sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Puuhapäivä

Mikäs sen parempi tapa lopettaa juhannusviikonloppu kuin ahertamalla raksalla. Miehet valmistelivat parvekkeen rallilautojen asennusta (siinä olikin puuhaa), minä askartelin lattiaa ja lopulta sainkin sen niin pitkälle, että ukot saivat vielä pistää makuuhuoneen ovenkin paikoilleen. Taas näyttää paljon paremmalta. :)

Olohuoneessa on nyt lattia.

Samoin ruokailutilassa. Eli alakerrasta uupuu vain työhuone. Postista ehti myös tipahtaa laput torstaina, että tapetit ovat noudettavissa. Siispä alkavalla viikolla pitäisi alkaa ilmestyä tapettia olohuoneeseen, makkariin ja yläkerran aulaan. Taas tapahtuu!

Isäntä oli myös laittanut kodarin seinän alustavasti järjestykseen. Maalaukset vain loppuun ja listat pintaan. Seinä on tehty samalla tavalla laastilla rosoiseksi kuin keittiön kiviseinä.

Makuuhuoneessa miehet olivat laittaneet siis hirsiseinän kasaan. Kävin sen eilen vielä kertaalleen lakkaamassa. Edelleen se taitaa kaivata kerrosta pintaan. Harmittaa kun sen värisävy on aika lähellä katon sävyä, mutta kuitenkin eri. Eli pitäisi saada selvästi erilaiseksi, jottei tulisi riitoja eri pintojen välille. Se täysin valkoinen maalaus olisi ollut optimi, mutta kun se nyt ei onnistu... Eli katsotaan miten vaaleaksi seinä lakalla saadaan. Mutta hei! Lattia tuli tänään tehtyä. :) Ja sitä myöten myös ihanaiset pariovet paikoilleen. Huoneessa on tosi kiva tunnelma.

Piti vielä tästä härpäkkeestä ottaa kuva. Aikamoinen mötti on tuo tukiasema/reititin, joka tv- ja nettiyhteyksien tarjoajalta meille tulla tupsahti. Onneksi se tulee jäämään eteisen kaappiin pois silmistä. Vaikka ei tuo nyt niin rumakaan ole. Mutta kunhan nyt saadaan loput piuhat vielä siihen kiinni. Saas nähdä mistä ne sitten ujutetaan, tuo kouru näyttää jo aika täydeltä. :)

2 kommenttia:

  1. Hei! Mikäs toi teidän laminaatti olikaan? näyttää niin hyvältä:) onko siinä sitä rakoa/viistettä?

    T. Rauhalan rakentaja:)

    VastaaPoista
  2. Laminaatti on Tarkett Sherwood Oak. Sävyinä meillä on makkareissa grey ja muualla mocha. Lautojen reunoissa on viiste ja pinta on mukavan kuvioinen. Ei tunnu semmoiselta liukkaalta muovilta ollenkaan. On myös helppoa asentaa.

    Ainoa huono puoli on, että viisteissä olevaa väriä on vähän väliä lautojen pinnoissa myös. Se lähtee raaputtamalla pois ja kait ne lautayksilöt saisi periaatteessa vaihtaakin jos haluaisi (värivirheitä), mutta emme ole jaksaneet. Mutta se on oikeastaan ainoa seikka, josta tulee mieleen vähän semmoinen halpa vaikutelma. Kokonaisuutena tykätään kyllä kovasti!

    VastaaPoista