maanantai 29. marraskuuta 2010

Voi tapetti!

Enpä olisi ihan alkuunsa uskonut, että tapetin (siis yhden) valitseminen voi olla näin hemputin hankalaa. Koitamme metsästää olohuoneen telkkarin taakse jotain vähän räväkämpää ja sitten siihen sopivaa yksiväristä rauhallista tapettia, joka kiertäisi olohuoneesta ruokahuoneeseen. Ja ruokahuoneessa se sitten muuttuu keittiön aloittavassa kohdassa maaliksi. Tämä on siis se syy, miksi se kuviotapetti pitäisi nyt saada valittua. Muutoinhan sillä ei ole kiire... Mutta kun keittiö... Se keittiö.

Rautakauppoja on ravattu jo useampia ja niiden tapettikirjoja plärätty voimien takaa. Paljon löytyy "ihan kivoja", mutta ei tahdo sitä just sopivaa osua silmiin. Turhauttavaa. Ja tietenkään tämä aikataulu ei yhtään helpota kun olis "pakko" löytää. Murh. Kohta ollaan samassa jamassa myös laattojen kanssa. Jipii... Sisustaminen on hankalaa. Onneksi nyt edes se lattia taisi tulla valituksi. Edes jotain.

Jatkan murinaa ja siirryn tapeteista kouluhommien pariin. Josko taas huomeniltana jaksaisi plärätä kuvia ja ihmetellä lisää. On vain hankalaa kun päätös pitäisi tehdä niin, että molemmat ovat liikkeessä ja näkevät tapetin "livenä". Näillä aikatauluilla, yhdessä useampaan kauppaan ja vielä etsien? Öh...

2 kommenttia:

  1. Itse "tavis" rautakappojen tapettikirjoja tuntia selanneena suosittelen, että käytte katsomassa Värisilmän valikoiman. Esim. Helsingin Oulunkylän Värisilmästä löysin tosi monta vähän räväkämpää tapettia. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Tällä erää siis tapetit löytyivät RTV:stä kun pääsi kirjassa oikealle sivulle. ;) Mutta onhan noita valintoja vielä edessä aikalailla. Mäntsälän oma Värisilmä vain on kunnostautunut aika korkeilla hinnoilla (ainakin maalit), joten se taitaa tipahtaa vähän kategoriaan "viimeinen vaihtoehto". Vaan saas nähdä.

    VastaaPoista