sunnuntai 21. elokuuta 2011

Päiväkirjausta

Jaahas, mitäs tässä nyt sitten on taas tapahtunut?

Muuttolaatikoita ollaan täytelty, hoidettu puolikas vesivahinko vanhalla kämpillä, listoja ovat miehet laitelleet ja yhtä jos toista muuta. Sähkäri on käynyt taas tekemässä töitä eteenpäin ja keittiössäkin taitaa olla jo sähköt toiminnassa. Sähkäri ei vain ollut omien kanaviensa kautta löytänyt oikeanlaisia pistorasioita, joten ne laitoin perjantaina tilaukseen. Tulevat varmaankin alkuviikosta, joten nekin ehtii vaihtamaan ennen muuttotarkastusta. Ukko on askarrellut ledinauhan kimpussa, jonka ominaisuuksista taidan lisäillä jokusen valokuvan illemmasta.

Uuni tuli pestyä ja koekäytettyä. :) Hyvin paistui patongit kun hetken oli nappuloita käännellyt ja toimintoihin tutustunut. Oltiin yötä raksalla ja testasinkin seuraavana aamuna, miten nopeasti saan ennen töihin lähtöä patongit paistettua. 14 minuuttia siihen meni, joten ihan tarpeeksi nopsaan tuo uuni lämpiää. Samalla tuli testattua myös uusi työmatka kahden aamun osalta: autolla 45 minuuttia kun lähtee pahimman ruuhka-ajan jälkeen, junalla ja bussilla 1,5 tuntia. Enköhän minä noiden kanssa pysty elämään. :)

Tällaisia ihania listapiiperryksiä tulee yllättävän paljon vastaan. Onneksi ukko on aika etevä niiden tekemisessä, koska isännällä ei taitaisi hermo riittää näiden näpräämiseen. :D Siinä on naulauslevy koteloituna varsin tyylikkäästi etten sanoisi.

Ja vielä fiilistelykuvaa valaistusta yläkerran aulasta. Kuten kuvasta näkyy, muuttolaatikot alkavat pikkuhiljaa siirtyä kohti Mäntsälää. JEE!

Muutoin olenkin sitten vähän pihalla mitä yksityiskohtia ja kivoja juttuja raksalla on saatu aikaan. Lähden kohta aikaansaannoksia ihmettelemään, joten ehkä voin raportoida sitten lisää myöhemmin. Mutta itse olen hoidellut taas paperiasioita järjestykseen. Maksetut laskut ja kuitit ovat löytäneet tiensä pöydän pinoista kansioihin. Vielä pitäisi tänään laittaa raksalla kaikki koneiden ohjekirjat järjestykseen ja muovitaskuihin, sekä päivittää hieman talon huoltokirjaan koneiden tietoja. Lisäksi portaista tuli vielä yksi iloinen yllätys: lasku oli sovittua pienempi! Ehkä siinä oli mukana kompensaatiota aikatauluongelmista tai tolppien vääristä muodoista, mutta samapa tuo. Iloinen yllätys kuitenkin.

Teetimme myös viikolla muutamia peltilevyjä peitelevyiksi huoltoaukkoihin eteisessä ja portaiden alla. Samalla selviteltiin mistä saataisiin mittojen mukaan leikattu levy harjattua terästä hellan taakse. Tarkoitus olisi teettää levy, joka on koko seinän levyinen ja noin 20 cm korkea, mutta lieden kohdalta korkeampi ulottuen aina liesituulettimeen asti. Ohuen rst levyn leikkaaminen siististi vain ei ole helppoa, varsinkaan sisänurkkien. Kyselyiden tuloksena laitan tarjouspyynnön menemään putiikkiin, joka voisi levyn leikata laserilla. Kuulopuheiden mukaan hinta ei ole maata mullistava, joten kahtellaan mitä tuleman pitää.

Nyt kuitenkin shoppailemaan ja raksalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti