sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lattiavalu valmis!

Huh... Avatessani päivityssivun pomppasi eteen monen monituista uutta blogikirjoitusta. Kaikkialla tapahtuu, kuinka sitä ehtiikään kaikki lukea. :) Mutta luettava on, koska monen monituista kivaa ajatusta ja vinkkiä saattaa sieltä tupsahtaa eteen. Puhumattakaan, miten mukava muiden tarinoita ja etenemistä on lueskella ja seurata.

Nyt on sitten lattia valettu ja kurasyöppö paikoillaan. Lopputulos vaikutti ihan hyvältä, joskin yhdet putket olivat hieman vinossa tulevaa väliseinää ajatellen. Ja samoin huomasin, että unohdin mitata portaikon alla olevien lämmitysputkien paikat. Onneksi otin kuvat kaikista huoneista ja putkista ja alla on 150mm verkko, joten paikat pystyy suhteellisen hyvin arvioimaan. Ehkä saamme portaat kiinni aikanaan ilman suurempia tuhoja.

Myös kallistukset näyttivät olevan ihan ok ja kuistin sekä varaston lattiat tulivat valettua samalla. Perjantai-iltapäivänä kävimme vielä valut peittämässä ennen asuntomessuille siirtymistä.

Varaston lattiaa ennen peittelyä.

Kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna nurkkaus.

Ja sisältä pintaa jo peitettynä.

Asuntomessut olivat osaltaan ihan mielenkiintoinen kokemus. Omalta kohdaltani suurin anti oli siinä, että sai käsitystä kokonaisuuksista sekä huoneiden koosta. Pitkään manaamani pesuhuoneemme, onkin loppujen lopuksi ihan samaa kokoluokkaa monen muun kanssa. Ja siis myös aivan riittävä. Monista messutaloista myös löytyi pienempi sauna kuin meillä, joten sekin huoli on turha. Puhumattakaan makuuhuoneiden koosta... Ei tuosta meidän tönöstä niin ahdas tulekaan kuin mitä on ehtinyt jo kauhukuvia maalailla. Jee!

Myös jotain ihan kivoja yksityiskohtia, kuten lattiapintoja, laattoja, hanoja, tapetteja jne. löytyi messuilta. Ideoita seinämaalauksista jne. Kotiutumisen jälkeen menikin aamun pikkutunneille pohtiessa mitä sitä oikeastaan nähtiin, mistä pidettiin ja mistä ei pidetty. Oli kiva huomata, että vaikka monista toistemme ääripäistä pidämmekin, niin löytyy sieltä paljon yhteistäkin silmää miellyttävää.

Mutta tärkein juttu messuilla oli se, että saimme tehtyä takkakaupat. Olimme alustavasti saaneet tarjouksen Nunnauunin Wilma-takasta, mutta päädyimme nyt sitten messutarjouksen kautta huomattavasti edullisempaan ja pienehköön olohuoneeseemme paremmin sopivaan Leilaan. Alla kuva Nunnauunin sivuilta. Meidän versioomme tulee lisäksi ylähyllyn korkeudelle molemmille sivuille noin 20-25cm tasot, jotka toisesta päästään kiinnitetään seinään. Meillä kun takka tulee hieman erikoisesti U:n muotoisen seinäkappaleen keskelle.


Tänään avasimme myös kotiin tupsahtaneen keskuspölynimurin paketin. Valtavaa. :D Ja Postissa odottelee liesituuletin ja muutaman viikon päästä tiskipöytä. Pieni kerrostaloasuntomme alkaa näyttää uhkaavasti varastolta, mutta kun tarjouksesta erinäisiä asioita ostaa, niin ei siinä auta turhaa aikailla.

4 kommenttia:

  1. Niin innoissani odotan, että olemme yhtä pitkällä kuin te nyt, siellä tapahtuu koko ajan ja edistymisen näkee selvästi omin silmin.

    Meille ei tullutkaan muuten lopulta Mittavakotia, mutta samantyyppinen talo silti.

    Mekin kävimme asuntomessuilla pari viikkoa sitten. Kovin oli valkoista sisustuksessa, jopa lattiat. Minä kun suunnittelin tummaa laminaattia, joten taidan olla ihan out. Hyvältä ne vaaleatkin kyllä näytti...harkitaan :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaan melko vaaleita sisutuksia paljon, mutta kyllä sieltä seasta silti löytyi kaikkea jännää. Itse vierastan myös hieman valkoisia lattioita, eikä niitä tällä erää ilmeisesti ole meillekään tulossa. Isäntä niistä kyllä pitää kovasti.

    Hienoa, että saitte talokaupat tehtyä! En usko, että mikään valmistaja on paljoa kummoisempi kuin toinen, kunhan löytää sen itselleen toimivan ratkaisun.

    Innolla itsekin seuraamme omaa etenemistämme. :D Jännää kerrassaan. Ei millään meinaa uskoa, että nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että ihan oikeasti pitää miettiä sisustusratkaisuja. Ne kun vaikuttavat kuitenkin yhteen jos toiseen asiaan jo nyt.

    VastaaPoista
  3. Tehä tulette niin kovaa vauhtia perässä että kohta olette samassa kohtaa jo menossa... Se on ihmeellistä miten valmiille talo näyttää kun siihen lattian van saa paikalleen...:D Ja Asunotmessut meillä edessä nyt tulevana pe-la...:D Hihii...

    VastaaPoista
  4. Tähän aikaan vuodesta rakentaminen on jossain määrin hyvä asia. Suuret alennusmyynnit, josta voi tehdä todella edukkaita löytöjä.

    VastaaPoista