sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Terassi ja synttärit!

Isännän kanssa kävimme perjantaina hakemassa Ikeasta (tuo ikuinen rakentajien pelastaja) puutarhakalusteet. Päätimme, että sunnuntaina pikkumiehen synttäreitä vietetään ulkona uudella terassilla. Se oli siis saatava valmiiksi. Perjantai-iltana ja lauantaina viimeistelimme rungon ja lopulta illalla pääsimme pistämään ensimmäiset rallilaudat kiinni. Kiusasimme naapureita pitkälle iltaan ja terassin valojen loisteessa saimme lautoja loppujen lopuksi paikoilleen sen verran, että terassin ulkoreunalle mahtui juuri ja juuri tuolit poikittain. Siinä sitten naatiskeltiin iltakahvit omalla terassilla. Toki kulku mukin kanssa terassille pelkkiä runkopuita pitkin oli jokseenkin haastavaa...

Kun vielä alkuyö meni pikkumiehen synttäreitä valmistellessa ja pyykkivuorta purkaessa, oli aamulla hieman vaikea saada silmiä auki. Vaan ei auttanut. Aikaa oli muutama tunti ja terassin laudoitusta uupui vielä yli kaksi metriä...

Aamun kähmeessä sitä sitten pihalla puuhasteltiin. Lounashetkeen mennessä oltiin päästy jo tähän vaiheeseen. Vielä ei aurinko paista terassille, mutta mutta... Kyllä se kahdentoista aikaan jo kivasti porottelee ja lämmittää.
 
Tässä sitten tällainen perinteinen työkuva. :)

Kiitos isännän vanhemman polven avun terassi saatiin kuin saatiinkin käyttökuntoon ennen synttäritarjoiluja. Tässä vaiheessa tarjoilut on jo pidetty ja terassi siivottu. Vielä pitää ylijäämäpäät pätkiä suoraan linjaan ja kiinnittää reunuspuut. Tosiaan, myöhemmässä vaiheessa sitten katetaan vielä koko terassi. Mutta hyvän kokoinen siitä tuli! Aikoinaan mitoitin sen talon suunnitteluvaiheessa niin, että kuuden hengen ruokapöytä pitää mahtua. Ja se mahtuu. Vaativampien pippaloiden koittaessa pöydän voi myös kääntää pitkittäin, jolloin siinä syö jopa 10 ihmistä. Hyvä hyvä!

 Ja sitten vielä päivän teemakakku. Synttärisankari oli Batmanin Jokeri ja synttärikakku oli tällä kertaa mulkosilmineen hyvinkin ajankohtainen. Hyvää synttäriä pikkumies!

3 kommenttia:

  1. Jokseenkin ajankohtainen... Tuttu juttu meiänkin perheessä, setä meni koukuttamaan lapset ko. peliin. ei vois äiti kiittää hirveesti enempää.. Katsotaan millasen kakun meiän 7v tahtoo kesällä.. :)

    VastaaPoista
  2. Voi jestas tuota kaakkua Moomma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kun oli vain nestemäistä punaista elintarvikeväriä käytettävissä ja sitä ei voinut laittaa niin paljoa, että olis saanu oikeesti punasta. :D Mutta kävi se noinkin... Pikkumies oli riemuissaan.

      Poista