keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kivitalo?

Tänään kannettiin kasa kiviä sisälle. Takan asennus on torstaina, joten sen valmistelusta oli kyse. Viimeiset ennen asennusta pistetyt laatat pääsivät myös seinään ja ulkoseinälle ilmestyi aivan valtaisasti lautoja. Kyllähän ne hommat siellä etenevät, vaikka allekirjoittaneella ne menivät laattoja lukuun ottamatta oikeastaan vain taaksepäin. Phuuh...

Terveiset vain etelään, että on meidänkin talossa ainakin jotain kiveä! :D

Takkatoimituksen mukana tuli hienot ohjeet, miten kivet tulee asetella takan ympärille asennusta varten. Kaikki hienoudet tosin kaikkosivat sen siliän tien, kun aloitettiin kivien järjestely. Merkinnät olivat toivottoman epäselviä. Asennusohje kädessä koitin tulkata mikä kivi tulee takan sisälle, mikä päälle. Yksi kohta sijoitteluohjeessa oli "merkitsemättömät kivet". Siitä kasasta tuli aika iso kun ei pelkistä numerosarjoista ollut meille mitään iloa, ohjeiden puhuessa pelkistä kirjaimista. Noh... Saas nähdä. Siinä ne nyt kuitenkin kaikki ovat näköetäisyydellä, joten eiköhän asiansa tunteva asentaja osaa bongata oikeat osat.

Ja lisää terveisiä etelään, jossa oltiin kovasti huolissaan, että laattaseinä ja takka ovat liian saman väriset. On nuissa kuitenkin jonnin verran eroa. :) Että huoli pois, hieno siitä tulee.

Tässä ovat ne oikean kokoiset mittatilaushyllyt. Ovat muuten aivan penteleen painavat! En käsitä miten ne saadaan pysymään takan ja seinän välillä, mutta arvatenkaan tämä ei ole ensimmäinen kerta kun moisia asennellaan. Huh. Ja huom. Värisävy ei toki ole noin kirjava. Märkiä ovat raukat.

Apuvoimat olivat taas enemmän kuin hyödyksi! Ulkoseinistä kaksi on jo tässä korkeudessa. Huomenna lisää. Avot! Hienoa työtä! Kiitos!

Isännän päivän askartelutyömaa. Tuossa pysyy jo jämerämmätkin verhot. :)

Huomenna on taas työ- ja opiskelupäivä raksaajilla, mutta vanhempi polvi on apulaisen kanssa matkaamassa tontille. Arvatenkin julkisivulaudoitus nousee taas kohisten. Ja muutama takan asennukseen liittyvä valmistelu jouduttiin myös jättämään heidän harteilleen. Itse koitan muistaa soittaa pari puhelua, jotta eivät jää hommat seisomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti