin puoli vuotta asuttu talossa, niin olisi vissiin aika laittaa verhoja ikkunoihin. Meillä ei ole vieläkään yhden yhtäkään verhotankoa, joten aloitin nyt sitten tangottomien verhojen puolelta. Ja tangottomia verhojahan ovat siis tässä tapauksessa laskosverhot. Nappasin Sisustus ja Sepustus blogista ohjeet niiden tekemiseen ja kaivoin ompelukoneen esiin.

Keittiössä on kolme ikkunaa, joista yksi on ruokapöydän päädyssä. Siihen tulen tekemään tästä samasta kankaasta pitkät verhot aikanaan, mutta tällä erää olen askarrellut siis näitä kahden muun ikkunan verhoja. Koska meillä on näppäräkäyttöiset sälekaihtimet, ovat laskosverhot vain silmänlumetta. Niissä on kyllä toimivat mekanismit, jotta ne voi tarvittaessa myös muuttaa toiminnallisiksi. Sille tuskin on tarvetta, mutta asettuvat poikkipuineen ja systeemeineen nätisti näin. Toisen ikkunan verho on vielä tekemättä. Olen aika hidas ompelija, joten yhden tällaisen härvelin tekemiseen menee helposti 5-6 tuntia. Verho per päivä. :)

Kodinhoitohuoneen oven ikkuna osoittaa suoraan tielle, ja tähän asti saunominen on pitänyt hoitaa kokolailla piilotellen verhojen puutteen takia. Mutta tänään sain vihdoinkin askarreltua myös kodariin laskosverhon. Ja tämä on (kuten kuvasta näkyy) täysin toimiva vempele. Otin hieman erivapauksia Sisustus ja Sepustus -blogin ohjeisiin nähden, koska minusta kylppärin ja saunan kodariin sopii hieman "roisimpi" ilme.

Roisimpi tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että jätin ompelematta omat kujat poikkipuille. Sen sijaan tein niille vetonarusta omat koukut ja jätin puut näkyville. Tiellehän nuo toki vain näkyvät, mutta joka tapauksessa. :) Hyvin toimii myös verhojen käyttömekanismi. Kokolailla onnistunut lopputulos näin aloittelijalta tällä saralla.

Isäntä on viimeviikkoina askarrellut myös saunan valoja vaille valmiiksi. Kaikki listat ovat nyt paikoillaan, löylykauhalle on oma koukkunsa oven pielessä ja seinälle ilmestyi pari hyllyä. En ole vielä ihan varma mihin niitä tarvitaan, mutta laudepaketin mukana tulleesta kaatumissuojasta sai kaksi hienoa mokomaa tehtyä. Kaatumissuoja omassa tarkoituksessaan olisi peittänyt löylynheittoväylän kiukaalle, joten sitä ei siihen tarvittu.

Olohuoneen lattialla myös makoilee iso kasa liimapuulevyjä. Ne ovat saaneet vahan pintaansa ja niistä tulee lähiaikoina pojille vaatekaappien rungot. Vielä pitäisi niihin ovimateriaali päättää. Olemme pohtineen huurrettua pleksilasia ja toisaalta maalattua kuitulevyä... Kumpikin olisi varmasti hyvä, mutta vaikea on päätös. Samoin takan edustan lopullinen kipinäsuojaus on mietintämyssyssä. Nyt näyttää siltä, että luovumme peltiajatuksesta ja siirrymme sittenkin vuolukivilaattojen kannalle. Ja ettei hommat vielä tähän loppuisi, pitäisi myös ensi viikolla käydä eräällä työpajalla kyselemässä rosterilevyä hellan taakse.

Ulkohommissa taas edetään pikkuhiljaa. Varasto on pakkasen myötä talviteloilla, mutta sadevesijärjestelmää tullaan tekemään lähiaikoina. Yrityksen edustaja kävi jo menneellä viikolla palauttamassa mieleensä mitä täällä pitikään tehdä ja lupasi ilmoittaa milloin pääsevät työt tekemään. No, vielä ei ole kuulunut. Mutta eiköhän se pikkuhiljaa järjesty.

Näpräämisen ja tuhraamisen ohella on onneksi voinut suorittaa myös sitä helpompaa sisustusta, eli shoppailua. :) Makuuhuoneeseen on tiensä löytänyt alla oleva suuri kynttilälyhty. Myös muutama muu juttu sen lisäksi, mutta niistä sitten myöhemmin kun loputkin huoneesta saadaan järjestykseen.

Kynttilät luovat niin ihanaa tunnelmaa... :) Rentoa viikonlopun jatkoa kaikille!