keskiviikko 26. tammikuuta 2011

"Hurjaa menoa!" -megapostaus

Jestas... En tiedä ollako innoissaan vai antaako noin kahdeksatta päivää vaivaavan päänsäryn kiusata. Hartiat ovat aivan jumissa (siitä särky), aivot käyvät ylikierroksilla ja unta on liian vähän. Mutta hei, hommat etenee. :D Sanottakoon referenssinä, että isäntä lähti sunnuntaiaamuna töihin ja oli tämän jälkeen kotona seuraavan kerran tiistai-iltana. Töistä vain suoraan raksalle ja raksalta suoraan töihin. Minä toimin välimatkojen kuskina ja olin päivät koulussa. Maanantai venyi raksalla pitkälle tiistain puolelle kun lähdin vielä illalla itsekseni tasoittelemaan seinien ja lattioiden rakoja. Muutaman tunnin yöunista huolimatta on saatu paljon aikaiseksi. Koulupäivät jäivät paniikin takia väliin, mutta huomenna taas sitten opin ahjoon.

Isännän kanssa ollaan juostu kokolailla asioilla nämä päivät: viety jätteitä, ravattu kauppoja, haettu lisää laattoja, siivottu paikkoja. Tämä on kuitenkin mahdollistanut apuvoimien hommat, joten välillä se juokseminenkin on ihan paikallaan. Eilen siis vesieristettiin ja tänään päästiin jo laatotuksessakin vauhtiin.

Jos apuvoimat kaipaavat materiaalia, me hommaamme ne. Vaikka sitten lumikasan alta. :D On meinaan paljon tuota lunta ja tosi tehokkaat lumilapiot meillä...

Meille oli myös ilmestynyt ikkuna- ja ovipellit. Vielä ovat kokolailla hassun näköiset kun ei ole pielilautoja, mutta vielä se siitä ilme muuttuu. Kallistuskulma jäi myös tosi pieneksi runkoratkaisujen takia, mutta onpahan kuitenkin oikeaan suuntaan. Se riittää.

Keittiönkin ilme muuttui täysin kun sinne tulla tupsahti osa kodinkoneista. Aikamoiseen pölypilveen raukat joutuvat, mutta onneksi ovat omissa koloissaan ja hyvin suojattuna.

Sain myös osan vetimistä laitettua paikoilleen ja nyt sitten viisastuneena myös niitä laatikoiden etulevyjä linjaan. Kivalta näyttää. :)

Mutta tässä tämä jännä vaihe. Vesieristettä suditaan yläkerran pesuhuoneen lattiaan. Saman käsittelyn saivat kaikki muutkin eristettävät tilat. Mestari vielä kävi tarkistamassa työn jäljen ennen laatoitusta, ja antoi vihreää valoa.

Ja sitten alkoikin tapahtua. Minun piti ottaa kuva, jossa laatat olivat tuossa polven korkeudella, pari riviä... Kävin hakemassa kameran ja vaihtamassa muutaman sanan isännän kanssa, niin seinä olikin jo tämän näköinen. Kyllä on apu enemmän kuin tervetullutta! Iso kiitos!

Pesuhuone tuli hyllykköä ja lattiaa lukuunottamatta laatoitettua tänään. Kolme näitä boordeja jää uupumaan alareunasta, koska Laattatukun toimitus ei sisältänytkään kaikkia tilaamiamme laattoja. Tästä pieni miinus muutoin kelpo laattakaupalle. Kun kävimme tilauksen tekemässä, myyjä tarkisti, että kaikkia laattoja on tarvitsemamme määrät. Tontille kuitenkin tipahti vajaat erät kahta laattaa, ilman että meille erikseen asiasta mitään mainittiin. Tokihan olisi nuo boordit pitänyt laskea ihan itse toimituksen yhteydessä, mutta ei sekään olisi muuttanut sitä tosiasiaa, että laatat tulevat vasta aikaisintaan loppuviikosta. Noh, kyllä minäkin osaan pari boordia jälkikäteen paikalleen pistää kun niille on jätetty sopivat kolot. :) Olisin vain toivonut Laattatukulta jonkinmoista ilmoitusta asiasta, jotta ei olisi turhaan mennyt aikaa ihmettelyyn ja soitteluihin. Tuo paikka kun ei ole ihan se helpoimmin puhelimella tavoitettava. :)

Boordia tulee siis suihkun ja hyllykön lisäksi tähän saunan vastaiselle seinälle. Tämä näyttää tosi kivalta! Lasitiili on pistetty malliksi tuohon alimpaan aukkoon. Sen ympärille laitetaan myöhemmin vielä reunat siistiksi tekevä listoitus.

Myös yläkerran kylppärissä päästiin laatoitushommiin. Siellä tuli valmiiksi lattia. Ihan kiva tuo laatta. Itse laatat ovat kyllä saman värisiä, mutta valon ja varjon vaikutuksesta saavat omanlaisiaan sävyjä pintaan. Mitoitus lattiakaivon ympärille vain oli hieman haasteellista, koska näköjään tämä meidän laatta on hieman suurempi kuin perus 10x10. Tämä on siis sen tasan 10cm, ei yhtään alle. Mutta hienosti se silti saatiin sopimaan. Tyytyväisiä olemme.

Myös levytys etenee. Tässä eteinen melkein valmiina. Vain sähkökaapin viereinen väli on levyttämättä. Porraskuilu on myös jo siinä vaiheessa, että periaatteessa porrasmiehen voisi tilata mittoja ottamaan. Mutta koska portaiden toimitusaika ei ole kuin 2-3 viikkoa (+ pakolliset myöhästelyt päälle), niin sillä ei vielä muutamaan viikkoon ole mitään kiirettä. Levytetään kaikki loppuun ensin, aloitellaan paklaukset ja hionnat, niin sitten.

Minä taas pistin meidän makkariin pienen lautatarhan pystyyn. Löydettiin sahalta jäämistöerä tällaista erikoispaneelia, joka riittää meidän makkarin yhden seinän pinnoittamiseen. Siispä puut hyvin tuettuna kuivumaan ja odottamaan lähipäivien asennusta. Paneelin leveys on 172mm ja se on tarkoitus valkolakata. Saas vain nähdä miten pahasti pihkoo läpi kun on kuusta. Mutta eipä se niin huoleta. Puu on puuta ja saa siltä näyttääkin.

Tässä isäntä paperoi seinää, johon nuo paneelit on tarkoitus pistää. Emmepä tiedä miten tarpeellista se on, mutta mestarin ohjeita kunnioittaen minimoimme näin huonetilaan paneelien mahdollisista raoista pölisevän villapölyn.

Huomenna on taas touhukas päivä. Itse suuntaan kouluun ja sieltä arvatenkin taas raksalle ihmettelemään menoa. Miesvoima on huomenna taas tapissa, joten jotain varmaan tapahtuukin. On vanhaa polvea, nuorta polvea ja tuttuja kavereita.

3 kommenttia:

  1. Oi kun näyttää mukavalta. Pääsisipä itsekin jo tuohon vaiheeseen. Ehkä sitten ensi vuonna... Mukavan näköiset laatat muuten yläkerran kylppärissä, itsekin suht. tuonsävyisestä haaveilen.

    VastaaPoista
  2. Taas tapahtuu:). Muutto on jo pian nurkan takana:).

    VastaaPoista
  3. Neiti S, kiva kun kommentoit! Löytyi taas yksi blogi lisää seurattavaksi. Kyllä se aika vain tässä rakennushommassa hurahtaa aivan hirveää tahtia... :)

    Ja Kirsikka: Juu... Aivan kamala tahti nyt ollut päällä! Unta ei pahemmin ole ehtinyt haalia, mutta edistystä onkin sitten tapahtunut. Hurjaa ja kivaa, joskin raskasta. :)

    VastaaPoista