lauantai 11. kesäkuuta 2011

Vesitsydeemit

Eilen lähdettiin illalla ihmettelemään raksan vesijärjestelmiä. Pieni jännitys vatsanpohjassa saavuttiin paikalle, ja voila! Kaikki kunnossa. :) Joskin lämpimän veden jakotukin yhtä pulttia jouduttiin kiristämään kun se hieman tiputteli, mutta ongelmaa siitä ei syntynyt. Kun kaikki hanat oli käyty läpi, kuvattu vesipisteet ja todella järkevästi vasta sitten siivottu (siksi monet kuvat kovin sekaisia), isäntä hioitu työhuonetta hetken ja palkaksi pulahdettiin kylpyyn. Ensimmäinen kylpy omassa kodissa. :)

Mutta sitten kuviin, koska niitä on aika paljon. Keittiön vesipiste sisältää meidän pari lempparijuttua. Isäntä ihastui jo silloin muinoin tuohon Damixan Arc hanaan. Onhan se toki hieno, vesi kun tulee joka suuntaan. :D Huono puoli on se, että sillä voi myös kastella koko keittiön. T. Nimim. Kokeillut. Itse taas olen kovasti jo etukäteen kiintynyt tuohon tiskialtaaseen. Tykkään pienistä "jutuista", joita tässä pöydässä edustaa lisäkipot (kuorikori, siivilä ja kulho), joita voi asettaa tuohon pienempään altaaseen erilaisia hyötytarkoituksia varten.

Kodarissa ei sinällään ole mitään ihmeellistä. Perus allas, perus hana. Mutta kuraharja on hyvä juttu! Tuosta allaskaapista lähtee myös putki ulkoseinään ja siinä nököttävä vesiposti tuli myös koekäytettyä.

Vessa tuli myös koekäytettyä ja kyllä ahteri siihen asettuu. :) Allaskaapin vetolaatikot on otettu pois putkaria varten, mutta vielä ennen niiden paikoilleen laittoa pitää keksiä paikka käsisuihkulle ja porailla sitä varten tarvittava reikä. Kovasti olen mielissäni myös hana-allasyhdistelmistämme. Hana on sen verran pieni ja siro, että allasta jää reilusti vapaaksi esim. kasvojen pesua varten.

Tässä kuvassa hana näkyy hieman paremmin. Yläkerrassa siis vaihdettiin allas pyöreään, jotta viemäri mahtui laatikoston oikeista kohdista menemään. Allas sijoitettiin vielä hieman kulmittain, tilan säästöllisistä syistä. Kunhan saadaan kaapit seinälle ja koko homma valmiiksi, niin laitan kuvan asettelusta. Hyvältä se näyttää. :)

Napsin myös suihkuista kuvia, mutta ne jäivät valon puutteessa niin kamaliksi, että jätän niiden esittelyn väliin. Eiköhän ne jatkossakin pesuhuoneiden yleiskuvissa vilahtele. Sen sijaan tässä taas todistusaineistoa ovien paikoilleen löytymisestä. :)

Nyt netin ihmeelliseen maailmaan tapettikaupoille ja sitten ihmettelemään mitä tänään tekisi. Tarkoitus oli raataa raksalla, mutta isäntä köllöttelee tuossa unisena sen näköisenä, että taitaa olla lepopäivä. Huomenna päästäänkin sitten kokeilemaan purjelentoa ja sen jälkeen koko päiväksi raksalle puurtamaan. Hommaa olisi vaikka muille jakaa... (vinkvink tutuille)

3 kommenttia:

  1. No sehän on sitten melkeinpä muuttovalmis! Joko teillä on muuttopäivä tai -kuukausi sovittuna?

    VastaaPoista
  2. Voi kun olisikin... Mutta emme uskalla vieläkään sanoa milloin tuo tönö on muuttovalmiina. Koko ajan tulee jotain pieniä viivästyksiä, hommat hidastelee tai tökkii. Kovasti me toivomme taas tällä erää heinäkuussa muuttavamme, mutta saas nyt sitten taas nähdä kuin käy. Juhannuksen aikoihin tulee portaat, jotta silloin pitäisi kuitenkin olla melkein jo listoja vaille valmiina suurin osa paikoista...

    VastaaPoista
  3. Mä ainakin uskon siihen heinäkuuhun:). Tsemppiä vaan!

    VastaaPoista