sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Puutarhuriharjoittelijat vauhdissa

Niin, siis eihän meillä toki mitään oikeita puutarhuriharjoittelijoita. Ihan itseoppivaisia vain me kaksi. Mutta vuodenaikaan sopivasti puutarha on siis ollut vapaahetkien sana. Itseltäni upposi viimeiset viikot tenttikiireissä, mutta perjantaina sain viimeiset vähään aikaan pois alta, joten viikonloppu onkin sitten hujahtanut pihalla.
 
Ensin pari kuvaa kivimuurin asukkaista, jotka ovat karuista olosuhteista huolimatta kotiutuneet oikein hyvin. Varret alkavat jo kiemurrella lupaavasti. Saas nähdä löytävätkö ne jalansijaa vallan leviämistä ajatellen, vai joutuvatko vain roikkumaan muurilta alas. Niin tai näin, niin eiköhän ne ihan kivalta näytä. :) Näyttävät jo nyt toki! Ovat vain niin kovin pieniä vielä.

Ja vielä yksi suikeroalpi kolossaan.

Tässä kuvassa sitten näkyy isännän viimeaikainen projekti, eli kodarin kuisti. Enää uupuu kaiteet ja portaat. Aletaan olla jo ihan guruja näiden kuistien värkkäämisessä. :P Ja näkyypä tuossa oma tämän päivän projektini. Kävin päivällä ajelukierroksen puutarhaliikkeissä ja metsästin sopivaa aitapensasta. Kaksi vaihtoehtoa pääsivät finaaliin: taikinamarja ja heisiangervo. Lopulta valitsin näistä taikinamarjan, joka on huomattavasti pystykasvuisempi kuin angervo, joten se sopinee paremmin tähän kapoiseen tilaan, joka sille terassin ja kivikon väliin jää. Kunhan saan koko rivistön valmiiksi, pätkäisen vielä niistä huiskeet pois. Tarkoitus on kasvattaa aidasta tuuhea ja tukeva, jota voi sitten leikellä muotoonsa. Siisti aita tuohon "julkisivun puolelle". :) On myös raksabudjetille sopivan edullinen pensas.

Vielä toinen kuva... Uuteen hoppaan ei mahtunut kuin kymmenen, joten isäntä saa huomenna työmatkallaan hakea kymmenen lisää.

Ja sitten tämä minun kivikkopuutarhani, jonka urakoin kasaan eilen. Se on vielä niin kovin onnettoman näköinen kun kaikki kasvit ovat niin pieniä. :D Taas tämä sama budjettiongelma, ei meillä ole varaa ostaa taimia kovin suurina. Mutta kyllähän ne tuosta sitten kasvavat. Näyttää vain niin hassulta, kun tuivioillekin on jätetty metri halkaisijaltaan oleva ala ympärilleen.

Mutta vaikka ovat kasvit pieniä, niin sammaleimukin kukkii silti kovin kauniisti. Niin pikkuinen ja hento... Tuntuu jotenkin hullulta, että tuollaiset onnettomissa oloissa viihtyvät kasvit tekevät niin kovin nättejä kukkasia. Ja paljon.

Ja sitten hieman perinteisempää kukkaloistoa terassilla. Kyllä on orvokit komeassa vaiheessa. :) Ihania!

Tässähän tämä homma sitten taas etenee pikkuhiljaa. Kasvulaatikot pitäisi saada nyt lähipäivinä kasaan. Multakasa kun odottelee tuossa parkkipaikalla. Samaten on ohjelmassa kulkuteiden tasoitusta ja paikoin korottelua. Isäntä ilmeisesti aikoo isänsä kanssa ahkeroida varaston laudoituksen kimpussa. Se onkin hyvä homma. Kiva saada varasto käyttöön ja tavaroita vähän pois pihalta. Kuvatessa oli kamala ongelma kun ei mihinkään suuntaan voinut kuvata niin, ettei olisi näkynyt kauheaa kasaa rojua samassa kuvassa. :D Roisin näköistä... Vaikka kerran viikkoon yrittää puun kalikat sun muut pistää paikoilleen, niin parin päivän jälkeen ne ovat taas pitkin poikin. Phuh. Noh, kuulunee työvaiheen (ja meidän) luonteeseen. ;)

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja piha näyttää muodostuvan hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yksityiskohtia alkaa olemaan valmiina, vaikka kokonaisuus onkin vielä aivan kesken. :D Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Teilläkin oli hienot muurirakennelmat täydessä vauhdissa! Hyvältä näyttivät. :)

      Poista