keskiviikko 18. elokuuta 2010

Porausta

Eilen iltapäivällä tuli puhelu, että maalämmön poraajat olisivat tulossa tänään paikalle. Jaahas, milloinkas tällaisesta on sovittu? Lähialueella oli peruuntunut toinen poraus, joten ajattelivat hoitaa meidät tässä välissä. Ongelmahan toki oli se, että kun asiaan ei oltu lainkaan varauduttu, oli aiottu porauspaikka lukuisten rakennustarvikkeiden ja materiaalien peittämänä. Eikä pääsyä tontille eilen ollut, joten kynnelle kykenevät suuntasivat aamusta siirtämään tavaroita ja siivoamaan tilaa poraajille. Eilen illalla jo tontille pöllähti kontti kivituhkaa varten sekä kasa porausputkia.

Puhelimessa lupailtiin, että poraajat tulevat vasta iltapäivällä, että hyvin ehtii siivota paikat ennen sitä. Kuuleman mukaan meinasi kuitenkin tulla jokseenkin kiire kun tämä käsite iltapäivä olikin heti 12 jälkeen. :) Noh, poraukset pääsivät kuitenkin alkamaan ja jatkunevat vielä huomisen päivän. Voi naapurien korvaparkoja...

Emme olleet ihan varmoja miten paljon pitäisi maata läpäistä ennen kuin kallio tulisi vastaan. Valistunut arvaus maapohjatutkimuksen perusteella oli 4-5 metriä, lopputulos oli 6 metriä. Eli ihan ok. Lisäkuluja tulee muutaman metrin matkalta, mutta se ei tuossa kokonaissummassa kyllä tunnu missään.

Lisäksi tänään saivat ukot katolle lumiesteet. IV-asentelija kaipasi niitä jo kovasti, jotta saisi itsensä johonkin sidottu katolla hoipertelun ajaksi. No nyt ne siellä ovat (yhtä lyhyttä pätkää lukuunottamatta). Eli taas etiäpäin.

Siellä se isäntä keikkuu. Tiilit on valon läpäisevästä kohdasta siirretty sivuun, jotta saatiin lumiesteille ylimääräinen kiinnityspuu rakenteisiin.

Parvekkeen vasemmalla puolella on jo lumieste asennettuna. Pressu taas on suojana poraukselta, josta lensi pehmeän maan porauksen aikaan varsin runsaasti savea pitkin ja poikin.

Poraaja hommissa. Ei löytynyt öljyä... Ainakaan vielä. :(

Ja sitten esimerkkinä porauksesta videoklippi. Kuvan laatu on heikkoa ja meteli melkoinen, mutta saa siitä jotain käsitystä mimmoinen laitteistokokonaisuus hommaan sisältyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti