sunnuntai 15. elokuuta 2010

Tilannekatsaus

Tämä viikonloppu on mennyt rakennuskaksikolta töissä muualla kuin raksalla. Tänään käytiin tontilla kääntymässä lyhyesti. Takkaa ympäröivän kantavan harkkoseinän korkeus on jo yli minun mittani ja tänään kävimme hakemassa siihen kuusi lasitiiltä. Tiilet tulevat kolme päällekkäin takan molemmille puolille seinän yläosaan. Ja koska edeltävän lauseen sisältö ei kovin helposti aukea, lupaan toimittaa kyseisestä rakennelmasta kuvan heti kun tiilet ovat paikallaan.

Isännän vanhempi polvi pisti villoituksia kuntoon ja niiden osalta alakerta alkaakin olla valmis. Seuraavaksi siirrytään välipohjaan ja sitä kautta yläkerran seiniin sekä kattoon. Elokuu on jo puolessa välissä, joten väliseinien pystytys saa nyt odottaa. Tärkeimmät ensin. Saimme myös hormista kelpotarjouksen, joten mikäli muutoin on hommat mallillaan syyskuussa, voimme tilata takan sekä hormin asennuksen siihen kohtaan. Mukava sitten puuhastella pintahommien parissa kun voi välillä pysähtyä ihastelemaan takkatulta. :)

Itse pinnoitin tänään sokkelia. Arvoimme jokusen hetken päädymmekö vain tasoittamaan ja maalaamaan sen, vaiko pinnoittamaan sen laastilla tai rouhepinnoitteella. Päädyimme laastinomaisene sokkelipinnoitteeseen. Maxitin versioon. Kyllä on kuulkaa hintaa tuolla vaihtoehdolla. Järkytyin... Menekkiä kun laskimme ja mitä myyjä sanoi, niin huihai. Vaikka vedin mahdollisimman ohuita kerroksia, kaavin perään ja hiersin vasta sitten, niin yksi pönttö (18kg) riitti juuri ja juuri päätyseinälle. Neljä pönikkää ei siis riitä edes taloon, varastosta ja autokatosesta puhumattakaan. Aika masentavaa... Mutta nätti siitä kyllä tulee. Unohdin vain ottaa kuvan, joten sitä ei nyt ole todistusaineistona esittää.

Mutta koska tonttielämä on nyt ollut hieman hiljaista työ- ja koulukiireiden takia, niin pistetäänpäs kuvatunnelmia lauantailta allekirjoittaneen työreissulta (hip).

2 kommenttia:

  1. hei! miksi päädyitte mittavakotiin??suositteletko?
    meillä tarjousten vertailu menos, ja mittava 3 parhaan joukossa, saas nähä...

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Päädyimme Mittava Kotiin, koska heillä suunnittelu oli joustavaa ja nopeaa, palvelu ystävällistä ja tarjous selkeä sekä neuvottelu helppoa. Olimme myös jutelleet parin mittavan rakentajan kanssa ennen valintaa ja molemmat kehuivat tehdasta kovasti.

    Firma panostaa asiakastyytyväisyyteen ja sen todella huomaa. Vaikka suurin osa toimituksista on jo hoidettu, niin silti olemme edelleen ihan tyytyväisiä. Apuja ja neuvoja saa helposti kun pienessä firmassa saa aina tarvittavan tahon kiinni.

    Eli kyllä me sen puolesta voimme suositella, että mitään ikäviä ylläreitä ei ole tullut vastaan. Hyvin on mennyt.

    VastaaPoista