keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Synkeä sää ja vähän synkeä mielikin

Käytiin illasta pari tuntia raksalla pyörähtämässä. "Vanhukset" olivat siellä taas touhunnet päivällä. Lautoja oli maalattu ja yläkerrassa oli vintin huoltoluukku asennettu paikalleen ja villoitettu loput puuttuvat kohdat. Vain hormin kohta on enää auki, mutta sekin asia saa muutoksen reilun viikon päästä. Oli kuitenkin huomattavan lämmin touhuta yläkerrassa kun sekin kohta oli kuitenkin muovitettu umpeen. Piti oikein pipo ottaa päästä ja kääriä hihoja, ettei hiki tullut.

Muutamia koolauspuita saimme itse kattoon ja seiniin, sekä jotain pientä näperrystä alakerrassa. Tukia vesiputkille ja saunan seiniä pikkuisen eteenpäin. Fiilis vain oli täysin kateissa enkä edes yhtään kuvaa ottanut. Molempia taisi väsy painaa ja eiköhän tuo harmaa sääkin tee osansa.

Huomenna menen aamusta itsekseni hieman puuhastelemaan muutaman tunnin ajaksi. Saunan lauteiden tukipuut sekä keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapistojen tuet olisi hienoa saada paikalleen. Ja jos aikaa jää, niin voisi vaihtaa ne jo kiinnitettyjen ulkolautojen ruuvit. Käytiin tänään ostamassa korvaavat. Nyt pitäisi kestää. :)

Loppuviikosta pitää takan paikka tehdä valmiiksi, koska viikon päästä torstaina tulee takan asentaja! Jee!! Ja seuraavana päivänä hän asentaa hormin, joten sitten päästäänkin takkaa koekäyttämään. Ihanaa! Polttopuita riittää, joten sitten saadaan lämpöä. Ja jos viikonloppuna myös hommaisi vaneria lisää ja tekisi sähköpistokkeille ym. ulkoseiniin kiinnityskohdat, niin pääsisi vihdoin ja viimein myös levytyspuuhiin. En millään malttaisi odottaa.

Yläkerran kylppärin lattian osalta saatiin myös selvyys. Kiitos mestarin. Eli muutaman sentin valu ja raudoitus tehdään pontin päälle. Käyköhän siihen väliin ihan vain muovi, vai mitenköhän estetään betonin kosteuden siirtyminen puihin... Hmm. Kaikkea ei aina muista kysyä kerralla. Noh, tähän hommaan on vielä hetki aikaa. Muitakin juttuja on mielessä ja putkimiehenkin pitää muutama veto tehdä vielä ennen lattian valamista.

Tämmöistä tällä kertaa. Josko huomenna muistaisin ottaa kuviakin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti