torstai 28. lokakuuta 2010

Meillä on takka!!

No nyt on takka. Ja hieno on. Juuri sopivan kokoinen, ei liian möhkö, ei liian pieni. Nätti. Ilman alkujaaritteluja pari kuvaa:


Hyvin oli takan asennus sujunut aamupäivän ja hienosti se sujui myös iltapäivän. Ja nyt se on valmis. Huomenna asentaja tulee vielä laittamaan hormin paikalleen, ja sitten voidaankin polttaa ensimmäiset pienet puut takassa! Aivan mahtavaa. Tausta näyttää kivalta ja tulee olemaan vielä hienompi kun saan myös sivuseinät laatoitettua. Takka tulee hienosti esiin tummasta kolostaan. Mutta kiva oli, että se mahtui kokonaan harkkokasan päälle. Hieman jännitin tuleeko se pari senttiä ulos syvennyksestään, mutta ei tule. On niin justiinsa että.

Tältä se näyttää eteisaulasta. Oikealle jää keittiö ja takan takana on ruokailutila.

Myös ulkona on tapahtunut. Ulkolaudoitus on kohta koko alakerrassa! Nyt pitää merkitä ulkovalojen paikat ja porata johdoille reiät. Sittenhän ne voi lamputkin kohta jo asentaa. Sähkömies lähetti muutenkin terveisiä, että sähkökaappi pitäisi siirtää lopulliseen kohtaansa ja kaivaa ojat johdoille. Myös varastolle pitäisi kaivaa oma uransa. Näillä keinoin varmistutaan, että sähköt saadaan taloon ennen talvea. Siispä lapio käteen ja kaivamaan. Vai pitäisiköhän sitä soittaa maaurakoitsijalle ja koittaa pihaa muutenkin hieman tasailla ja pistää sadevesikaivot kuntoon... Hmmm.

1 kommentti:

  1. Onnea uudelle takalle:). Mäkin olen koettanut meille tulisijoja tilailla, pönttöuunin sain jo tilattuakin. Takan myyjä on jotenkin niin hidas... Ja hinnasta vähän erimielisyyksiä:). Pikkuhiljaa:).

    VastaaPoista