lauantai 16. lokakuuta 2010

Maalaushommia

Tänään oli melko näkymättömien hommien päivä. Vanhempi polvi uursi yläkerrassa putkien kohtia takaisin umpeen, mutta sepäs olikin aikamoinen urakka. Putkimies oli kovasti painottanut, että putkien ympärille pitää saada 10cm eristettä. No hieno homma, kun hän oli sitten pistänyt putket käytännössä seinään kiinni. Hooh... Minä en pidä meidän putkimiehestä. Kyllähän tuo hommansa tekee, mutta jotenkin jää semmoinen vaikutelma, että vain sinne päin. Saas nähdä kun putket otetaan käyttöön, että kallisteleeko joku viemäri väärään suuntaan. :)

Koolauksia oli tarkoitus ylös pistää, mutta eipäs oikein ehditty. Itse pistin alakerran osalta julkisivun loput naulauspuut paikalleen, maalasin kasan lautoja ja kävin ostamassa kasapäin ruuveja. Ajateltiin aloittaa nyt sitten itse se ulkovuoraus jo huomenna. :) Sinänsä kiva. Talosta tulee kertaheitolla hieman enemmän talon näköinen sen homman edetessä.

Mäntsälässä on jo ihan talvista. Ja kylmää. Oli hassua katsoa, miten maan lämpö oli sulattanut lumet pois kaikkialta muualta, paitsi siitä missä terassin alla on styroksit. Kait ne sitten toimii. :)

Muistatteko miten ihmettelin, että ulkolaudoituspaketti on niin kovin pieni? Että miten ihmeessä siitä voi riittää lautoja koko taloon? En ihmettele enää... Tässä on maalatut laudat.

Tässä on maalausta aktiivisesti odottavat laudat.

Tässä maalaukseen kerralla mahtuvat laudat.

Ja tässä ne, mihin ei olla vielä ehditty edes koskea. :D

Huomiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti