Nyt on sitten selkä jumissa ja isännällä nilkkakin turvoksissa, mutta onpahan ollut tehokas viikonloppu. :) Kuvilla mennään.
Eilinen päivä meni isännän kanssa kivimuurin pohjia tehdessä. Ensin vedettiin linjalanka, sitten koverrettiin reuna oikeaan kohtaan, siivottiin mutakohdan reuna jne. Suodatinkangas sitten siihen päälle ja sen jälkeen noin 20 senttiä paksu sorapatja. Samalla tuli täytettyä tontin takareunan painaumia. Illalla vielä koitettiin muutamaa kiven murikkaa asetella paikoilleen, mutta aika nopsaan kävi selväksi, että tämä ei ole emännän hommaa. Etelän ehdoista huolimatta, meillä kivien asettelu jää miesväelle... :)
Ja isännän vanhemmasta polvestapa löytyikin oikea kivivirtuoosi. Tuosta nuin vain lähti kivet rullaamaan oikeille paikoilleen. En ole ihan varma miten nuo kaksi ukkoa noin hirveän määrän kiviä sai yhden päivän aikana laitettua paikoilleen (ja samalla kärrättyä kottikärrykaupalla sepeliä)... Aika kunnioitettavaa. Ja tässä ollaan vasta vaiheessa...
Linjasta tuli kokolailla suora. Ensin eturiviin sopivat kivet, sitten taakse soraa ja lisää kiviä.
Tässä alkaa jo alkuillan kajastus näkyä, joten päivän urakka alkaa olla pulkassa. Hienohan siitä vain tulee. Sen näkee jo... :)
Akka teki terassia. Tämä oli selkeästi meikäläisen mittatarkalle luonnolle huomattavasti sopivampaa hommaa kuin epämääräisten kivien asettelu. :) Yli puolet sain rungosta kasaan, slammattua viimeisen pilarin ja maalattua pilarit sekä yhden sivun varaston sokkelista. Josko huomenna saisi loput rungosta tehtyä, niin johan sitä voisi elätellä toiveita ensi viikonlopun terassiruokailusta... Katto tehdään sitten vähän jälkijunassa. Ohjeita terassin tekoon muuten katsottiin Youtubesta. Jos jollain on vielä hakusessa miten terassi tehdään, niin kyseisen infokanavan kautta löytyy aivan loistavia Rautian ja K-Raudan opetusvideoita.
Tässä näkyy hienosti kivimuurin alkupäätä, joka on pikkumatkalta jo kokolailla valmis. Hieno!!
No onhan toi ihan törkeän hyvän näköinen muuri! Tota kelpaa katsella =)
VastaaPoista