torstai 11. elokuuta 2011

Let there be light!!

Hahaa! Konsultaatiohetki sähkömiehen kanssa tuotti meille valoa! Myös valoa tulevasta siinä mielessä, että tiedämme mitä meidän pitää tehdä. Mutta siis myös ihan käytännössä. Juoksimme pitkin kämppää rämppäämässä valokatkaisijoita ja katsomassa mikä toimii ja mikä ei. Parvekkeen valojen katkaisija ainakin napsautti aina sulakkeen pois käytöstä ja yläkerran kylppärin valot toimivat vallan omituisesti, mutta parin viikon päästä niissäkin pitäisi olla sitten selvyys. Ei kuitenkaan tiettävästi sentään yhdestä katkaisimesta syttyneet valot toiseen kerrokseen. :P

Valoa valoa valoa vaan... Takan tunnelmaspotit ovat aika kirkkaat, mutta pitäisi nähdä pimeällä, että osaisi kunnolla sanoa. Vessojen spottivalot näyttivät hyvälle ja yläkerran aulassa valoa on ainakin tarpeeksi. Poikien huoneet näyttivät hieman hämäriltä, mutta heille tulee kuitenkin työvalot pöydille ja varmaan jotain muitakin valopisteitä, joten se ei haittaa mitään. Isäntä oli myös pistänyt listoja taas paikoilleen. Tällä kertaa vain meidän etukäteen päätetyt listajutut eivät sitten omaa silmääni mielyttäneetkään kun olivat paikoillaan... Pitää pohtia voisiko niille tehdä jotain vai pitääkö antaa vain silmän tottua.

Mutta kuvasta näkyy myös, että IV-mies kävi tänään puuhaamassa hommiaan. Venttiileitä alkaa löytyä yhdestä jos toisesta huoneesta, mutta loppuhommat jäivät vielä ensi viikkoon.

Myös liesi ja uuni on sähköistetty! Meillä on kello. :) Ainoa tyylimoka tässä nyt on se, että kun ei saatu sitä Samsungin liesitasoa, niin uunissa ja liedessä on nyt eri väriset valot. :P Miele on punainen ja Samsung sininen. Mutta niin kait se Samsunginkin liesitaso olisi punaisena hehkunut, joten sitä tuskin pahemmin kannattaa edes miettiä. :D Ja kuten tarkkasilmäiset voivat havaita, on peltilaatikonkin etulevy ja kahva löytäneet tiensä oikeaan kohtaan. Yhden väsyneen illan askartelu.

Portaat tulee huomenna! Lähdenkin ajoissa töistä niitä kuvaamaan ja ihmettelemään, joten eiköhän sitten illalla ole jo jotain todistusaineistoa täälläkin. Jännittää kovasti miltä ebenpuun värinen vaha näyttää meidän kodin muiden värien rinnalla...

Talo on myös nyt siivottu kokolailla läpikotaisin. Ei vielä sitä viimeistä siivousta ennen muuttoa toki, mutta kaikki seinäpinnat ja lattiat on pyyhitty pölystä. Osa ikkunoista on pesty ja osa katoistakin on pyyhitty. Kaikki pölyä keränneet pahvit on siirretty pahvinkeräykseen, vain eteisaulaan laitetaan vielä pahvisuojaus portaiden teon ajaksi. Alkaa näyttää jo ihan kodilta! En vain tänään jaksanut tuon enempää kuvia ottaa. Mutta huomenna siis lisää. Pitäähän lukijoita aina vähän jännityksessä pidellä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti