lauantai 30. lokakuuta 2010

Let there be fire!

Töistä piti tänään huristella hurjaa vauhtia (ihan rajoitusten mukaan kuitenkin) tontille. Ja voila, siellä se odotteli! Piippu katolla.

Hyvin sopii muiden tötteröiden joukkoon. :)

Alakerrassa piippu on antiikin harmaa. Sopii vallan hyvin muiden värien kanssa yhteen. Tuo rinkula toki ei jää tuohon. Kunhan saadaan katto syvennyksen kohdalta laskettua ja paneloitua, voidaan läpiviennin kaulus kiinnittää oikeaan kohtaansa. Toistaiseksi nyt kuitenkin näin.

Yläkerrassa piippu taas on valkoinen. Se jää meidän makuuhuoneeseen vaatehuoneen oven viereen ja saa jäädä ihan näin näkyviin. Sen verran siro on, että kyllä sitä katselee. Sen viereen on jo suunniteltu sijoitettavaksi suuri kynttilälyhty. Ei onneksi vielä ole ostettu tilaa viemään, mutta pari kertaa on lähellä ollut. :P

Ja pitihän se sitten kokeilla. Asentajan ohjeiden mukaisesti minipesällinen päivässä ensimmäisen viikon ajan. Sitten pääsee ihan kunnolla lämmittämään. Mutta ensin kuivatellaan maksimissaan puolikkailla pesillä.

Mutta pienistäkin puista tuli mieltä lämmittävä liekki. Oman takan tuli, kaunista. :) Seisoskelin olohuoneen nurkassa ja mielessäni taas jo asetuin sohvan divaaniin lötköttelemään ja ihastelemaan tulta filtti päällä ja kirja kädessä... Aijjai.

Ja nyt kun hormi tuli paikalleen, saatiin yläkerrassa yläpohjaan viimeisetkin villat paikalleen. Huomenna tehdään koolauksia ja pari kummitusta Halloweenyötä varten. ;) Tai siis, eihän niitä kummituksia tehdä. Houkutellaan esiin vain...

1 kommentti:

  1. Meilläkin polteltiin tänään, tosin paperia vain, kun testattiin valmistuneen piipun veto. On se kiva, kun tulee valmista:).

    VastaaPoista