maanantai 4. huhtikuuta 2011

Hidasta menoa

Tänään oli vähän laiska päivä. Raksalla oltiin jo ennen kymmentä, mutta jotenkin ei koneisto lähtenyt oikein kunnolla käyntiin ollenkaan. Isäntä pisti pesuhuoneeseen kattoa ja minä puuhasin kalusteiden kanssa.

Katto pesuhuoneeseen on tuota samaa pyökki -sävyllä vahattua kuusipaneelia kuin muutkin kosteat ja puolikosteat tilat. Tällä kertaa ei tarvinnut ihan niin paljoa kiroilla ponttien kanssa, mutta vähän kuitenkin. :) Nuo naruviritykset merkkaavat ledispottien paikat ja toimivat samalla spottien johtojen vetonaruina. Kuten näkyy, silikooneja ei ole vielä nurkkin vedetty. Mutta ajattelimme pistää pesuhuoneisiin kuitenkin seinästä irti olevan kattolistan, joten yläkulmaan mahdollisesti ilmestyvät sutut saadaan sillä peittoon.

Itse tosiaan askartelin kalusteiden kanssa ja manasin jälleen asentajan tekosia. Vaikka mitään isompia mokia kyseinen heppu ei onnistunut tekemään, niin sillä suolaisella hinnalla, jonka hänelle maksoimme, olisi toivonut täydellistä työtä. Tänään huomasin, että hän oli pistänyt meidän integroidun astianpesukoneen oven peitelevyksi... Löysin nimittäin sen oikean peitelevyn kun kaivelin hyllylaatikkoa, ja samalla ihmettelin missäs se yksi ovi onkaan. Jepjep... Varmaankin asentaja olisi tullut tämän jutun korjaamaan jos näin olisi halunnut, mutta kodarin jälkeen luotto oman työn jälkeen on melkein parempi kuin luotto tuon pari juttua möhlineen ammattilaisen jälkeen. Siispä vaihdoimme oikean levyn paikalleen ja päästin pari tuuletusta kun huomasin, että apk:n ovikin oli rei'itetty vain takapuolelta. Eli sen voi vielä käyttää, eikä näin ollen tarvitse odotella uutta ovea. Mutta arvatkaas lähteekö asennustyöstä reklamaatio Domukselle? Pari tuntia kuitenkin meni hankalassa paikassa olevan peitelevyn kikkailuun. Ja noiden tuntien työhinta on aikasta suolainen...

Kah, siinähän se meidän ovemme pilkistääkin. Isäntä tätä paikkaa ihmetteli jo aikaisemmin. Itsekin mietin, että miksi ihmeessä peitelevy on uritettu, mutta ajattelin sen nyt olevan kuitenkin "tilauksen mukainen". Onneksi ei siis ollut reikiä tai naarmuja pinnassa. Säästää vähän aikaa kuitenkin...

Mutta jäi sitä aikaa sitten muuhunkin näpräykseen. Tämän Le Mansen iskin paikoilleen ja mallasimme myös mikroa oikeaan koloonsa. Pitää koittaa saada keittiössä välitilan laatoitus tehtyä mahdollisimman pian, niin sitten voisi koittaa kysellä sähkäriä tekemään pistokeasennukset keittiöön. Saisi laitettua nuo kodinkoneet ihan oikeille paikoilleen tilaa viemästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti