perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden viimeinen päivä

Sehän se nyt on. Vuoden 2010 viimonen päivä, tai oikeastaan jo ilta. Tänään käytiin vuoden viimeisen kerran raksalla. Tapasin keittiöasentajan, jonka kanssa jouduttiin taas siirtämään juttuja eteenpäin. Altaan asettelun kanssa on nyt kokolailla ongelmaa. Putkimies pyydetään paikalle antamaan oma arvionsa, josko tämä tästä johonkin suuntaan ratkeaisi.

Keskeneräistä työtä ei ehkä pitäisi arvostella, mutta kyllä vahvasti on sellainen tunne, että pienimuotoista reklamaatiota tuosta asennustyöstä lähtee perään. Mitään sellaisia suuria virheitä ei ole, jotka haittaisivat keittiön käyttöä tai näkyisivät selvästi, mutta tosi monta pientä juttua. Ja niiden levyjen osalta ongelma oli se, että ne olivat väärässä järjestyksessä. Asentaja sen korjasi, mutta nyt on sitten pari ylimääräistä ruuvinreikää näkyvissä. Vaikka ne jäävätkin kylmäkoneiden taakse piiloon, niin kyllä minä vähän koitin asentajalle viestiä, että näin sikamaisen kalliin asennustyön kansa ei oikein laadusta tohtisi tinkiä. Ilmeisesti pisti uuden levyn tilaukseen.

Mutta mutta... En tiedä miten paljon helpottaa stressiä teettää hommat muilla jos kuitenkin jää tunne, että itse olisi yhtä hyvin työn pystynyt tekemään. Toki hitaammin kun rutiini puuttuu, mutta kai sitä omista jutuistaan vaan on vähän huolellisempi. Noh... Katotaan miten tässä käy ja millä mielellä olen sitten kun kaapit on lopullisesti kasassa.

Yläkerrassa miehet tasoittelivat kylppärin lattiaa laastilla ja muutama pistorasia laitettiin paikoilleen. Yksi levykin tuli lisää makuuhuoneeseen, kunnes jälkikäteen muistin, että hei... Tuohonhan piti laittaa hirsipaneelia. :D Onneksi ei levyt ole loppumassa kesken, joten ei suurta murhetta näistä. Voi että kun olisi enemmän aikaa. Olisi ollut niin kiva ensi viikolla käydä viemässä yksi kuorma jätteitä kaatopaikalle ja käydä hakemassa muutama erä katto- ja seinäpaneeleita sahalta. Lähdemme viikon päästä reissuun, joten silloin ei sitten "työnjohdollisesti" tapahdu mitään viikkoon.

Isäntä toimii liippausmestarina. :)

torstai 30. joulukuuta 2010

Väliaikatiedote

Eiliseen asti on raksalla vietetty joulua, eli siellä ei hommia ole tehty. Eilen isäntä kävi vanhempiensa kanssa touhuamssa, itse sairastan kotosalla. Taisi käydä klassisesti: hetken kun kiireen ja stressin keskellä pysähtyy, niin heti on tauti niskassa. Noh, pitäähän ainakin levossa, joten ei voi tehdä pahaa.

Huomenna raahaudun kuitenkin tontille keittiöasentajan seuraksi. Tänään se ei onnistunut, koska asentaja jo aamusta aikaisin soitti, että nyt on keliongelmia sen verran, että sähläämiseksi menee päivä. Noh, suosiolla sitten huomenna kun sekin minulle passaa. Ehkä siis huomenna on taas jotain "oikeaa" päivitettävää. :)

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulurauhaa

Niin, yhdellä jos toisella raksalla varmaankin hiljenee Joulun pyhien ajaksi. Niin meilläkin, ainakin Tapaninpäivään asti. ;) Onneksi valot, kynttilät ja koristeet tuovat Joulun tähän pieneen väliaikaiseen majaankin, joskin sitä tulevan keittiön pitkää tasoa on kovasti jo etukäteisikävä. Vaan sopu sijaa antaa ja syöminen tilaa jääkaappiin.

Eli oikein hyvää ja rauhallista Joulua kaikille lukijoille!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulutervehdys

Isäntä ja allekirjoittanut pitivät pienen loman rentoutumalla Ruotsin risteilyllä. Ja täytyypi sanoa, että rentoutumista se tosiaan oli. Ruokapöydästä suoraan nukkumaan, muutama tunti kävelyä Tukholmassa ja taas unta. Taidettiin risteilyn aikana nukkua yli 20 tuntia, mutta ilmeisesti sille oli tilausta. :D

Raksalla ei tosin hiljennyt siksikään aikaa. Keittiöasentaja aloitti hommansa maanantaina ja tuttu porukka puuhasi yläkertaa eteenpäin. Kuvat kertovat paljon siitä miten hurja tahti on taas ollut. Olemme saaneet lisäapuja ja ne kyllä näkyvät. Hurjaa kerrassaan.

Yläkerrassa on kaikki väliseinien rungot pystyssä. Poikien huoneet on siis jo levytettynä, samoin kylpyhuone, johon tänään myös valettiin lattia. Tässä näkyy tekemämme muutos väliovimaailmaan. Makuuhuoneemme ovi leveni ja siihen tulee lasiruudulliset pariovet.

Tässä valettu kylppärin lattia.

Keittiökin on siis alkanut kasaantua. Aivan ihanan paljon tuota pöytätasoa! Kyllä kelpaa jatkossa leipoa ja kokkailla! Maanantaina sain puhelun tiskialtaasta, joka ei sovikaan sille suunniteltuun kohtaan. Ongelma johtuu siitä, että valmista suunnitelmaa jouduttiin kaventamaan tarkistusmittausten jälkeen. Tässä kohtaa vain unohtui tarkistaa, että mitenkäs muutokset vaikuttavat tiskialtaaseen. Noh, hätä ei ole tämän näköinen.

Allas piti siis alunperin sijoittua näin. Mutta tässä asennossaan se tulisi liian lähelle jääkaappia, jolloin tason pää jäisi liian kapeaksi eikä kestäisi rasituksia. Siispä iso allas sijoitetaan vasemman puoleiseen kaappiin ja pieni allas keskimmäiseen kaappiin. Tällöin valutustaso vielä ylettää hyvin kuivauskaapin alle, joten sekin on ok. Pieni kompromissi, mutta allastakaan en halua vaihtaa. Kovan metsästyksen jälkeen tuon Franken jo tuotannosta poistuneen mallin sain haalittua. Sen palauttaminen ei enää onnistuisi, enkä ole toista kivaa "pientä" tiskiallasta löytänyt. Joten näin on hyvä. :)

Tässä taasen näkyy liesitason ja uunin paikka ja niiden ah niin ihana kivitaso. :)

Taustalla näkyvien kylmäkoneiden kaappien kanssa tuli tosin ongelmia. Viimeinen levy ei taivu seinän myötäisesti ja hetkellisesti ehdittiin jo syytellä vuoroin vinoa seinää, vinoa lattiaa ja vinoa asentajaa. Mittanauhan ja vatupassin avulla kuitenkin selvisi asian laita. Vasemman puoleisin levyistä on 57,5cm "syvä" kun toiset levyt ovat 59cm. Asentaja ei ilmeisesti tätä huomannut, vaan yritti asettaa yläkaapit näiden pystytasojen myötäisesti etureunat samassa linjassa. Lopputulos on, että yläkaapit ja sitä kautta levyt kääntyvät irti seinästä. Oletettavasti tässä on käynyt moka tilauksessa, koska toimitetut levyt ovat toimituslistan mukaiset. Vasen levy on nyt samassa tasossa etureunastaan alakaappien kanssa, mutta niihin toki tulee vielä ovi. Eli 59cm leveä levy tuohon, niin ongelma ratkeaa. Viikon päästä asentaja tulee paikalle, joten voidaan sitten vielä käydä homma läpi. Asennus on muutenkin vielä kesken, joten kahtotaan miltä viikon päästä näyttää. Sen jälkeen pääsenkin sitten pistämään ovia ja listoja paikoilleen.

Mutta ihanan avara on keittiöstä tulossa. Nyt kun on kaappien rungot paikoillaan, hahmottui myös ruokailutila aivan uudella tavalla. Taitaa meille sittenkin mahtua ihan mainiosti kuuden hengen pöytä. :)

Isäntä ahersi vielä illalla alkuun vessan katon alaslaskua. Itse en jaksanut työvaatteita pistää niskaan, joten toimin assistenttina. "Vasara, pora, ruuvi, ruuvari..." :)

Huomenna käy isäntä kääntymässä tontilla, mutta muutoin meillä alkaa joulurauha raksan suhteen. Saas nähdä miten kauan raaskitaan rauhailla... Hyvää joulua kaikille!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Hahaa!

Pääsimpäs käymään tontilla! Työt jäivät kyllä tältä päivältä väliin, kävin vain kuvaamassa viikon saavutuksia. Ilta on täynnä ohjelmaa muutenkin... Sitä tämä joulun aika teettää. Kuviin siis.

Yläkerrassa poikien huoneet olivat saaneet jo väliseinät ympärilleen ja kamalasti kipsiä joka puolelle. Nehän ovat jo ihan huoneen näköisiä. :)

Ja vielä lähikuvaa huoneesta. Vaikka ympärille tulleet seinät saivatkin huoneet tuntumaan aikaisempaan pienemmältä (myös tavaramäärä vaikuttaa), niin silti ovat edelleen varsin reilun kokoiset huoneet. Hyvähyvä!

Alakerrassa isäntä oli ahkeroinut koteloiden parissa. Tässä vessan vaiheessa oleva kotelo.

Ja tässä keittiön kotelorakennetta, joka pitää huomenna hioa ja aloittaa maalaus. En voi sille mitään, mutta tuosta viistosta mallista tulee auttamattomasti mieleen tuulitunnelin diffuusori. :D

Myös keittiön kivitaso oli saapunut. Hieno on. Pitää huomenna siivoilla keittiö ja alakerran pääväylät kuntoon, jotta asentajan on maanantaina mahdollisimman vaivatonta tehdä työtään.

Ja nyt joulun kiireet jatkuvat. Tosin ensin pitää väkertää synttärikakku. Hoplaa hommiin.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Vielä yksi yö...

Ei ole tonttikäyntiä tänään... Huomenna ensin siskon luoksen ihmettelemään juurikin pientä ihmettä, ja sieltä sitten raksalle kameran kanssa hommiin. :)

Sen verran tuo isäntä on tontilta terveisiä tuonut, että hurja meininki siellä on ollut päällä. Yläkerrassa on jo katossakin kyprokkia. Jösses. Huomiseen siis!

torstai 16. joulukuuta 2010

Jaa'a... Mitähän siellä tapahtuu?

Lauantain jälkeen en ole päässyt tontilla käymään, joten tämän viikon tapahtumat ovat täysi mysteeri. Ilmeisesti siellä on jotain väliseiniä saatu yläkerrassa pystyyn (olisiko lattia siis jo tehty?) ja jo tuossa viikolla oli puhetta kattoratkaisuista. Jänskää.

Se tosin on vähemmän jänskää, että meidän keittiön kivitaso tuleekin vasta maanantaina. Ja näin ollen myös keittiön asentaja. Olemme itse poissa työmaalta tiistain, joten ehkä sitten keskiviikkona pääsee näpräämään keittiöön ovia sun muita. Tämä lisäviivästys tosin tuo yhden hyvän jutun. Ehdin sittenkin maalata tietyt kohdat ennen asennusta. Kuviomaalaushan ruokailutilan ja keittiön osalta jäi vielä viimeksi tekemättä kun ajattelin odotella isännän kotelointeja. Vaan kun koteloinnit oli tehty, alkoi tämä tenttiputki, jonka aikana ei kyllä maalata muita kuin taivaanrantoja. Nyt siis viikonloppuna saanen ottaa telan ja harjan käteen ja ruveta suihkimaan.

Huomenna on illasta pakko laittaa lisäpäivitystä, koska silloin pääsen kameran kanssa katsomaan mitä on viikossa ehtinyt tapahtua. Sähkärin kanssa jutustelin sen verran, että hän lupasi vielä ennen joulua koittaa tulla siirtämään sähkökaapin lopullisille sijoilleen (suurinpiirtein) ja vetämään piuhat kaapista taloon, jotta saadaan esiin kaivetut putken päät taas maan peittoon. Samalla hän tekisi ehkä loput vedot yläkertaan, jotta siellä päästään siihen tuttuun ja turvalliseen tukipuiden hel****iin. :)

Mutta huomenna siis lisää. Nyt pänttäystä ja aivonystyröiden hierontaa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Pikkupuuhastelua

Vanhempi polvi pitääkin ansaittua vapaaviikonloppua, joten puuhastelimme isännän kanssa tänään raksalla kaksin. Ohjelmassa oli kotelointien sekä vessan seinien pakkelointia, palkin uusintalakkaus sekä saunan rakenteiden rakentelu. Isäntä hoiti kotelot ja vessan nauhoitukset, itse tein vessan pikkupakkeloinnit, lakkauksen ja saunan tukirakenteiden työstön.

Kotelot alkavat olla kohta hiontaa vaille valmiita maalattavaksi. Yksi isompi kotelo vielä puuttuu ja se kulma, joka tehdään vasta kaappien asennuksen jälkeen. Vessasta uupuu vielä osa levyistäkin, joten siellä ei nyt ihan heti olla siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Kaikki vesieristettävät tilat vaativat vielä kokolailla paljon pientä puuhaa ennen kuin eristyksiä voidaan alkaa tekemään.

Saunassa sain koolauksia ja lauteiden tukipuita paikoilleen. Jouduin vähän korjailemaan vanhoja tekemisiä ja maanantaina pitää vielä soittaa talotehtaalle selvennystä saunan piirustuksiin. Kaikki saunaan ja pesuhuoneeseen liittyvät kuvat ovatkin näköjään "yleisluontoisia". Olemme lukeneet kuvia melko orjallisesti, kunnes nyt huomasin, että nehän ovatkin yksikerroksiseen taloon tarkoitettuja. Jaajaa... Mahtanee vaikuttaa tai olla vaikuttamatta, mutta parempi on taas tarkistaa. Jokseenkin sitä kuitenkin oletti, että jos meidän talon piirustukset postista tipahtaa, ne myös olisivat meidän talon piirustukset. Aika tarkkana saa olla.

Montaa purnauksen aihetta ei talotehdas ole aiheuttanut, mutta piirustukset ovat kyllä jonkin verran mielipahaa aiheuttaneet. Moni kohta jättää tulkinnan varaa ja toisaalta löytyy myös ristiriitaisia kuvia. Ja nyt siis tämä sitten. Tällaisilla untuvikkorakentajilla kun on vain oikeastaan kaksi kunnon tietolähdettä: talon piirustukset ja vastaava mestari. Mestarista ei ole pahaa sanottavaa (vahtii meitä oikein hyvin ;)), mutta piirustukset saisivat olla "idioottivarmat". Palaute talotehtaan suuntaan siis. :)

Huomenna on vapaapäivä, mutta sitten onkin taas täysi hönkä päällä. Jätteitä kaatopaikalle, kattopaneeleita tilalle ja ruiskulakkauksen opettelua. Allekirjoittanut tosin joutuu jättämään raksailun vähemmälle, koska vastassa on alkavalla viikolla neljä tenttiä. Nenä kiinni kirjoissa, muilla sitten piirustuksissa. ;)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kalusteet saapuivat!

Nyt on tupa täynnä kaappeja. Toimituslistan kanssa kuljin ympäriinsä ihmetellen kaappeja ja muita vempeleitä, mutta sen verran hankalaa oli tuotteiden tarkistus, että päätin jättää homman myöhempään. Valitusaikaa on 7 vuorokautta jos jotain on kuljetuksessa kolhiintunut, joten keittiön osalta se ainakin tulee selväksi ajoissa. Asennus on näillä näkymin ensi viikon torstaina. Kivitaso ei tullut samalla kyydillä, joten sitä odotellaan sitten keskiviikkona. Maanantaina pitäisi tulla vähän tarkennusta aikatauluihin.

Mutta kaapit näyttävät hyviltä! Muutoinkin oli tontilla touhuttu ahkeraan tänään. Kannettu tavaraa kuin heikkopäiset.

Nosturin avulla oli yläkertaan siirretty pihalta kasapäin kipsilevyä. 15mm lattian pintaan ja 13mm seiniin. Viikonloppuna olisi ilmeisesti tarkoitus aloittaa lattian teko. Alakertaankin oli ilmestynyt eteiseen lisää seinälevyjä. Pikkuhiljaa alkaa huoneet olla erotettuna toisistaan.

Vuoronvaihto sattui sopivasti kun saavuin töiden jälkeen iltapäivästä tontille. Vanhempi polvi lähti kotiin lepäämään ja isännän kanssa jatkoimme sitten puuhastelua. Isäntä pisti näitä koteloita kasaan, paklasi ja siisti reunoja. Kulman kotelointi tehdään vasta kun kulmakaappi on paikallaan. Osittain siksi, että asentajan ei tarvitse välittää kotelorakenteista, ja toisaalta siksi, että ihan tarkkaa havaintoa ei ole, mikä tässä näyttäisi parhaalta... Helpompi hahmottaa sitten kun kaappi on jo paikallaan, vaikkakin seinien käsittely sen jälkeen vaikeutuukin asteella.

Itse raahasin kaikki ylimääräiset villat pois nurkista tilaa viemästä. Melkoista painia oli kun yritin saada irtorullia jätesäkkeihin. Kun olin "siivousurakan" hoitanut pois päiväjärjestyksestä (siis siirtänyt ongelman vain seuraavaan vaiheeseen: pihalle), hioin yhdestä välistä tämän kantavan palkin ja kokeilin lakata sen valkoisella lakallamme. Huomenna vielä toinen kerros päälle. Sitten voi oikeastaan sanoa miltä lopputulos näyttää. Mutta ei se nytkään hassumpi ole. :) Samanlainen katto vielä ja valkeat kulmalistat, niin eiköhän se siitä. Ja nyt siis lakkaus vain tällä kuvan pinnalla. Alapuoli ja eteisen suunta ovat vielä hiomatta.

Mutta sitten ne kaapit!! Tässä on pääsääntöisesti kodinhoitohuoneen ja vessan kalusteita, mutta litteissä paketeissa on myös keittiön kaappien ovia ja tasoja. Pyykkikorikaapit möllöttävät tuossa keskellä ja siivoukaappi oikeassa laidassa. Voi jee... :)

Ja tässä ovat sitten innolla odotetut keittiön kaapit. Avohylly loistaa tuolla päällä, sen alla kuivauskaappi ritilöineen ja noita ihania leveitä vetolaatikkokaappeja on vähän siinä sun tässä. Hykertelen tyytyväisenä. :) Runkojen väri on aivan ihana. Melkein sama kuin tuleva laminaattilattiakin, joskin hieman tummempi. Ja kun pidetään mielessä, että kaapistojen ovet ovat valkeat, niin valoisuutta ja kontrastia löytyy meirän keittiöstä sitten. Viikko vielä... Viikko vielä. :)

Paluu arkeen

Johan oli päivä. Aamulla nukuttiin univelkoja pois oikein yksissä tuumin, mutta sitten alkoi auton metsästys. Loppujen lopuksi Herttoniemestä saatiin hoppa pitkästä aikaa kotiin uuden nenänsä kanssa. Lämmitin toimii taas ja pienen jäiden irrottelun jälkeen ajokin sujui tasaisesti. Tervetuloa taas kotio hoppa. :)

Tontilla oltiin siis vasta iltapäivän puolella, joskin vanhempi polvi oli siellä jo puuhaillut varsin ahkerasti. Sähkökaapelin ojan kaivuu oli alkanut, joten sen jatkumisen takia piti mittailla autokatoksen paikka. Sähkökaappi kun on tarkoitus asettaa autokatoksen seinustalle pihan puolelle. Sisällä alkoi allekirjoittanut lämmittää takkaa ja saumaamaan keittiön lattiaa. Nyt on lattia yhtä 10cm pätkää (Se unohtui!!) lukuunottamatta saumattu. Saumalaastin tekeminen, saumaaminen ja erityisesti saumojen siistiminen ja putsaaminen on vain ihan helkkarin hidasta hommaa. Koko päivän sain siihen tuhrattua ja loppujen lopuksi aika väsyneenä ja kiukkuisena sitä kotiin lähdettiin. Kyllä minä taidan suosia isommissa urakoissa laatoittajaa. :D

Huomenna tulee keittiö! Ja kodinhoitohuone ja vessa. Kalustetoimitus keskelle myrskyä. Toivottavasti ovat hyvin pakanneet kaapit, ettei tarvitse murehtia. Kaappeja ja vermettä tulee kuitenkin sen verran paljon, ettei niitä ihan muutamassa minuutissa sisälle kanneta. Asentaja tulee ensi viikolla pistämään keittiön kaappien rungot seinään ja tasot työstettyinä paikoilleen. Loput hoidammekin sitten itse. Isäntä teki tänään kotelointeja keittiön putkille, jotka aiheuttavat itselleni sitä enemmän harmaita hiuksia mitä enemmän niitä mietin. Pilaavat mokomat kauniin keittiöni, oli ne lokeroitu tai peitelty miten tahansa. Inhottaa koittaa keksiä sitä "vähiten häiritsevää" vaihtoehtoa. Murh... Seuraavaan taloon ei kyllä tule mitään putkia keittiöön. Niih...

Perjantain ohjelmassa on myös kipsilevyjen nosto yläkertaan. Sitä varten hommattiin nosturi paikalle, jotta miesten lihakset säästyvät. :) Meinasi vain nosturiheppu kiskoa hommasta suorastaan sikamaista hintaa. Onneksi on sen verran jo tullut erilaisten nostureiden hintojen kanssa pelattua, ettei ensimmäinen hinta ihan mennyt meidän tutkasta läpi. Hinnasta putosi kolmasosa tuosta vain, ja veikkaanpa, että olisi saattanut vielä vähän enemmänkin lähteä. Noh, nyt ollaan jo ihan kohtuuhinnoissa kuitenkin.

Itsehän suuntaan huomenna taasen työmaalle toimistoon, mutta illaksi pitää kiitää tontille paklaamaan kodinhoitohuoneen seiniä ja ihmettelemään kalustetoimitusta. Hiphip!

Siinä sitä ojaa nyt sitten on. Sähkösuunnittelija ohjeisti kaivamaan oja 90 asteen kulmaan helpon jäljittämisen takia, mutta kaivavat tahot olivat jäisen maan myötä hieman eri mieltä asiasta. :) Noh, kunhan kulkureitin piirtää asemapiirrokseen, niin eiköhän se saa tulevina vuosikymmeninä rauhassa olla.

Meillä on paljon tavaraa. Meillä on sotkuista. Meillä on hieman pimeää. Meillä on yllättäviä pikku ansoja. Ja näin ollen emäntä astui autuaan tietämättömänä suoraan vesisoikkoon. Tosin aika nopeastihan tuon sitten tiesi kun jalka oli nilkkaa myöten uitettu. Isännän tossu jalassa hommat sai hoidettua loppuun. Kotimatkalla tosin meinasi kytkimen kanssa pelaaminen olla hieman hankalaa kun jalassa oli muutaman koon liian suuri kenkä. :) Kevensi mukavasti väsynyttä iltaa. :)

Ja nyt pitää vallan julkisesti toitottaa pieni ylistys tuolle isännälle. Vaikka työmaamme on kuin yleinen kaatopaikka järjestyksen ja tavarasekasorron osalta, niin pikkujoulureissulta palasin viimosen päälle putsattuun kotiin. Kyllä nyt kelpaa yötä myöten tehdä koulujuttuja keittiössä ja ihailla siistissä olkkarissa loistavia kynttilöitä. Kiitos rakas! Siivous ylipäätään ei tämän väsyttävän ajanjakson seassa ole mikään yleinen tapahtuma meillä siis, kummankaan toimesta. ;)

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän tervehdys

Eilinen päivä oli tuskaa täynnä. Herääminen todellisuuteen, että meidän keittiön laatoitus on yhtä seinää vasten kokolailla vinossa, sai aikaan suuren itsesyytösten tulvan. Miten voi olla, että tämmöinen itseään melko matemaattisena otuksena pitävä ihminen ei tajua tasata virhettä kaikille seinille? Noh, nyt kun isännät pistivät masentuneen naisen sijasta reunalaatat paikoilleen, ei lopputulos sentään ihan kauhean pahalta näytä. Kunhan kaapit saadaan paikalleen, niin sitten sen näkee pistääkö vinous silmään vai ei. Luultavasti ei...

Eilinen päivä siis meni taas kerran seiniä hioessa sekä tasoitellessa, samalla kun miehet pistivät keittiön lattian kuntoon. Tänään käytiin mamman kanssa tontilla touhuamassa vajaan työpäivän verran. Saumattiin lattiaa niin pitkälle kuin saumausainetta riitti (eli ei kovin pitkälle) ja maalattiin ruokailutilan seinät sävytettyyn pohjamaaliin asti. Huomisen allekirjoittanut viettää pikkujoulureissussa ja palaa vasta keskiviikkona iltapäivästä tontille, mutta silloin onkin vuorossa kuviomaalaus! Jänskää. :) Miehille hommaa sen sijaan riittää. Tukipuita koteloinneille, kipsilevyjen siirtämistä yläkertaan jne. Mikäli toimitusaikataulu pitää, tällä viikolla meillä tulee olemaan olohuone ja ruokailutila täynnä keittiötä, kodinhoitohuonetta ja vessaa. Siinä on meinaan aikamoinen kasa kaappeja, tasoja sun muita vempeleitä.

Tässä näkyy nurkan eristetyt putket, jotka vaativat jos jonkinmoista koteloa ja vimstaakia. Huoh... Olen niin kyllästynyt noihin pikkukikkailuihin. Onneksi isäntä lupasi tämän hoitaa. :) Mutta tässä näkyy myös lattia osittain saumattuna. Jos omaa oikein tarkat silmät, saattaa myös huomata seinässä pienen värieron. Vasen puoli on melkein kokonaan maalattu sävytetyllä valkoisella, kun taas oikean puoleinen seinä on täysin vitivalkoisessa pohjamaalissa. Kuivuttuaan tuo sävytetyn maalin väri tuli kyllä paremmin oikeuksiinsa. Mukavan pehmoinen. Toki se tuosta vielä maalipesun kautta muuttuu vähän räväkämmäksi.

Ja tässä maalattu ruokailutila. Kyllä se maali vain kummasti saa aikaan valmiimman tuntuisen tilan, vaikkei isosta työstä ole kysymys.

Mutta nyt pakkaamaan pikkujouluvermeet kasaan ja ajoissa nukkumaan. Keskiviikkona kuullaan taas. Hyvää itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Yöllinen "Moi!"

Pikakatsaus päivään. Seiniä hiottu, seiniä tasoitettu, seiniä hiottu. Putket eristetty keittiön nurkassa, pientä fiksailua seinien kanssa ja lattia kokonaisten laattojen osalta tehtynä.

Värimallitteluja. Keittiön lattian kaverina nyt siis valittu tammilaminaatti. Kivat värit on. :)

Ja sitten todistusaineisto lattiasta. Ei siihen nyt ihan täysin tyytyväinen voi olla kun itse tietää ne kaikki epätasaisen levyiset saumat jne., mutta kai siihen jalka tottuu. Ei se nyt niin kovin pahakaan ole. :P Huomenna vielä pikkupalojen askartelua ja sitten iltapäivästä toivottavasti saumaus.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Kohti uutta päivää taas...

Eilen piti olla raksavapaa päivä, mutta töiden jälkeen suunnattiinkin äitylin kanssa paklailemaan seiniä. Oli kiva päästä äidin kanssa fiilistelemään tulevaa kotia. :) Kiitos seurasta ja avusta.

Tänään sitten pistän isännän hiomaan noita paklauksia ja tekemään uudet pakkeloinnit päälle. Josko tänään saisi ruokailutilan seinät siihen kuntoon, että huomenna voisi maalata koko ruokahuone/keittiö yhdistelmän. Lattian aion laatoittaa tänään muutoin valmiiksi, mutta saumaus jää huomiselle. Ja saas nähdä ehdinkö leikattavia laattoja työstää, mutta melkein kaikki kuitenkin. Saas nähdä mitä vanhukset puuhaavat. Yläkertaa taasen? Mahtollisesti. :)
Raksalle mars!

torstai 2. joulukuuta 2010

Torstain terävät (Radio Rockia lainatakseni)

Isäntä töissä, isännän vanhemmat ja minä raksalla. Ja tulos? Varsin kelvollinen. :) Olin isännän kuskausten takia jo pirteästi kasilta työmaalla. Ensimmäiset pari tuntia meni siivotessa keittiötä tyhjäksi, mutta siitä se lähti etenemään.

Keittiö on nyt pohjamaalissa ja lattiaakin on jonkun verran. Yläkerrassa on loput "suirut" lämmitysputkien väleissä paikoillaan, joten seuraavana on vuorossa laasti ja päälikerros kipsilevyä. Sitten voikin taas siirtää roinaa yläkertaan. :P Yläkerrasta en vain muistanut yhtään kuvaa napsaista, mutta eiköhän se lauantaina korjaannu.

Keittiössä suurin maalisyöppö oli kuviorapattu pinta, mutta kyllä kipsilevytkin yllättävän paljon maalia imivät itseensä. Ei tahdo 18l pönttö pohjamaalia riittää oikein mihinkään. Mutta valkoista tuli ja hiontajälkikään ei jäänyt maalin läpi näkyviin. Eli varsin bueno. Maalaamattomat kohdat siis tietenkin kaapistojen paikkoja.

Takan vastainen seinä, eli kokkausseinä. :) Rappauksen jäljiltä seinä oli tosi terävä. Jos tuota pitkin olisi kättä liu'uttanut, olisi saattanut olla kasa naarmuja muistona. Mutta kevyt hionta hoiti homman ja maali loput.

Ja kun seinät oli maalattu, oli vuorossa lattian laatoitus. Himskatin rankkaa hommaa... Työasento, laattojen koko ja yksinkertaisesti se laastin tahmaisuus. :D Noh, kyllä se tuosta taitaa lauantaina tulla valmiiksi. Yli kolmasosan sain tehtyä ja aikaa taisi kulua pari tuntia. Ja nyt alkaa olla "tekniikka" jo hallussa, joten jatkossa sitten vielä vähän rivakammin. Isot laatat tulevat nopsaan.

Ja tältä se näyttää ruokailutilan suuntaan. Reunimmaiset vajaat laatat jäivät vielä laittamatta. Leikkaan sitten kaikki tarvittavat kerralla. Melko kapeat osiot reunoille jäävät, mutta ovat kaappien takana piilossa. Eli ei suuria esteettisiä haittoja. ;)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Voi jee, tapetti!

Kannatti purnata julkisesti niin heti löytyi passeli tapetti. :) Haahuilimme RTV:ssä kirjoja selaten ja ajatuksia heitellen. Tunti jos toinenkin siinä vierähti, mutta nyt on valittuna olohuoneen tapetit (joista toinen pääsee myös ala- ja yläkerran aulaan) sekä ruokailutila/keittiö -yhdistelmän seinäpinnoite. Näihin tiloihin ajateltiin hyödyntää kuviomaalausta. Saas nähdä mitä siitä seuraa. Tällä viikolla pitäisi seinät saada maaliin, joten nopeastihan se sitten selviää.

Olohuoneen tehostetapetiksi telkkarin taustalle pääsee Eijffingerin Twilight -sarjan tapetti, jonka kuvan olen tähän nyt tyylikkäästi Studio-Decor Oy:n sivuilta napannut.


Ja jotta kuviosta saisi jotain käsitystä, niin tässä samalta sivustolta kuva samaisesta tapetista eri värisenä.


Muut olohuoneen seinät päällystetään Ranchin Africa -sarjan tapetilla, jonka kuvan olen poiminut RTV:n sivuilta.



Eli perinteinen yksivärinen, mutta jonka tekstuuri on samanlainen kuin kuviotapetissa. Tämä yksivärinen on melko kirkkaan värinen ja kiiltelee valossa, joten kuva ei anna ihan oikeaa käsitystä. Sopii kivasti yhteen kuvioisen kanssa.

Ja kun sitten olohuoneen värit oli saatu selville, lähdettiin ihmettelemään keittiötä ja ruokailutilaa. Alunperin ajateltiin, että ruokatilaan tulee sama tapetti kuin olohuoneeseen, ja että keittiö sitten maalataan sopivalla sävyllä. Vaan isäntäpä kiinnittikin huomionsa kuviomaaleihin, joiden pohjalta nyt sitten päätimme vetääkin tapetti/maali -rajan ruokahuoneen ja olohuoneen väliin.

Pohjan maalamme vaaleaksi, sävynä Tikkurilan värikartan Kamelia.


Ja tämän päälle Tikkurilan Tunto Hieno struktuurimaali samalla sävyllä. Pinta kuvioidaan jollain sopivan karhealla harjalla. Tämän jälkeen päälle pistetään vesiohennettu maali, joka värittää pintaa hieman epätasaisesti. Tämä pinta tehdään samaisen värikartan värillä Cashew.


Jännityksellä odotellaan minkälainen tästä kombinaatiosta nyt sitten tulee. :) Pitää tehdä myös pieni irrallinen koevedos, jonka kanssa voi viipeltää etsimässä keittiön välitilan laattoja. Olenhan toki ne jo valinnut, mutta siltä varuilta, etteivät ne sovikaan tämän valitun väriteeman jatkoksi.

Eli lämpöisiä ja maanläheisiä värejä tulee meille. :) Huh helpotusta...

Samalla ehdittiin miettiä myös yläkerran ratkaisuja. Päätettiin tosiaan tehdä yläkerran aula, alakerran eteisaula sekä portaikon sivuseinät tuolla samalla yksivärisellä Africa -tapetilla. Portaiden päätyseinälle, joka näkyy suoraan ulko-ovelta, ajateltiin laittaa jotain kuviotapettia. Ei vain vielä tiedetä mitä. Aikuisten makkariinkin löytyi kiva tapetti, mutta se hinnoitteli itsensä ulos... Sääli sinänsä, koska tämä olisi ollut hurjan kaunis. Vaan aina ei voi voittaa. :)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Voi tapetti!

Enpä olisi ihan alkuunsa uskonut, että tapetin (siis yhden) valitseminen voi olla näin hemputin hankalaa. Koitamme metsästää olohuoneen telkkarin taakse jotain vähän räväkämpää ja sitten siihen sopivaa yksiväristä rauhallista tapettia, joka kiertäisi olohuoneesta ruokahuoneeseen. Ja ruokahuoneessa se sitten muuttuu keittiön aloittavassa kohdassa maaliksi. Tämä on siis se syy, miksi se kuviotapetti pitäisi nyt saada valittua. Muutoinhan sillä ei ole kiire... Mutta kun keittiö... Se keittiö.

Rautakauppoja on ravattu jo useampia ja niiden tapettikirjoja plärätty voimien takaa. Paljon löytyy "ihan kivoja", mutta ei tahdo sitä just sopivaa osua silmiin. Turhauttavaa. Ja tietenkään tämä aikataulu ei yhtään helpota kun olis "pakko" löytää. Murh. Kohta ollaan samassa jamassa myös laattojen kanssa. Jipii... Sisustaminen on hankalaa. Onneksi nyt edes se lattia taisi tulla valituksi. Edes jotain.

Jatkan murinaa ja siirryn tapeteista kouluhommien pariin. Josko taas huomeniltana jaksaisi plärätä kuvia ja ihmetellä lisää. On vain hankalaa kun päätös pitäisi tehdä niin, että molemmat ovat liikkeessä ja näkevät tapetin "livenä". Näillä aikatauluilla, yhdessä useampaan kauppaan ja vielä etsien? Öh...

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Mukava viikonloppu!

Tämä viikonloppu on mennyt varsin mukavasti, vaikkakin se alkoi melko kurjissa merkeissä. Perjantaina isäntä tuli tontilta puhisten ja muristen. Olivat hommanneet nosturin tontille viikonlopuksi ja aikoivat pistää päätytiilet paikalleen. Vaan tässä kohtaa huomattiinkin, että talon pystyttäjät olivat pistäneet katon sille mallille, että sinne tulee pellit. Ilman modauksia ei pääytiilet paikalleen menisi. Missään vaiheessa meillä ei ollut mitään puhetta pystytysporukan kanssa katon päätyjen tekotavasta, joten pikkuisen sieppasi tämä asia. Onneksi K-Raudasta sai nopeasti lapetiiliä lisää matkaan ja pienellä etsimisellä saatiin myös kiinnitykseen sopivat ruuvit. Lauantaina mentiinkin sitten kuorman kanssa tontille.

Parvekkeelle oli tähän mennessä jo saatu päätytiilet paikalleen. Lauantaina tuli toinen iso pääty ja tänään toinen. Nyt on kaikki tiilet paikallaan ja katto on siis valmis!

Parveke alkaa muutenkin jo olla kuosissa. Vielä muutama ulkovuorauslaudan palanen, kulmarimat ja katon laudat.

Nosturi oli kätevä peli ja ajoittain viihdekäyttöön siirrettynä myös hyvä keino kasvattaa lasten hermoja.

Tältä talo näytti eilen, nyt siis jo kaikki päätytiilet paikallaan. Kyllä siinä mieli lepää kun tuota katselee. Kaunishan se on. :) Kun saa vielä ensi keväänä sokkelit kuntoon myös etuseinän puolelta, rakennettua terassin ja väsättyä muutenkin puuttuvia juttuja, niin paranee vain.

Tässä menee tänään iltapäivästä viimeiset tiilet paikoilleen. Nosturi palautettiin illalla, joten alkuvaikeuksista huolimatta viikonlopun sijoitus oli varsin kätevä ja kannattava. :)

Sitten seuraa sisustusosuus. Lupasin jo ties miten kauan sitten ottaa kuvia noista laminaattivaihtoehdoista. No nyt muistin. Alkuunsa epäilimme, ettei näistä loppujen lopuksi mikään ole meitä miellyttävä vaihtoehto. Vaan kun olemme nyt kasapäin kierrelleet kauppoja ja vertailleet vaihtoehtoja, niin kyllä nämä vaan ovat tähän hintaluokkaan aivan mielettömän kivoja. Pinta on mukavan röpelöinen, pinnassa ei ole ylimääräistä kiiltoa ja hinta on kohdillaan. Sävyvaihtoehtoja vain ei ole montaa, mutta minä pidän tuosta lankkumaisesta ilmeestä. Myös reunat on viistetty, joten "lankkujen" väliin jää pieni kolo.

Tämän päiväisten keskustelujen jälkeen näyttäisi siltä, että tämä on meidän tuleva lattia. Se on tosi tumma kun ajattelee meidän pienehköjä huoneita, mutta toisaalta sävy on lämmin ja laminaatti ilman ylimääräisiä kiiltojakin heijastelee valoa tehokkaasti.

Tässä on toinen vaihtoehto. Vielä edellistäkin tummempi, mutta harmaampi ja kylmempi sävy. Tämä oli isännän suosikki alkuunsa.

Tämä vaaleanharmaa taas oli oma suosikkini. Siinä on hieman tasaisempi pinta ja väri. Mutta siis mieli muuttuu nopsaan ja yllättäen pidämmekin molemmat eniten siitä ensimmäisestä vaihtoehdosta. :D

Tästä kuvasta näkyy se kiilto. Eli luonnon valossa ei tämäkään lattia kovin tummalta näytä.

Sisustusteema jatkuu. Kävimme myös kyselemässä hyviä käsittelyvaihtoehtoja kattopaneeleille, jotta saisimme niistä valkoiset, mutta niin, että myös puiden syyt näkyisivät edelleen. Kuultomaalaus olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta "maaliasiantuntija" silti suositteli sävytettävää lakkaa. Tässä on siis nyt koepala tehtynä valkoiseksi sävytetyllä lakalla ja se on kyllä kiva! Joskaan tuo puu ei ole samaa kuin mitä kattoon tulee, että sävyeroa vielä tulee. Mutta idea on oikea. Puun syyt ja värikin kuultavat hieman läpi, mutta väri on silti selkeästi valkoinen.

Itse olen viikonlopun ajan käsitellyt keittiön seiniä. Kipsilevyseiniä olen hionut, tasoittanut, hionut, tasoittanut, hionut, tasoittanut, hionut... Kunhan alkuviikosta saadaan tapetit valittua, saadaan myös maalin sävy päätettyä. Sitten pääsee keittiön seiniä maalaamaan (pohjamaalit tosin jo ennen sitä). Tänään sain myös tämän kuvan seinän valmiiksi maalausta varten. Olen tasoitellut sitä ja tänään pistin pintaan saneerauslaastin ja teloin sen tämän näköiseksi kuviotelalla. Siitä tuli kiva! Maalaamme sen vielä valkoiseksi.

Salama näyttää häijysti nuo kohdat, missä laastia on vähän ohuemmin. Ei se tuolta näytä ilman salamaa ja lopulta se kuitenkin vielä maalataan. Mutta tähän on siis tulossa pelkät alakaapit, uuni ja keittotaso. Seinälle tulee pelkästään liesikupu ja mahdollisesti jotain avohyllyjä. Seinästä tulee valkoinen ja lieden roiskeilta suojataan sen alaosa rosterilevyllä. Kuva päässä on jo valmiina. :)

Mutta täytyypi taas sanoa, että kyllä pieni rakentajan, opiskelijan ja työläisen arjesta irrottautuminen tekee välillä hyvää. Yhteinen illanvietto ystävien kanssa piristi kummasti olotilaa. Tänään oltiin raksallakin niin hyvällä tuulella että. :D Jaksaa taas puurtaa kohti valmista kotia. Kiitos ystäväiset!

torstai 25. marraskuuta 2010

Kylhä se siinä etenee

Taas pääsin alkuviikon jälkeen ihmettelemään mitä raksalla on tapahtunut. Ja onhan siellä. Parvekkeen kohdilla on "päätykolmio" saanut pintaansa lautoja ja parvekkeen räystäslaudat ovat paikoillaan. Yläkerrassa lattialämmitysputkien välit on suirutettu kipsilevyllä ja seuraava vaihe onkin sitten saneerauslaastin teko, levitys ja päälikipsin asentaminen. Hiphei! Näin ne hommat etenee.

Alakerrassa tehtiin tänään vielä muutamia kipsilevyjen nauhoituksia. Jostain syystä se ei vaan nyt taho allekirjoittaneelta onnistua, joten olen (senkin) ulkoistanut muille. Oikeastaan oma olo on tällä hetkellä se, että tekisi mieli vain istua koulussa ja odotella, että pääsen käsittelemään paneleita ja maalaamaan seiniä. Sen osaan. :D

Mutta tässä välissä pitää kuitenkin laatoittaa se keittiön lattia. Ensin olisi kiva saada keittiön seinät valmiiksi, joten pitää ilmeisesti tänäiltana tai huomenna keskustella isännän kanssa sistustuksen värimaailmoista. :)

Käytiin tänään hommaamassa remonttimaalia iso pönttö, kattopaneleille valkoiseksi sävytetty paneelilakka ja saunan paneeleille musta saunavaha. Tekisi mieli päästä jo sutimaan! Kodinhoitohuoneen ja vessan kattoon yritän myydä isännälle läpi ajatusta ruskeaksi sävytetyistä paneeleista. Saas nähdä kuin käy. :D

Kuvia en tänään jaksanut ottaa yhtään, mutta viikonloppuna lupaan napsia.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Aikatauluhässäkkää

Täällä sitä istutaan koululla koneen ääressä ja pitäisi opiskella, mutta sähköpostit vain lentelevät suuntaan jos toiseen. Keittiön, kodinhoitohuoneen ja vessan kalusteiden toimitukseen on nyt noin kaksi viikkoa. Keittiön seinät ja lattiat aiotaan hoitaa itse kuntoon, mutta mutta.

Sain asennustarjouksen keittiömyyjältämme kalusteiden runkojen, tasojen, peilien, altaiden ja hanojen asennuksesta. Hinta oli melko suolainen, mutta työ olisi silti kiva teettää ja vähentää omaa taakkaa. Mutta kodinhoitohuoneen ja vessan tilannehan on se, että niissä ei ole vielä vesieristystä, joten niiden lattioita ei pääse vielä laatoittamaan. Ja jos lattiat eivät ole valmiina, ei kalusteitakaan voi asentaa. Jaahas. No nyt on sitten kasa tarjouspyyntöjä kiireisellä aikataululla lähetetty. Muutoin tekisimme homman itse, mutta vesieristyksen haluamme teettää sertifioidulla tekijällä. Yksi kaveri tutun kautta oli jo hihasta kiinni, kunnes selvisi, että hänellä olikin juuri sertifioinnit menneet umpeen. Noh, nyt sitten metsästetään uutta heppua.

Alkuunsa meinattiin isännän kanssa viettää huomenna yhteinen vapaapäivä, mutta jouduin perumaan aikeeni. Kyllä sen verran hoppua saa pitää myös keittiön kanssa. Itse kun en pääse tontille kuin 3 päivää viikossa, niin tässä on enää kuusi päivää aikaa tasoittaa, hioa ja pohjamaalta tarvittavilta osin keittiön seinät ja laatoittaa lattia. Keittö tulee näillä näkymin viikolla 49 ja asentaja samaan aikaan. Hophop, kiirusta pitää. Mutta keittiö on kyllä semmoinen kapistus, että se kummasti motivoi. :) En malta odottaa... Ja josko sitä takkaseinän harjoittelun jälkeen jo olisi vähän rivakampi laatoittajakin. ;)

Päätimme myös kattopeltien sijaan laittaakin päätytiilet. Tämä ihan vain siksi, että kumpikaan menetelmä ei ollut enempi "suosikki" ja peltien saaminen on osoittautunut aivan mielettömän hankalaksi. Ei pysty ymmärtämään... Mutta nyt on siis päätytiilet hommattu ja ruvetaan niitä sitten asentamaan kun sää hieman helpottaa. Enää pitää saada taisteltua ikkunapellit tilaukseen ja paikalleen.

Ja nyt kun muistan, varaanpas ajan Onninen Galleryyn ihmettelemään hanoja ja altaita...

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ja tässäpä kuvat

Tässäpä tämä etupuoli ja parveke. Nyt vain pitäisi keksiä, että miten ne valot tosiaan tuohon partsille asetellaan. Alkuperäinen ajatus oli, että noissa ukkojen nurkissa olisi ollut valot. Mutta oven pielilaudat tulevat sen verran leveälle, ettei lampulle enää jääkään tilaa. Jotain muuta siis... Kattoon, kaiteeseen vai minne? Hmm... Nyt vielä voi melko hyvin määrää ja asettelua muuttaa, vaikka nuo piuhat onkin jo vedetty. Ymmärtääkseni ne voi vielä muuttaa. Mutta miten? Pohdittavaa riittää taas.

Meidän epämääräisestä puupätkäkasasta tuli ihan sievä pino polttopuita. Kyllä näillä talo lämpiää vallan mainiosti. :)

Vajavainen viikonloppu

Viime viikon tapaan tänäkään sunnuntaina ei työmaalla touhuttu. Isäntä töissä, minä istua naputan täältä koululta. Mutta lauantaina saivat miehet ulkovuorauksen melkein valmiiksi. Vasta kun parvekkeen valojen paikkoja ruvettiin ihmettelemään, tuli stoppi. Ei ne valot nyt sitten mahdukaan siihen mihin ne oli suunnitelmissa laitettu. Eikä näitä kaavailemiamme lamppuja saa nyt partsille oikein mitenkään sopimaan. Pitää tehdä uusia suunnitelmia ennen kuin loput laudat saadaan paikalleen.

Kuvan lisäilen vaikka kotoa, koska sellainen ulkoverhouksesta nyt on. :) Muutoin oli lauantaina hieman laiska päivä. Tein kouluaamun jälkeen puutöitä uudisrakentajalle sopivasti katkaisusahalla. Siinä sai samalla vähän siivottua joka suuntaa sojottavia puun pätkiä. Ja onpahan valmista takkaan laitettavaksi. Illasta vielä tasoiteltiin ja fiksailtiin seiniä, mutta melko ponnetonta oli. Josko nyt alkavalla viikolla taas uusin voimin.

torstai 18. marraskuuta 2010

Olkkari!

Ilmanala ulkona oli sen verran kostea tänään, että miehet päättivät tehdä hommia sisällä. Minä hykertelin tyytyväisenä ja kärsin työtehona puutteesta. Piti ihastella koko ajan mitä muut saivat aikaan. :)

Aloitetaan kuitenkin ulkoa. Meillä on punainen tupa! Vain etuseinältä puuttuu enää lautoja, muutoin on ulkolaudoitus valmis. Seuraavaksi on otettava sisälle maalaukseen nurkkalaudat. Murheita aiheuttaa nyt vain peltityöt. On teettänyt suuria ongelmia saada tarjouksia eri putiikeilta, yhteydenotot jäävät roikkumaan ilmaan eikä missään tapahdu mitään. Ja kun tuota säätä katsoo, niin ne pellit olisi ihan kiva saada. Niin ikkunoihin kuin katollekin. Ostetaan kohta metripeltiä ja taivutellaan itse...

Ja jotta ulkolaudoitusta päästään tekemään parvekkeen kohdalle, on partsille pitänyt tehdä lattia ja vedeneristyshuopa kiinnittää seinälle. Meillä voi siis tepastella jo parvekkeella! Vähän se on kallellaan ja kaiteet uupuu, mutta hei... Partsi!! :D

Ja tässä on olohuone! Isot ikkunat näyttävät pieniltä ja saavat koko huoneen näyttämään miniatyyriselta, mutta sitä se ei ole. Se on semmoinen sohvan mentävän kokoinen, juuri sopiva. :) Ja ah, niin huoneen näköinen jo. Tosin pikkuisen vetää virnettä pois naamalta kun ajattelee edessä olevaa tasoitus- ja hiontaurakkaa. Olen harjoitellut keittiön kaappien taakse piiloon jäävillä osilla ja sanottakoon, että isompi keittiö ei tässä kohtaa olisi ollut pahitteeksi. :D Onneksi vessassa ja kodinhoitohuoneessa on vielä piiloon jääviä paikkoja.

Ja tältä näyttää eteisaula tulevan sohvan nurkasta. Sohvalta voi vakoilla jos joku käy pakastimella... Se tulee tuohon puukasan taakse.

Ja toisaalta sohvalta voi myös seurustella ruokailijoiden kanssa. Villakasan kohdalle on tarkoitus asettaa ruokapöytä.

Eli levymiehet olivat ahkeria. Naisvoimin järjestimme työhuoneen nyt sitten taukotilaksi ja työkalu/ruuvi/kama -varastoksi. Villat ja polttopuut vain vievät sisällä vielä paljon tilaa. Polttopuita pitää viikonloppuna sahailla lyhyemmiksi, jotta sopivat takkaan. Osan voisi kasata kuistille odottamaan vuoroaan, jotta sisällä mahtuisi kävelemään. Tällä hetkellä myös saunan panelit ovat kuivumassa kodinhoitohuoneessa. Nekin pitäisi kohtapuoliin käsitellä ja pistää seinään. Lauteiden tuki vain puuttuu vielä kahdelta sivulta. Eli ne ensin.

Meille on myös ilmennyt mittaongelma. Olimme ajatelleet, että kodinhoitohuoneessa saamme lämpökeskuksen ja iv-koneen liukuovien taakse piiloon. Vaan kas eihän siihen liukuovia taida mahtuakaan. Meillä kun oli aikoinaan hieman ongelmaa iv-koneen sijoittelun ja mittojen kanssa, niin nyt se sitten kostautuu. Lämpökeskus mahtuu kyllä iv-koneen viereen, mutta sen putket on vedettävä kaapin takaa, koska iv-kone blokkaa normaalin reitin. Tämä taas tuo lämpöhärpäkkeelle lisää syvyyttä ainakin 5 senttiä, jolloin liukuoville jääkin enää noin 6,5-7 senttiä riippuen khh:n välioven sijoittelusta aukossaan. Aivonystyröille taas jumppaa... Mitenhän tässä nyt taas järjestäydytään.

Kävin myös illan ratoksi hakemassa ulkovalaisimet, jotka kiinnitetään alakerran osalta lähiaikoina (osa ehkä jo huomenna) seinään. Ja päivällä porasin sähköpistokkeelle paikan harkkoseinään sekä villoittelin alakerran väliseiniä. Se homma olisi kiva saada valmiiksi. Eli hophop. Lauantaina pistän lauteiden tuet paikoilleen, niin sitten pääsee senkin seinän kimppuun. Ja voi aloittaa saunassa jo alustavasti hommia. Vesieristykset vain pitäisi sielläkin ensin hoitaa. Ja tarkistaa kaadot. Monta rautaa tulessa...

Mietimme myös tuossa joku päivä sitten niitä ikkunapeltien värejä. Täytyypi sanoa, että kun tuossa äsken värittelin julkisivupiirustusta, niin kokolailla kallistuisin tummanharmaan ikkunapellin puoleen. Mutta tästä keskustellaan ja tätä ihmetellään. Viikonloppu lienee aikaa miettiä.