Eilen oli puuhapäivä. Varasto on vihdoin ja viimein saanut seinät ympärilleen ja oven lukkoineen, joten kohta on ajankohtaista siirtää kaikki se ärsyttävä roina sisätiloista varastoon. JEE!!! Ja tätä silmällä pitäen myös tyhjensin eilen vaatehuoneesta kaikki miljoona pahvilaatikkoa, järjestelin raksakamat muovilaatikoihin ja raahasin olohuoneen oven eteen odottamaan kyytiä varastoon. :) Lopputulos: Ah meidän ihana vaatehuone! (ja olohuoneeseen siirtynyt kaaos...) Nyt se on taas vapaa oikeaan käyttötarkoitukseensa. Aamulla piti oikein sipsutella ees ja taas siellä "etsimässä sukkia" kun kerran mahtui. Ei tarvinnut puikkelehtia ja pujotella. Nyt vain lisää korisysteemejä hommaamaan sekä omalla jalallaan nojaileva peili, niin vaatehuone/pukeutumishuone on mallillaan.
Myös portaiden alta hävisi tavaraa, joten sinnekin sai yhden korihärpäkkeen jo paikoilleen. Nyt vielä varastoon hyllyt, niin saadaan kaikki järjestykseen. Vaan hyllyjä varten tarvitaan puuta ja olemme toistaiseksi peräkoukuttomia. Eli jos "joku" peräkoukullinen sattuu ajelemaan Mäntsälän suunnalla lähipäivinä, niin isännän saa käyttää sahalla. :D
Isäntä nikkaroi varaston päädyn eilen valmiiksi ja sai yläosan päätyluukunkin jo kiinnitystä vaille valmiiksi. Itse siivouksen lisäksi kasasin ensimmäisen kasvulaatikon, vuorasin sen muovilla, asettelin suodatinkankaan pohjalle ja aloin kärräämään multaa. Kuusi kuormaa taisin jaksaa kuskata, mutta sitten loppui veto. Tänään lisää. Tuollaisen kasvulaatikon huono puoli on näköjään se, että multaa ei voi kipata kärryistä siihen, vaan se on ensin lapioitava kärryyn ja sitten lapioitava kärrystä laatikkoon. Tuplatyö selälle.
Minulla oli myös kamera käytössä illalla, mutta minä onneton unohdin päivittää blogin eilen. Lupaan siis lisäillä kuvia heti kun pääsen kotikoneeseen ja kameraan käsiksi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti