tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kesäkuu!

Nyt se sitten on kesä. Tasan kaksi viikkoa on aikaa siihen, että tontille tömähtää puutavaraa sun muuta tarviketta kasapäin talotoimituksen muodossa. Siihen mennessä pitäisi saada perustukset valmiiksi, ja toistaiseksi (*koputtaa puuta*) näyttää ihan hyvältä. Eilen saatiin pohja tiivistettyä ja näin heti aamusta tontilla on taas apujoukot tekemässä loput tärytykset.

Itse käyn isännän kanssa vuokraamassa piakkoin peräkärryn, jonka jälkeen lähdemme noutamaan anturamuotteja tontille. Joudun palaamaan reissun ja peräkärryn palautuksen jälkeen taas toimistolle, mutta tänään taitaa raksa kutsua vielä töidenkin jälkeen. Antura olisi tarkoitus saada tänään kohdilleen ja huomiseksi iltapäiväksi tilata betoniauto paikalle. Hurjaa kerrassaan miten asiat etenee! Muoteilla tehtävän anturan lisäksi pitäisi tänään ja huomenna aamupäivästä askarrella perinteisellä laudoituksella muotit pilarien sekä takan alle.

Toimistolla on hyvä suorittaa pieniä laskutoimituksia työn ohella, joten tämän päivän ohjelmaani sisältyy betonin menekin laskeminen sekä sokkeleihin tarvittavien harkkojen määrä. Mikähän olisi sopiva varmuuskerroin... Kuljetuksesta tuskin kaikki harkot selviävät yhdessä osassa, puhumattakaan pienistä laskuvirheistä, latomisjärjestyksen vaikutuksista, virheellisistä katkaisuista jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti