perjantai 10. syyskuuta 2010

Jälleen viikonloppua kohti

Eilinen päivä meni kokolailla tontilla koko porukalla. Välipohja edelleen ohjelmassa, kuinkas muutenkaan. Tänään kävimme vielä töideni jälkeen isännän kanssa tekemässä loput teippaukset. Enää huomisaamusta noin tunti teipin kanssa, ja sitten koko välipohja voidaankin tehdä valmiiksi. Kovasti himottaisi pistää myös joku väliseinä jo pystyyn. Ihan vain siksi, että se olisi kivaa. :) Mutta pitäähän tuo yläpohjan eristys toki hoitaa mieluiten ensin... Mutta kun.

Ahkerat työmiehet ponttilautojen kimpussa.

Ja kyllähän sitä lattiaa sitten syntyikin taas.

Enää puuttuu etuseinältä puolisentoista metriä leveä kaistale. Tässä on jompaisen kumpaisen kundin huone jo lattian kera. Pienet miehet taitavat ollakin tyytyväisiä kun pääsevät tepastelemaan hieman turvallisemmin yläkertaankin. Tikkaat tosin vaativat edelleen melkoista vahtaamista, eikä porrasaukon kaikille reunoillekaan ole kaiteita tehty, vaikka nuo alla olevan kuvan kaiteet olivatkin ahkeran miehen toimesta ilmestyneet kun eilen tontille raahauduimme.

Ja kuten näkyy, kaikki yläkerran pitkät sivut ovat vielä täysin vailla työvaiheita. Eli tuulensuojalevyä toinen kerros pintaan, villat, muovit ja levyt. Koko katolle samat hommat, eli vielä on työsarkaa melkoisesti ennen kuin lämpö saadaan pysymään talossa.

Teippisirkus alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Onhan tätä manattu ennenkin, mutta manataan vielä vähän lisää. IV-putkien välissä on niin himskatin hienoa teippailla. Vielä kun repii ranteitaan peltiputkesta törröttäviin teräviin viisteisiin, kiroaa täysin liimatuhrattua mattoveistä ja murisee sormen päitä, jotka tarraavat kiinni kaikkeen. Aijjai... Noh. Kohta se on valmis. Yläkerran teippaukset menevätkin sitten paljon mukavammin kun pääsee näistä välipohjan palkeista eroon. Ei pitäisi sanoa ei ikinä, mutta meille EI IKINÄ enää tule 1,5 kerroksista taloa!! :D

Takkatoimituskin tuli! Hormin toimitus on kahden viikon päästä ja sen jälkeen voisikin tilata asentajan paikalle. Sitä ennen pitää takan taustalle jäävä seinä tasoittaa vielä viimeistelyn kannalta ja laatoittaa kun siinä mahtuu vielä työskentelemään.

Ostimme isännän kanssa myös nauharuuvinvääntimen ja uskomme vakaasti tehneemme hyvät kaupat. Suattaa olla kipsilevyjen ruuvaaminen huomattavasti mukavampaa moisella pelillä, varsinkin kun tuota materiaalia taloon tulee paljon. Huomisen ohjelmassa on siis välipohjan valmiiksi saattaminen sekä ulko-ovien (paitsi pääoven) asentaminen. Pääoven kohdalle voisi harkita vaikka saranoilla kiinnitettävää vaneriovea munalukolla... Varsinaista ovea ei vielä tohdi paikalleen pistää kun niin paljon roipetta pitää tuon aukona läpi vielä sisälle kantaa. Työmaan hiekat pilaisivat kynnyksen alta aikayksikön, eikä karmit ja ovikaan kovasti varmasti laudan iskuista ym. tykkäisi.

Mutta nyt nukkumaan! Huomenna riittää taas paljon tekemistä. Onneksi on suuret työvoimat sekä ilmeisesti vierailevana tähtenä mummoseni!

3 kommenttia:

  1. Ai, eikö teillekään enää koskaan tule puoltoistakerroksista taloa?? :D Välillä on melkein kaduttanut tuo toinen kerros, kun siihen on tuhraantunut niiiiin paljon aikaa. Mutta mieluummin nyt sitä lisätilaa ku joskus kymmenen vuoden päästä väkisin tehtynä. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan. Nyt kun on teippisirkus saatu loppuun, niin on uusi ongelma edessä yläkerran osalta. Mutta kyllä se siitä iloksi muuttuu kun alkaa talo valmistua. :)

    VastaaPoista
  3. Työ ootatte kovaa vauhtia kiinni meitä..:D Kieltämättä harmittaahan se kun alakerta valmistuu nopeammin, mutta sitten kun sitä tilaa on niin kyllä se on sen arvoista. Meilläkin tulee löhöhuone yläkerran aulaan, rakastamme elokuvia. Alakerta on lähinä vieraille ja lukemiselle pyhitetty olohuone, jossa voi nauttia takkatulesta saunan jälkeen. Meillä tosin piano saattaa muuttaa vielä kyseiseen tilaan mutta emme ole siitä varmoja.

    VastaaPoista