sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Tosi laajaa kuvaa

Raksalla oli ehtinyt viikolla ilmestyä taas kattoja paikoilleen. Kaikki viikonloppuna vahaamani paneelit oli katossa ja hyvältä näyttää. Unohdin vain ottaa niistä eilen kuvia, joten tervetuloa eteiseemme vasta tänäiltana (jossain lätkämatsin jälkeen/välissä).

Eilen sahailtiin lisää paneeleita, joten tänään on vuorossa aikamoinen vahaussavotta. Muutaman puun ehdin eilenkin vahata, jotka tänään ovat kiinnitysvuorossa, mutta aikamoinen nippu niitä siellä nurkissa nyt on työstöä vaille. Ajattelin koittaa valjastaa etelästä kotiutuneen äitimuorini vahaushommiin. Kyllähän sama tekniikka selkeästi pitää olla äidiltä periytynyt, joten eiköhän me tehdä ihan just ja presiis samanlaista jälkeä. :D Lähtö raksalle vain on ihanan rauhallinen tänään kun kaupat aukeavat vasta klo.12, eikä Mäntsälän kauppatarjonta sunnuntaisin ole kovin kummoinen. Saa siis nukkua pitkään ennen kuin K-Rauta aukeaa tuossa nykykodin naapurissa. Mmmm-mukavaa.

Etelän ukon kanssa kasailtiin eilen kaappeja. Alakerran vessa siis oli kalusteita vaille valmis, joten sinne pistettiin laatikosto ja tasot paikoilleen. Sekä peili... Ai armas kun meinasi palaa käämi totaalisesti. Halogeenivalo vieressä hiostamassa ja tuo peilin kiinnitys. Kaksi ruuvia seinään, joiden on sitten paree olla tarkkaan mitattu, jotta peilin tasan ruuvin kokoiset reiät niihin osuu. Pientä tuotekehittelyä voisi ehkä harkita, mutta kyllä se siihen varmaan noin tunnin tappelun jälkeen meni. Tuo hökötys kuitenkin painaakin aikalailla, puhumattakaan vaikeuksista ottaa peilistä kiinni nurkassa, kun sormet ei mahdu peilin ja seinän väliin, peilin ja päätyseinän väliin eikä peilin ja pöytätason väliin. Kuten ukko totesi, olisivat imukupit olleet aika näppärät tuohon hommaan. No... Ensi kerralla sitten, vaikka jo ehdin isännälle urputtaa, ettei meidän seuraavaan taloon yhtään peiliä sitten tule. :D

Mutta hei! Ihan kivaltahan tuo näyttää! Akkaritasokin taas paikoillaan, joskin sitäkin piti leikellä kun oli sovitusta poiketen liian syvä. Mutta tällä kertaa ei jaksanut Domuksen puoleen asiassa kääntyä. Sirkkeli vain soimaan.

Mutta tästä asiasta pitääkin sitten taas myyjää vaivata. Vessan yläkaapin neljästä kulmasta kolmessa on tällainen lohkeama puutapin kohdalla. Tainnut jäädä tapille tehdyt reiät liian lyhyiksi, joten väkisin paiskomalla on levy lohjennut ja silti jäänyt saumat irvistämään. Harmittaa vain niin vietävästi, että näitä miljoonia mokia ei ole huomannut aikaisemmin. Ne huomaa aina vasta siinä vaiheessa kun juttuja laittaa paikoilleen, joka meillä on siis jo noin 5 kuukautta toimituksen jälkeen tämänkin kaapin osalta. Alkaa olla vaikea saada sanaa läpi, että moka on tehtaalta lähtöisin, vaikka tässäkin tapauksessa se on aivan selvä. Saas nähdä kuin käy. Toimituksen aikaan sitä vain lähinnä katsoi, että suurin piirtein kaikki kaapit ovat matkassa ja ilman suurempia kolhuja. :(

Onneksi kuitenkaan tuo yläkaappi ei vaikuta vessan putkitöihin tai käyttöön ottoon, joten ei tarvitse harmitella aikataulujen paukkumista. Sen sijaan muutama reikä pitäisi tasoihin tehdä, jotta putkari pääsisi sitten ehkä jo ensi viikolla hommiin.

Isäntä ja ukko askartelivat sitten vielä tämän pesutornin kaappihäkkyrän kasaan, jotta saatiin isot levyt pois olohuoneesta tilaa viemästä. Nyt pääsen työstämään myös kodarin viimeisen seinän rappausta järjestykseen! Vaikka kodarin yleisesti aakea ja laakea tunnelma hieman kärsi tuon hökötyksen myötä, niin jäipähän kaikki putket ja hässäkät myös samalla vähän piiloon. Nyt on helpompi myös hahmottaa kokonaisuutta ja miettiä miten nuo tekniset vempeleet parhaiten piilotetaan. Ajatus on jo jonkinmoinen tuolla takaraivossa, ihan vain sitä viimeistä otetta siitä en ole saanut, että olisin vielä voinut raapustaa suunnitelman paperille ja isännälle esittää. :)

Mutta tuosta kuvasta myös näkyy, että kodarin kattokin on vihdoin ja viimein saatu valmiiksi. Jesh!

Tänään sitten ahkeraa työntekoa tiiviit tunnit, jotta ehtii ajoissa kotio jääkiekkoa katsomaan. Euroopan musiikkimaku on jo todettu surkeaksi, joten eiköhän ole aika edes jääkiekossa näyttää missä kaappi seisoo. Niih... :)

***edit***
Ainiin... Se tosi laajaa kuvaa viittaa siis kuvista päätelleen uuteen objektiiviin. Vihdoin ja viimein!! Kiitos etelä! :D Meidän talosta tuli yhtäkkiä kuvissa aivan valtava. En ole varma onko kumpi kuvamalli enemmän todellisuutta vastaava, mutta ei meidän tuleva koti nyt kuitenkaan ihan niin ahdas ole, kuin mitä toisen objektiivin kuvat antavat ymmärtää. Eli parempi ehkä näin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti