Täällä on eletty kiireistä aikaa opintojen kimpussa, joten blogissa on ollut hiljaista. Tässä on kuitenkin taas yhtä jos toista tullut talon osalta valmiiksi. Miehet ovat olleet ahkeria. Kuisti on nyt saatu valmiiksi kaiteineen kaikkineen. Myös kaikkien ikkunoiden pielilaudat ovat paikoillaan, puuttuu vain pääoven listat, jotka odottavat pellin laittoa. Viime aikoina on ahkerasti siivottu pihaa ja meille tyypillinen kaaos alkaa jo helpottaa. Mutta on jo aikakin, sillä alkavalla viikolla tulee kaivinkone pistämään pihaa järjestykseen. Miehet saivat eilen varastolle kulkevan sadevesiputken oikeaan asentoon, enää uupuu liitokset.
Itse olen puuhaillut sisätiloissa. Vasta tänä viikonloppuna sain viimeiset keittiön kaapit pyyhittyä pölystä ja sijoiteltua pahvilaatikoissa odotelleet "sunnuntaiastiat" kaappeihin paikoilleen. Samalla ujutin myös ensimmäiset joulujutut näkyviin, eli hieman valoja keittiöön ja kuistille. Parvekkeen valot laitoimme jo Halloweenina. En ikinä malta noiden ulkovalojen kanssa odotella joulukuulle... Koitankin aina puhua vain talvivaloista jouluvalojen sijaan. Piristävät mukavasti pimeitä iltoja, eivätkä ne minusta niin jouluiset ole.
Sisustusasiatkin etenevät pikkuhiljaa. Verhotankoja pitäisi netistä selailla ja pistää tilaukseen. Järkytyin hintaeroista eri maiden välillä, joten meille taitaa tulla verhotangot kaukotoimituksena manner-Euroopasta. :) Juurikaan en ole ehtinyt kauppojen tekstiiliosastoja tai kangaskauppoja kiertää, mutta vähän on alkanut jo ajatusta muodostua. Nyt tarvitaan vain pari vapaapäivää, että voisi kiertää kauppoja ja käydä haalimassa tarvikkeita, sekä aloittaa ompeluhommat.
Mutta ensin on keskityttävä pihaan. Asemapiirustus kouraan ja pihalle ihmettelemään suunnitelmien ja käytännön syvää yhteyttä. :P Tänään tuolla vesisateessa pihaa ihmetellessä tuli semmoinen ajatus mieleen, että mahtaa kuulkaa olla erinäköinen paikka viikon kuluttua. Vaikka mullat tulevatkin vasta keväällä, niin onhan se kiva saada pihaa vähän lähemmäs lopullista korkeutta. Nyt meillä on piha kuopassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti