tiistai 12. heinäkuuta 2011

Hyvän palvelun päivä :)

*koputtaa puuta niin kovin, ettei meinaa muistaa kirjoittaa*

Meillä on ollut kyllä kohtalaisen hyvä tuuri yhden jos toisen asian suhteen. Raksaamisessa tulee varmaan aina erinäinen määrä pieniä tai suuria ongelmia, mutta projektin sujuvuudesta minusta kertoo se, miten ne ongelmat saadaan ratkaistua.

Keittotasoasia tuli vihdoinkin järjestykseen. Saamme palauttaa saamamme liian paksun induktiotason liikkeeseen ja hakea sieltä saman arvoisen laadukkaan Mielen keraamisen tason tilalle. Minusta varsin asiallinen diili. Jos oltaisiin itse lähdetty induktiota myymään, olisimme saaneet nähdä kokolailla vaivaa ja keraamisen tasonkin olisimme hankkineet halvinta perusmallia. Nyt on sitten kolmen merkin kodinkoneita keittiössä (mikro ja liesi omia yksilöitään), mutta tyylillisesti kuitenkin ovat samaa maata. Ei harmita. :)

Isäntä huomasi myös eilen ikkunalistoja kiinnittäessään, että yläkerran aulan toinen ikkuna on kulmittain vinossa. Harmistus nosti taas päätään ja laitoin illalla talon pystytysmiehelle viestiä asiasta kysellen onko jotain tehtävissä. Tulevat ensi viikolla korjaamaan ikkunan suoraan. Toivottavasti onnistuvat siinä rikkomatta tapetoitua pintaa, joskin pääasia on, että ikkuna tulee oikein asennettua.

Eli voisin todeta päivän olevan kokolailla asioiden hoidon puolelta onnistunut. :) Tiedä sitten miten raksalla on sillä tekevällä taholla sujunut. Vielä jos tässä samassa positiivisessa hetkessä laittaisin viestiä porraskaverille. Onkohan portaamme tällä viikolla valmiit vai venyyköhän ensi viikkoon...? Jännittäviä vaiheita elämme.

3 kommenttia:

  1. Hienoa, että asiat järjestyivät noin mukavasti! Ongelmanratkaisutaitoa tarvitaan raksaamisessa ja asenne ratkaisee tosi pitkälle. :)

    Kivaa loppuviikkoa teille, toivottavasti porrasasiakin saadaan kuntoon pian!

    VastaaPoista
  2. Totta joka sana. Vaikka välillä kuinka harmittaisi ja ottaisi pattiin, niin hankalat asiat tuppaavat sujumaan ystävällisellä joskin tarpeen vaatiessa tiukalla asenteella kaikista parhaiten. Vähän pitää osata nieleskellä, sääli ettei sitä sitten aina osaa oman väen kesken. :D

    Hyvää loppuviikkoa myös teille. Blogisi onkin uusi lisäys lukulistalleni! Tsemppiä askareisiin!

    VastaaPoista
  3. Heh... Nyt vasta huomasin, että olethan sinä aikaisemminkin kommentoinut tänne. Jostain syystä vain on silloin jäänyt lisäämättä bloginne lukulistalle. No nyt on sekin virhe sitten korjattu. :)

    VastaaPoista