sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Loman aloitus

Isännän kolmas lomapätkä ja oma ensimmäinen ja ainoa palkallinen lomaviikkoni kuuteen vuoteen alkoi tietenkin raksalla. Olimme yötä tulevassa kodissa ja puuhasimme pieniä ja isoja juttuja vanhusten avustuksella ja ilman. Ohjelmassa oli silikonien laittoa, listoitusta, askartelua ym. Kuvia ei tällä kertaa valtaisasti ole, mutta muutama kuitenkin.

Yläkerran aulan katto on varsin mielenkiintoinen listoitettava. Miehet saivat sen toisen puoliskon kuitenkin tänään tehtyä ja ihan siistiltä lopputulos näyttää. Täysin eivät listan päät toisiaan kohtaa noissa mutkissa, mutta se ei maailmaa kaada. Yleisilme on kuitenkin meidän mielestämme hieno. Listat antavat kyllä aikalailla ryhtiä huoneisiin... Vaatehuoneeseenkin ilmestyi tänään jo jalkalistoja. Kunhan tuo huone saadaan kokonaan listoitettua, niin voidaan raijata sinne jo työtavaraa, jota ei enää tarvita. Vaatehuone kun joutuu toimimaan ensimmäiset asuinkaudet myös varastona, koska pihavaraston tekeminen jää syksyyn. Ensin tehdään maatäytöt ja sitten vasta varasto, käytännön syistä.

Itse askartelin tänään keittiöön valolistan. Ja sekös se vasta oli perhanan ärsyttävää hommaa. Mutta lopputulos nyt kuitenkin on ihan ok. Vielä yksi kulmarauta pitänee laittaa, jotta yhden harottavan kulman saa vähän paremmaksi. Tuli ikävä semmoisia L-muotoisia valolistoja kun koitin epätoivoisesti puristimilla saada tuota listaa pysymään paikoillaan ruuvauksen ajan... Oletettavasti tähän on joku toimivampikin menetelmä, mutta minä en sitä keksinyt.

Listaa tosin on liian vähän. Meillä on tulossa tuota samaa valolistaa myös kaappien yläpuolelle, mutta Domuksen toimittamat listat eivät sinne enää riitä. Ja en siis onnistunut mokailemaan hommia niin, että listoja olisi mennyt hukkaan. :D Sama kohtalo taitaa olla myös sokkelilevyjen määrässä, mutta se minun pitää tarkistaa ennen kuin kirjoittelen asiasta myyjälle. Aikaisemman kokemuksen perusteella veikkaan, että asian paikkaaminen tulee olemaan kokolailla mutkaton juttu. Toisaalta taas sain tänään jälleen manailla keittiöasentajamme tekosia. Asettelin tiskikoneen paikoilleen, mutta sekin oli taas kerran mahdoton tehtävä. Vaikka kuinka sääti ja sääti, niin lopputulos on vain virheen minimoimista. Tiskikoneen molemmin puolin olevat kaapit ovat vinossa, eri suuntiin tiestyi. Joten tiskarin etulevyä ei saanut joka kohdasta samaan linjaan muiden ovien kanssa mitenkään. Jos tilanteen haluaisi korjata, pitäisi kaikki kaapit ottaa irti ja laittaa uudestaan paikoilleen. Ei kiitos... Näillä mennään, mutta reklamaatio pitää kirjailla kuitenkin kasaan.

Eilen värväsin äidin maalaamaan tuommoisia pieniä tikkuja, joista askartelin illan hämyssä tukipuut yrttisankoon. Tulipas mukava ilme keittiöön kun sai sinne jo jotain vihreää. :) Äidille tiedoksi, että en maalannut niitä tikkuja enää lisää. Ne näytti niin kivoilta noin... Saatpahan sitten lisää maalattavaa kun nuo mätänee. :D

Nyt olisikin sitten tälle illalle edessä vuokrasopimuksen irtisanomisen raapustus ja lähetys. Saimme asialle siunauksen mestariltamme ja putkari sekä iv-mies on hälytetty käyttöönottotarkastusta ja loppuhommia varten elokuun puoleen väliin. Nyt vain kovasti toivotaan, että ne portaat tulevat alkavalla viikolla. Itse lähdemme (reilusti) reissuun, joten saa nähdä odottaako meitä kotiutumisen jälkeen iloinen vaiko ikävä yllätys. :)

Jos vanhempi väki käy raksalla porrasasioilla tai muuten, niin yrttitarhaa saa kastella. :D

1 kommentti: