sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Paneelia kattoon

Ihanan aurinkoinen sää oli tänään. Yläkerrassakin kun paneeleja vahailin, pidin ikkunaa melkein koko ajan auki, eikä yhtään tullut kylmä. Ja lämpimän sään myötä saatiin myös ulkotyöt etenemään maalaamalla räystäslautoja (vai mitä otsalautoja nuo nyt ovatkin), jotka pitäisi nurkkalautojen kanssa saada kuosiin, jotta vesijärjestelmät saadaan paikoilleen.

Tervetuloa vain meille auttelemaan. Isäntä kyllä keksii kaikille kivaa tekemistä, joskaan ei välttämättä niitä mukavia sisähommia. ;) Kiitos avusta!

Kävimme päivällä hakemassa 24 pakettia laminaattia yläkerran makuuhuoneita varten. Tähän huoneeseen niitä pääsee kohta laittamaan paikoilleenkin. :) Eilen vahatut puut saatiin kattoon ja kivalta näyttää. Hyvä väri ja taas kerran tarpeeksi tasaiset meille. Tämä leveämpi paneeli onkin paljon helpompaa työstää. Pontit napsahtelevat paikoilleen eikä paneelit ehdi taipuilla vahan kuivuessa. Isompi massa pitää ne paremmin muodossaan ja ovathan nuo jo raksallakin ehtineet makoilla sen pari viikkoa.

Näyttääkin siltä, että suurempi ongelma kiinnityksen sijaan onkin vahan kuivuminen. Vahauskin on aika hidasta, mutta aikamoisen stopin aiheuttaa tuo kuivumisaika, joka siis on noin 24 tuntia (joskin ollaan kiinnitetty jo aikaisemmin, eikä lähmäjälkiä ole jäänyt). Huoneisiin mahtuu kuitenkin aika rajallinen määrä puuta odottelemaan vahan kuivumista, kun taas itse kiinnitys on nopeahko juttu. Noh... Minä voin joka ilta käydä pari lautaa tekemässä. Ehkä ne siitä. :)

Nätit on. :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit on nuo kattopaneelit! Melkein harmittaa, että meille laitettiin mdf:ää. Mutta on nekin kauniit =D Eikä kukaan olis ehtiny vahaileen...Ollaan luopumassa jo saunankin paneeleiden vahauksesta.
    Tsemppiä teidän raksalle! Koska muuten teillä on "laskettu aika"? Ajattelin kun ollaan niin samassa vaihessa. Me yritetään päästä muuttamaan kesäkuulla.

    VastaaPoista
  2. No saas nähdä miten paljon tämä vahailu meilläkn siirtää sitä "laskettua aikaa". :)

    Kovastihan me tuossa joku aika sitten uhottiin, että toukokuussa päästäisiin muuttamaan. Mutta ehkä tuo mestarin arvio juhannuksesta on lähempänä totuutta. Eli eiköhän mekin kesäkuussa päästä tavaroita kantamaan sisään.

    VastaaPoista