maanantai 25. lokakuuta 2010

Pikkujuttuja

Tänään oli työpäivä, joten tontilla oli hiljaista. Sen verran kuitenkin hoitelin asioita, että soitin porrastoimittajalle. Vahvistin sinne, että taidamme ottaa heiltä portaat ja kyselin miten homma etenee. Huomenna toimitan (kunhan saan mitattua) porraskuilun mitat suunnittelijalle, joka tekee alustavat mitoitukset niiden perusteella. Tämä siksi, että saadaan tukipuut sijoitettua seinään. Yleensä eivät kuulemma ihmiset tällaista tule ajatelleeksi, mutta kun selitin mimmoista matskua meidän väliseinien runkopuut ovat, oli suunnittelija hyvinkin sitä mieltä, että lisäpuu ei olisi pahitteeksi. Kunhan sitten saadaan seinät levytettyä, niin suunnittelija tulee mittakäynnille ja tekee tarkemmat suunnitelmat ja tietty itse portaat. :)

Ilmoitin myös kalustetoimittajalle, että taidetaan sittenkin vaihtaa vielä vessojen ja kodinhoitohuoneen tasojen väri. Alunperisessä pähkinässä häiritsi se, että sitä vastaava rungon väri oli kokolailla erilainen. Wengen kohdalla taas taso ja runko ovat paljon lähempänä toisiaan. Nyt siis tasot ovat kaikkialla samanlaiset, mutta kylppäritiloissa on erilaiset ovet kuin keittiössä. Jotain samaa, jotain erilaista. Ei kuitenkaan liian hajanaista. Ja koska kaapistot ovat hyvin "leppoisan" väriset, voi ylä- ja alakerran välillä leikkiä sitten laatoilla vähän enempi. Ja muilla jutuilla. Vessaanhan esim. ollaan ajateltu yhdelle seinälle rauhallista kuviotapettia.

Netistä löytyi myös eilisen illan aikana taas kiva ehdokas lattiaksi. Pitää käydä joku päivä kaupassa sitä luonnossa ihmettelemässä. Saas nähdä...

Huomenna sitten taas tontille. Sähkärille pitää muistaa soittaa, että hän tulisi tekemään ulkoseiniin tulevien valojen vedot, jotta päästään levyttämään seinät sisältä ja toisaalta miettimään ulkoverhouksen edetessä lamppujen tarkkoja paikkoja.

Mutta nyt taas kouluhommia, jotta huomenna on aikaa rakentaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti