maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sekaannuksia

Perjantaina talotehdas soitti isännälle ja kertoi, että kuormasta jäi uupumaan muutama tavara, ja että tästä syystä toimitus siirtyy tiistaille. Tämä helpottava uutinen pelasti tilanteen kun myös maaurakoitsijamme ilmoitti, että hän voi tulla aikaisemmin sovitusta poiketen maanantaina hommiin. Ilman tätä siirtoa aikataulut olisivatkin pettäneet pahemman kerran, koska tontti on armottoman pieni. Jos talotoimitus tulisi ennen kuin maatäytöt olisi tehty, paikalle olisi ollut pakko tilata kallis hihnakuormuri...

Sopivasti sunnuntaipäivänä kun ketään ei saa kiinni, tulee puhelu isännän puhelimeen. Soittajana talotoimituskuorman kuljettaja: "Olen nyt lähtenyt ajelemaan etelään päin ja toimitus olisi sitten huomenna aamulla.". Tarkempi tarkastelu viestiketjusta paljasti, että me olimme möhlineet. Isännälle oli tullut heti puhelun perään tekstiviesti, jossa peruttiin siirto ja palautettiin toimitus maanantaille. Paniikki päälle siis.

Maaurakoitsijamme keskeytti sunnuntain viettonsa ja säntäsi työmaalle hommiin. Ja vaikka emme olekaan tässä blogissa ottaneet mainostamisen linjaa minkään suhteen, niin kyllä nyt on pakko sanoa, että aivan ensiluokkaista palvelua olemme saaneet Maanrakennusliike E. Varis Oy:ltä. Työn jälki on loistavaa, mutta työmoraali ja asenne vielä parempi. Monta mutkaa on tullut oiottua Variksen vinkkien ja ohjeiden avulla, ja ilman tuota käsiparia olisi monta hommaa käynyt myös huomattavasti hitaammin.

Hyvä tuuri kävi muutoinkin ihmisten kanssa. Talotoimitustamme purkamaan tuleva nosturin kuljettaja ilmoitti, että hän voi varastoida talopakettimme kunnes olemme saaneet tontilla kaiken valmiiksi! Ilmeisesti kustannusasioista oli juteltu myös talotehtaan kanssa, koska meille ei näillä näkymin tästä lisämutkasta ole koitumassa kuluja. Onhan toki totta, että olisihan talotehdaskin voinut vielä soittaa perään uudestaan muuttuneesta aikataulusta. Tekstiviestit eivät aina ole aivan luotettava viestiväline.

Summa summarum: Katastrofien jälkeen ehkä voittoon?

Tänään pitäisi loput täytöt tulla valmiiksi, joten talopaketti lienee tontilla huomenna aamusta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti