lauantai 11. syyskuuta 2010

Yläkerta vai alakerta?

Tänään saatiin yläkerran ponttilattia valmiiksi. Vapaata tilaa tallustella ja vilkas mielikuvitukseni piirsi taas jo väliseinät paikalleen, katon, tapetit, kylppärin... Näin jo pojat pelailemassa aulan olkkarissa ja itseni lököilemässä sängyllä isännän kanssa katselemassa telkkaria. Kävinkin jo pohtimaan, että tuleekohan talon alakerrasta vai yläkerrasta mieluisampi. Missä tulee vietettyä kaikki lököaika? Hmm... Se ehkä selviää vielä.

Aamusta teippasimme isännän kanssa loput jutut valmiiksi välipohjan osalta, joten vanhemman polven saapuessa paikalle, miehet alkoivat pistää koolauspuita paikoilleen. Kaikki paitsi kylppäri on nyt koolattu. Kylppärin kohtaa ei olla vielä tehty siksi, että portaikon aukon reunoilla olevat porrastukset väliseinän, välipohjapalkkien ja kattotuolien välillä aiheuttavat pientä pään vaivaa. Pitää ottaa yhteys mestariin ja kysellä oikeita työtapoja kyseisen kohdan suhteen. Mihin pistetään koolausta, mihin palkkia ja mihin ylä/alajuoksuja... Sekava paikka kertakaikkiaan.

Itse hioin takan taustaa ja mittapuulla tarkkailin seinän suoruutta. Sen verran on tullut varoituksia isojen laattojen vaikeuksista, että koitin olla erityisen tarkkana. Ja olen kyllä ihan suhteellisen tyytyväinen. Joihinkin kohtiin pitää vielä lisätä hieman laastia kun on jäänyt kuopalle, mutta muutoin on kokolailla tasaista pintaa. Kuvassa näkyy hauskasta ero hiotun ja hiomattoman pinnan välillä.

Kun alakerrassa oli saatu koolaukset kuntoon, siirryttiin taas yläkertaan ponttien pariin. Ensin villat paikalleen. Kuva on hieman tärähtänyt kun hiki otsalla valuen ja kädet väsyneinä koitin pitää kameraa jokseenkin paikallaan... Ei onnistunut. Se on myös kumma juttu tämä tasapaino. Vaikka tuosta ei siis enää näe läpi, niin silti tieto siitä, että yläkerran ja alakerran välissä on pelkkä paperi... Koko ajan huimasi ja horjahteli. Käsittämätöntä.

Mutta ei horjuta enää! Ja pientä suuntaselvitystä. Vasemmalla olevat ikkunat ovat parvekkeen ikkunat, eli siinä kohdalla on yläaula eli "arkiolohuone" pelikoneineen jne. Takana oikealla kaikkien villojen kohdalla on vaatehuone ja loput päädystä on meidän makkaria. Kuva on otettu kundien huoneiden päädystä. Kyllä sinne mahtuu ihan mukavasti. :)

Kyllä siinä sitten kelpasi tutkiskella piirustuksia uudella lattialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti